Kymmenen vinkkiä krapulan karkoittamiseen

Pikkujoulukausi on ovella tai monilla jo alkanutkin muutama viikko sitten. Itseasiassa tämä aika vuodesta taitaa olla useimmille sellainen ”rällästämisen” aikakausi, herkutellaan ja juodaan alkoholia tavallista enemmän. Toki poikkeuksiakin löytyy mutta useimpien kalenterit kuitenkin täyttyvät jos jonkunlaisista kissanristiäisistä. Ja itse jouluhan on tietysti sellaista syöpöttelyn juhlaa, konvehtirasioita kuluu ja uusi elämä aloitetaan sitten tammikuussa. Oma kalenterini on ollut jo koko marraskuun ihan pullollaan mutta joulukuussa (ehkä?) helpottaa. Kun ensi perjantaina saadaan firman kinkerit päätökseen, veikkaisin, että luvassa on ainakin pari iisiä viikonloppua. Täällä kyllä jo kaivataan sellaista rentoa kotinhengailua, vaikka toisaalta joulunahan sitä on sitten aikaa levätä.

Monen pikkujouluihin kuuluu tavallista runsaampi alkoholin käyttö ja sehän taas tietää useimmille krapulaa. Omalla kohdallani muistan hyvin ajan, kun pystyin olemaan baarissa pilkkuun saakka ja menemään aamu seiskaan duuniin. Parin tunnin yöunet eivät tuntuneet silloin yhtään missään, nykyään en todellakaan pystyisi samaan (ei sillä, että edes haluaisin…). Krapulathan pahenevat iän karttuessa ja mitä vanhemmaksi sitä tulee, sitä useampia päiviä menee siihen, että palautuu täyteen toimintakykyyn. Minun on pakko sanoa, että omalla kohdallani kunnon kostea ilta (yli 5 annosta alkoholia) tuo mukanaan kivan darran, josta selviämiseen menee vaihdellen 1-2 päivää. Useimmiten vielä se kaksi. Suurin ongelma aina tuona dagen efter päivänä on se mieletön väsymys. Harvemmin pahoinvointikaan mutta väsymys on jotain sellaista, että voisin vaan nukkua ja nukkua… Harvemmin jaksan edes mässyttää roskaruokaa, korkeintaan sen Weeruskan pizzan haen ja katselen peilistä kauhulla kalpeaa lookkia. Nainen on krapulassa kyllä niin karsea näky.

IMG_4049

Vaikken itse ole mikään krapulan selättäjä-maestro, ajattelin jakaa teille kuitenkin ne omat hyväksi kokemani vinkit sen karkoittamiseen. Samalla siis muistutuksena itsellenikin, mitä sitä tuleekaan tehdä, kun kankkunen yllättää…

  • Aloita päivä juomalla runsaasti vettä. Itse inhoan tuota darrassa mutta pakotan itseni silti siihen. Monesti tulee ostettua myös kivennäisvettä jääkaappiin valmiiksi, jota on vaan niin paljon helpompi saada alas. Vesi kuitenkin raikastaa oloa ja paikkaa aikaansaatua nestehukkaa. Juomattomuus vaan pahentaa oloa, joten kannattaa vetää sitä vettä vaikka väkisin.
  • Tuuleta makuuhuone. Raikas huoneilma parantaa oloa kummasti!
  • Syö terveellisesti ja monipuolisesti. Tämä on ainakin itselleni se paha… Minulla nimittäin krapulassa on harvoin nälkä, joten oikeastaan se pizza jää päivän ainoaksi ravinnonlähteeksi. Pakotan itseni kuitenkin usein juomaan superfoodien täyteisen vihersmoothien, joka oikeasti helpottaa tosi paljon oloa ja antaa kaivattua energiaa.
  • Lepää ja nuku. Mielestäni jengi liian usein pakottaa itsensä krapulassa toimimaan. Tavallaan ymmärrän pointin ettei tahdo hukata kokonaista päivää mutta toisaalta, jos väsyttää niin miksi sitä ei nukkuisi tai edes lepäisi? Maksa tekee kovaa duunia puhdistaakseen kehoa, joten sekin jo vie kovasti voimavaroja.
  • Käy suihkussa. Suihku on oikeasti sellainen juttu, jonka suhteen mietin aina, että miksi en tehnyt tätä jo heti aamusta. Se piristää ja saa olon raikkaammaksi. Kannattaa siis ehdottomasti hoitaa homma pois heti aamusta ja ihan parastahan on jos omistaa kylpyammeen, johon mennä lillumaan. Vesi tunnetusti parantaa huonoa oloa ja siellä sitä pahaa oloa ei tunne samalla tavalla kuin ”maan kamaralla”.
  • Heitä rauhallinen käveylenkki. Kuten edelläkin mainitsin, raikas ilma parantaa oloa. Juoksulenkillä käyn harvoin darrassa mutta kävelylenkki toimii sitäkin paremmin. Kävelylle voi lähteä myös vaikka kuinka rähjäisenä, joten huppu vaan päähän ja menoksi.
  • Juo Chlorellaa samana päivänä, kun juot alkoholia (5 g annos). Kyseinen superfoodhan tunnetusti lieventää krapulaa, japanilaisen tutkimuksen mukaan jopa 96%. Mun on pitänyt testata tätä monta kertaa mutta aina se on jäänyt. Nyt laitetaan kyllä täytäntöön, kerta kyseistä superfoodia kaapistamme löytyy!
  • Ota särkylääke jos päätä särkee. Vaikka itse muuten vältän särkylääkkeiden popsimista, krapulassa sallin sen itselleni jos päätä sattuu jomottamaan. Myös pahoinvointiin pätee sama vinkki, käy vessassa sillä se helpottaa oloa.
  • Käy saunassa, infrapuna on ihan paras. Sauna tunnetusti laittaa nesteet liikkeelle ja pystyt hikoilemaan viimeisetkin alkon rippeet kehosta. Jos siis mahdollisuuksia saunaan on, suosittelen. Ei ehkä ihan aamusta, kun olo on pahimmillaan mutta vaikka alkuillasta.
  • Pimennä makuuhuone. Itselläni on ainakin aika kova valonarkuus darrassa, varsinkin jos päätä yhtään jomottaa. Kannattaa siis pimentää huone mahdollisimman tehokkaasti jotta olo helpottuu.

Onko teillä jakaa jotain hyviä ja oikeasti tehokkaita vinkkejä krapulan ehkäisyyn tai hoitoon? Olisi mielenkiintoista kuulla teidän vinkkivitosenne! 

On my way

13 vastausta artikkeliin “Kymmenen vinkkiä krapulan karkoittamiseen”

  1. Moikka!

    Mukava kirjoitus, sopii tähän vuodenaikaan! Hämmästyin kuitenkin saunomis- ohjeestasi.
    Alkoholin palamista ei voi nopeuttaa mitenkään, maksa tekee työnsä omaan tahtiin. Piste.
    Itse jopa ohjeistaisin välttämään saunomista, alkoholi ei poistu hien mukana, sauna vain kuivattaa ennestään alkoholin kuivattamaa kroppaa. Miedot löylyt tietenkin tuovat hyvää oloa, mutta täytyy muistaa sitten juoda senkin edestä lisää!
    Halusin tämän sanoa sen takia, että blogiasi varmasti lukevat nuoret ihmiset, jotka sokeasti voivat uskoa kaiken idolinsa kirjoittaman.

    Mukavaa loppuvuotta, blogisi on kivaa luettavaa :)

    • ^^ Chlorella nopeuttaa alkoholin palamista maksassa. Piste.

    • Kiva kuulla, että blogi ja postaus miellytti! :)

      Aih? Itse olen taas kokenut saunan hyvänä seikkana darrassa. Tokikaan en nyt tarkoita hurjia löylyjä mutta kevyt lämpö ainakin omalla kohdallani on helpottanut oloa. Tämäkin on varmaan sitten aika yksilöllistä… Ehkä toisilla on herkempi keho kuin toisilla. Mulla on aika kova suorituskyky tarvittaessa myös krapulaisena (varmaan suht vahva sydän) joten ehken siksi miettinyt asiaa monelta näkökantilta.

