Miten selvitä pimeydestä?

Tämä aika on haastava monelle. Nyt on ollut mielestäni oikein erityispimeää ja se jos mikä saa helposti mielenkin masentuneeksi. Pimeys saa kehossamme aikaan sen, että kroppa alkaa erittämään tavallista enemmän melatoniinia mikä taas aiheuttaa jatkuvaa väsymystä ja monilla jopa melankolisuutta. Keho on ihan kirjaimellisesti sekaisin. Toisaalta -kaikkeen tottuu, kai? Toisinaan mietin tottuuko elimistömme oikeasti koskaan tällaiseen Pohjoismaalaiseen pimeyteen, vai onko ihminen ylipäänsä luotu päiväntasaajan olosuhteisiin?

Itse pyrin pitämään mielen positiivisena, toisinaan se on vaikeampaa ja toisinaan helpompaa. Kuitenkin tieto siitä, että ilmastolle emme mitään mahda ajaa meitä ajattelemaan muita asioita. Itse ainakin pyrin keskittämään energiani vallan muuhun, kuin säästä valittamiseen. Kyllä, herään joka aamu täyteen pimeyteen eikä se pimeys helpotu vasta kuin siinä kohtaa, kun olen töissä muutaman tunnin pyörinyt. Mutta tämä nyt on vaan se paikka jossa me eletään, se tulee hyväksyä tai sitten muuttaa muualle. Valittaminen ei auta ketään, päinvastoin.

IMG_3701-001

Kuten mainitsin, mieli kannattaa yrittää pitää positiivisena ja keskittää energia muuhun kuin negatiivisuuksiin. Tässä kohtaa herää kysymys miten ja mihin? Vaikka itse koen olevani aika aktiivinen ihminen ja tekeväni paljon asioita, ei monella ehkä ole ideoita mitä tehdä työpäivän jälkeen. Tai veikkaan, että näitäkin ihmisiä löytyy kenelle se ainoa aktiviteetti pimeään aikaan on sohvalla makaaminen ja television töllääminen. Toki tuokaan ei ole mikään huono vaihtoehto silloin tällöin (mekin katsottiin eilen kaksi leffaa putkeen, pimeä myrskymaanantai…) mutta pääasiallisesti kotona kaiket illat makaaminen varmasti masentaa lisää. Tässä ajassa on tärkeää olla liikkeessä ja toimia!

Ajattelin jakaa teille muutaman oman vinkkini, joilla selviän tästä kaamoksesta ja sinnittelen vielä muutaman kuukauden eteenpäin!

  • Harrasta liikuntaa, hikoile ja pistä kehoa liikkeelle, piristää ihan varmasti! Endorfiinit kehossamme kohottavat mielialaa, tutkittu juttu. Myös se ettei vaatteet purista ja kroppa röhnötä vaikuttaa mielialaamme.
  • Suunnittele seuraavaa ulkomaan matkaa. Osta vaikka viikonloppureissu Köpikseen tai Lontooseen. Talvella ei ole turistikausi, joten matkoja saattaa saada hyvinkin edullisesti. Itsekin kokoajan funtsin mihin seuraavaksi… Seuraavaan matkaan säästäminen ja sen odottaminen motivoi kummasti jaksamaan tässä pimeydessä.
  • Touhua kotona, sisusta ja muuta vaikka järjestystä. Tunnetusti talvella vietämme aikaa enemmän kotosalla, joten kodin uudistaminen voi olla aika hauskaa puuhaa tässä pimeydessä. Itsehän olen maalannut ruokapöydän, keittiön pöytätasot ja kaakelit viimeisten kuukausien aikana ja koti on nyt kuin uusi ilmestys! :)
  • Käy kampaajalla tai kasvohoidossa. Itsensä hemmotteleminen toimii tässä pimeydessä, se kohottaa mielialaa ja saa fiiliksen iloisemmaksi. Jos vielä raaskii kokeilla jotain uutta hiuslookkia niin avot!

IMG_3704IMG_3705-001

  • Piristä itseäsi ostamalla jotain kivaa. Tuhlailuun en kannusta mutta välillä uudet vaatteet, kengät tai laukku piristävä kummasti. Vaatteilla on aikamoinen vaikutus tässä pimeässä ajassa ja pukeutumisella voi tuoda piristystä harmaan arjen keskelle.
  • Halaile paljon. Läheisyys ja lämpö vapauttavat meissä hyvän olon hormoneita ja läheisyys esimerkiksi puolison kanssa on kummallinen voimavara tässä ajassa. Jos puolisoa ei löydy niin ystävät! heitähän me ei myöskään koskaan liikaa halita. Paljon lämpöisiä halauksia pimeisiin iltoihin, niin johan mieli ja fiilis kohenee. <3
  • Kehittele kaikkea kivaa, illanistujaisia tai kaupunkimatkoja vaikka Suomen sisällä. Itseäni ainakin piristää aina piipahdus esimerkiksi Tampereella ja sinne onkin yhdet pikkujoulut joulukuun loppuun suunnitteilla. Tuon kivan ei kuitenkaan tarvitse liittyä juhlintaan, vaan se voi olla myös jotain muuta kivaa, kuten leffailtoja kaveriporukalla, nyyttärikestejä, tyttöjeniltoja, yhteisiä lenkkejä ja mitä vielä.
  • Kokkaile ja kokeile uusia reseptejä. Mitä enemmän aikaa kotosalla viettää sitä enemmän kannattaa puuhastella siellä kotona. Leivonta ja ruoanlaitto on mielestäni mukavaa ajanvietettä ja varsinkin jos keksii uusia hieman terveellisempiä reseptejä. Yksi ainakin meikäläisen mielipuuhista! :)

IMG_3703-001

Housut Dr. Denim / Neule Bershka / Takki Zara / Laukku LV / Kengät Topshop

Siinä siis muutama oma jipponi tähän selviytymisen aika-kauteen. Aina ei ole niin helppoa pitää itseään tehokkaana, kun maan vetovoima vetää puoleensa mutta aina kannattaa yrittää! Myös monipuolinen ruokavalio ja vitamiinit (varsinkin B ja D) kannattaa muistaa!

Onko teillä jotain jippoja joita harrastatte etenkin tähän pimeään aikaan pitääksenne itsenne virkeänä ja positiivisena? :) 

On my way

Yksi vastaus artikkeliin “Miten selvitä pimeydestä?”

  1. Huh, kiitos vinkeistä! Tuli meinaan tarpeeseen!

    Ja kiitos blogistasi muutenkin, tää on ihan mun lemppari nykyään :) Itselläkin tässä sormi ”liipaisimella”, ottaisinko kuntosalijäsenyyden ihan vaan siksi, että saisi lisää energiaa näihin pimeisiin päiviin. Toinen, mikä houkuttaisi on joogan kokeilu :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta