Salitreeni – Korvaako määrä laadun?

Monesti tuntuu, että treenimäärä on liian usein oikeanlaisen ja tehokkaan treenaamisen mittari. Lehdissä hehkutetaan kuinka kovaa treenaava käy salilla kuusi kertaa viikossa, tai ”parhaimmillaan” jopa seitsemän. Missä kohtaa ehditään lepäämään ja palauttelemaan? Itsekin aikanaan arvostin enemmän määrää, kuin laatua. Mitä useammin siellä salilla vaan ravasi, niin sitä parempi. Kuinkas muutenkaan? Kroppa oli tiedostamatta väsynyt ja sen seurauksena mielikin ärtyisä. Yksi seikka jota myös ihmettelin kovasti, mikä ei liity nyt saliin mutta treeneihin kuitenkin, oli viime talvena toteuttamani Kaylan treeni-ohjelma. Nehän ovat todella raskaita harjoituksia ja vaikka joka toinen päivä tehdäänkin aerobista, silti treenejä oli kuudelle päivälle viikossa. Mielestäni tuo on hurja määrä! Eipä oikeasti ihme, että olin tuolloin yliväsynyt ja kireä.

Nykyään treenaan 3-5 kertaa viikossa. Salitreeni on kolmijakoinen, jonka jaan kolmelle aamulle. Loput 1-2 kertaa viikossa juoksen juoksumatolla 30min/5km vauhdilla. Tämä on nyt aerobiseni siihen saakka, kunnes kylmä antaa myöten ulkona juoksemiselle. Tosin, viime kuukausina juoksemistakin on ollut aika harvakseltaan, eli voisin sanoa, että keskimäärin olen treenannut kolme, neljä kertaa viikossa. Voi olla, että tuo kuulostaa monen korvaan hyvin vähäiseltä mutta itse en koe asiaa niin. Minulla on ollut todella paljon mielen päällä mikä taas vaikuttaa yleiseen vireystasoon ja näissä tilanteissa pitää osata kuunnella kehoaan, tai muuten sairastuu. Toisaalta, miksi tuollaista treenimäärää edes tarvisi perustella tai selitellä kenellekään? Itselleni kolme kertaa viikossa salilla pakertaminen on ollut juuri sopiva määrä. Joskus jos olen jakanut treenin neljälle päivälle on se tuntunut jo vähän liialta. Ainut harmittava seikka tässä on se, että lenkkeily on ollut niin vähäistä. Sen toivon petraantuvan taas kevään tullen, sillä itselleni juokseminen on yksi asia jota rakastan.

IMG_5914

Ajattelin kuitenkin vielä paneutua tuohon postauksen otsakkeeseen, eli onko sitä loppupeleissä paremmassa kunnossa mitä enemmän treenaa? Korvaako määrä todella laadun? Tämä on varmasti hyvin yksilöllistä ja sidoksissa myös siihen, treenaatko esimerkiksi kisoihin tähdäten vai ihan nyt vaan oman hyvinvoinnin vuoksi, kuten itse teen. Uskon silti, että aika monella naisella on vääristynyt kuva kehostaan, mikä ajaa sinne salille monta monituista kertaa viikossa. Liikunta on yksi asia, jolla on helppo kontrolloida elämäänsä ja ulkonäkö on monesti jopa käyntikorttimme. Mitä tiukemmassa kunnossa on, sitä enemmän ihmiset kehuu ja ihailee. Luin jostain, että työnantajakin palkkaa ennemmin hoikan kuin ylipainoisen, hurjaa. Superihmiset ovat muotia.

Ulkoinen olemus oli joskus itsellenikin se pääasiallinen syy treenata ja mietin, että koskaan ei voi kuntoilla liikaa. Parempi käydä salilla, kuin jäädä sohvalle. Laiskuus on syntiä! Onneksi olen iän karttuessa oivaltanut sen, kuinka tärkeää on oikeasti lepääminen. Kehomme tarvitsee lepoa ja palautumista, tai uhkaamme jo terveyttämme. Jos mietitään, että treenaat vaikka jatkuvasti kuutena päivänä viikossa olisin huolissani. Keholle jää yksi päivä aikaa palautua koko viikon rääkistä ja se jos joku ei ole mielestäni oikein. Keho ei palaudu päivässä, eikä varsinkaan jos on harjoitettu lihaskuntotreeniä ja saatu aikaan lihassärkyäkin.

IMG_5953

Vaikka itse tosiaan treenaan jonkun mielestä ehkä vähänkin, koen treenaavani juuri sopivasti. Kun kehoa rasittaa lihaskuntotreenillä kolme kertaa viikossa, on aikaa palautumiseenkin ihan mukavasti. Tämä mahdollistaa myös sen, että voin treenata kovaa lihaksia rasittaen, sillä seuraavana päivänä voin vaikka lenkkeillä tai levätä. Ei ole pakko mennä kipeää kehoaan rasittamaan uudestaan. Itse siis olen oikeastaan jokaisen treenini jälkeen seuraavana päivänä oikeista kohdista kipeä ja tämän olen kokenut hyvänä seikkana. Olen hyvin huono ns. hissuttelemaan, eli ladon kyllä aina painoja aika maximit. Toki toisinaan teen hieman pienemmillä painoilla, mutta paljon toistoja ja sitten taas päinvastoin. Pääasia on se, että teen  loppuun asti sarjat sillä lihaksissa pitää tuntua. Myös vaihtelu virkistää ja kehokin tykkää, kun saa uusia ärsykkeitä.

Mielestäni määrä ei siis todellakaan korvaa laatua. Itse koen olevani jopa paremmassa kunnossa vähemmällä treenillä. Ei ole siis pakko huhkia henkihieverissä päivittäin, vaan muullekin elämälle jää aikaa ja tilaa. Toki tämäkin on sidoksissa jokaisen kehoon yksilöllisesti. Suosittelen kuitenkin testaamaan. Voi olla, että treenit eivät kulje, koska olet ylikunnossa ja väsynyt? Kannattaa antaa keholleen sitä lepoakin ja saatat ehkä huomata miten vartalo muovautuukin paremmaksi samalla, kun mielikin kirkastuu. :) Sitä katsoo itseäänkin hyväksyvämmin, kun on henkisesti hyvällä mielellä. Tähän ainakin itse uskon. Hyvinvoivan ihmisen on huomattavasti helpompaa rakastaa itseään ja vartaloaan.

Mitä mieltä te olette? Onko kuusi kertaa viikossa tehokkaat treenit jo liikaa? Montako kertaa teidän kehollenne on sopiva määrä?

On my way

16 vastausta artikkeliin “Salitreeni – Korvaako määrä laadun?”

  1. Heippa! Viime keväänä treenasin sen 5-6krt viikossa ja jos yksikin kerta jäi välistä niin ei hyvä :D
    No mitäs siitä seurasi- syksy mentiinkin melkein nolla linjalla:/ Vedin itseni aivan liian piippuun, söin liian vähän ja olin liian tarkka ruuan ja liikunnan suhteen. Monesti yöllä heräilinkin pähkinöitä ja riisikakkuja syömään. Nyt aloitinkin iisimmin 4krt/vko treenit. Kaipaan kovasti ulkotreenejä ja juoksemisesta raittiissa ilmassa. Syksyllä tuli huomattua kuinka kaipasin sitä liikunnan iloa ja hyvinvointia. Parempia tuloksia ja itsensä kehittämistä. Nyt jos tämä liikunnan ilo kestäisi vaikka koko vuoden ympäri:))

    • No ei kyllä ihme. :( Keho ei pitkään jaksa tuollaista rääkkiä. Ja tuo on hälyyttävää jos yöllä herää nälkään, silloin pitää kyllä hälytyskellojen soida. Otat nyt iisisti kuten totesitkin, kyllä kehosi palautuu ja löydät sen sopivan balanssin liikunnan suhteen. Sitä ei ole oikeasti pakko vetää itseään henkihieveriin näyttääkseen hyvältä. :)

      Oikein hyvää treenikevättä sinne!! :))

  2. Samaa mieltä tekstistäsi! :) Moni treenaa ihan liikaa ja vääriä asioita, joka johtaa ylirasitukseen ja eikä edes optimaaliseen kehitykseen. Maltti on valttia tässä. Toivottavasti moni tajuaa sen ennen kuin on vetäny itsensä ihan piippuun.