      Olet siis oikeassa, löylyjen kanssa kannattaa olla varovainen. :)

  2. Moi!

    Kuten edellä sanottu, mukava kirjoitus tähän aikaan vuodesta. Pitääpä kokeilla tuota viherjauhe smoothieta joskus. Mun on vähän hankala sanoa mitään vinkkejä krapulan hoitoon, kun mulla ei ikinä ole ollut. Mä oon niitä ihmisiä että kaverit on aamulla tyyliin miten voi olla mahdollista ettei sulla oo krapulaa, sää joit paljon enemmän kuin minä. :D

    Mutta se mitä teen ennen kuin menen edes juhlimaan on se, että syön kunnolla pitkin päivää ehkä jopa vähän enemmän kuin normaalisti. Juon myös vettä vähän normaalia enemmän ja juon sitä myös baarissa. Baarissa otan yleensä joka toisen juoman mukaan vesilasin, useammin jos janottaa ihan vietävästi. Samaten baarista pois tullessa käyn hakemassa ruokaa, ja juon n. 3-5dl vettä tai maitoa ennenkuin meen nukkumaan. Joskus käyn suihkussa ennen nukkumaan menoa myös.

    Aamulla herään ärsyttävän pirteänä, ja yleensä teen reilun aamiaisen. Sitten alan miettimään mitäs voisi tehdä kun on niin pirteä olo -> lenkille.

    • Oooh, kuulostaa ihan unelmalta. :D Mullakaan ei siis nuorempana ollut mutta ikä tuo mukanaan näitä mukavuuksia. ;D Joku viisi annosta voin kyllä juoda ilman krapulaa mutta jos se ylittyy edes lasilla tai parilla niin darra on taattu.

  3. Kiitos hyvistä vinkeistä, niille varmasti tulee käyttöä :D Mutta, kerran on jouduttu lähtemään ensiapuun kun on menty krapulaisena saunaan, että sitä ei voi suositella.

    • Hui. :O Itse olen kokenut miedot löylyt hyvinä mutta ehkä jos kiukaalle liikaa vettä heittää niin saattaa sydän reagoidakin? En siis meinannut mitään megalöylyjä, enkä tosiaan heti aamusta. :)

  4. Juhliahan voi myös täysin ilman alkoholia eikä tämä ”aika” kaikkia pakota juomaan. Itse en ole koskaan ymmärtänyt esim jouluna juomista. Joulu on lasten juhlaa ja ei silloin aikuisten pidä kännätä.
    Ja juu et puhunut joulusta vaan pikkujouluista. Mutta eipä tule juotua niissäkään. Viimeisestä lasillisesta taitaa olla jo yli 2kk aikaa :) mutta tosiaan. Poikkeus taidan olla. Marras/joulukuun voisi vaihtaa nimeltään yleiseksi dokukuuksi. Sitten pidetään tammikuu paniikissa tipatonta ja käydään pari viikkoa hulluna salilla kunnes valitettavasti kaikki hyvä taas jää monelta :/

    • Olet oikeassa, tietenkin! En minäkään jouluna juomista ymmärrä mutta pikkujouluissa en varmaan jaksaisi ihan vesilinjalla kovin pitkään juhlia. Ja nämä alkoholi-asiat ovat tosiaan jokaisen omia valintoja, enkä itse kyllä sinällään suosittele alkoholia kenellekään vaikken sitä erityisemmin jaksa tuomitakaan. :)

  5. Itse pyrin muistamaan veden juonnin jo yöllä kotiin kömpiessä ja suosikiksi on tullut myös aloe vera shotti ennen nukkumaanmenoa ja ensimmäiseksi aamulla. Aloe vera puhdista maksaa ja sisältää paljon vitamiineja!

    • Itse aina ihmettelen miten jengi saa tuollaisia juttuja alas juhla-illan jälkeen. Ei uppoaisi kyllä itseeni… Maksimissaan pari lasia mehua tai vettä ja petiin. :) Mutta en tosiaan epäile etteikö aloe toimisi, olisi varmaan syytä joskus yrittää. :D

  6. Pitäis juoda ainakin litra vettä ennen nukkumaan menoa, alkoholi kuivattaa niin pahasti :( Ja banaanien pitäis tutkitusti auttaa, ite aina syön banaania krapulassa. Oon kans kuullu että kylmä suihku auttaa monia!

    • Niinhän sitä pitäisi mutta kuinka moni todellisuudessa juo. :) Itse en ainakaan saa tosiaan alas litraa mutta pari lasia tulee kyllä tavallisesti kitattua, vaikka väkisin. Monihan tyyliin nukkuu suihkussa, se on aika hurjaa jos sinne nukahtaa ja saa aikaan vesivahingon. Seuraavana päivänä suihkussa käynti on kyllä ihan must, kylmä tai kuuma niin kyllä kummasti olo helpottuu. Banaani pitää siis testata! ;-)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 1
Tykkää jutusta