    Itse olen jo pitkään tiedostanut sen, että enemmän ei ole enemmän. Käyn 4 kertaa salilla viikossa ja treenaan kaksijakoisella ohjelmalla. Perusteet sille on siksi, että ei tule yhteen treeniin liikaa kohderyhmälle sarjoja eli pysyy maltillisena. Ja myös sen ymmärtänyt, ettei joka treeniä tartte vetää itteään suoraan sanottuna paskaksi, ettei salilta ulos kykene kuin kontaten. Lihas kehittyy progressiivisella treenillä – monille tämä käsite on todella viereas. Joka viikko nostetaan hiukan eli treenit kovenee joka viikko vähän kunnes lepo viidentenä viikkona. Täytyy olla selkeät kevyet viikot ja kovat viikot. Siksi minulla on suunniteltu joka treeni niin ettei tartte sinne salille mennä sillä fiiliksellä mikä päivä tänään on – hyvä vaiko huono. Mulle ei toimi se, että tehdään fiiliksen mukaan kun treenasin niin ennen sain kasan ongelmia kehooni (fyysisiä).

    Tietysti teen aerobista, koska hapenotto kyky on tärkeää – myös siellä salillakin. Mutta välillä enemmän ja välillä vähemmän. Nyt kyllä vähän vähemään kun ei ole tuonne keleihin sopivaa pyörää vielä.. :(

    Ruokavaliohan on se mikä vaikuttaa oikeesti! Saa siellä salilla käydä vaikka 7 krt viikossa ja syödä roskaa, mutta tulokset ovat myös huonoja. Kun syö edes suurimmaksi osaksi terveellisesti niin kyllä ne tulokset näkyy juuri sillä vähemmällä työllä.

    • Hyvin sanottu, enemmän ei tosiaan ole enemmän. Itse olen juurikin tuollainen, että jos ei tunnu niin treeni ei sitten oikeasti vaikuta tyyppi. Monesti jos en olekaan väsynyt treenin jälkeen mietin teinkö liian kevyesti vaikka eihän se niin mene. :) Olen tottunut vaan liikkumaan aika kovalla temmolla, teen mitä treeniä tahansa. Se ei kuitenkaan ole missään nimessä tae kehitykselle, ei. Tuossa on itsellänikin petrattavaa.

      Olen samaa mieltä, että hapenottokyky on tärkeää! Ihmettelen niitä, jotka vaan huhkivat salilla mutta bussille juokseminen saa ihan sydänkohtauksen partaalle. Monesti sporttinen ulkonäkö ei kerrokaan oikeasti hyvästä kunnosta, vaan se kunto saattaa olla vaan fyysistä vahvuutta.

      Ja ruokavalio on todella kaiken a ja o. Myös liikunnattomina ajanjaksoina keho on mahdollista pitää kunnossa juurikin ruokavaliolla. Esimerkiksi sairaana ollessa. Kiinnitän nimittäin tuolloin ruokavalioon huomiota ja pidän silloin kehoni sen avulla kunnossa. Tokikaan en myös usko siihen, että sitä on heti huonossa kunnossa jos herkuttelee… Eli pitää muistaa hyvä suhtautuminen myös tuohon puoleen. :)

  3. Joo samaa mieltä, ettei määrä todellakaan korvaa laatua! Itsekin vetänyt suorittajan lailla kovia treenejä lähes päivittäin ja siihen päälle vähähiilihydraattinen ruokavalio niin ei mikään ihme, jos alkaa tulla uniongelmia ja muita levon ja palautumisen puutteesta kertovia merkkejä. Tosi paljon saanut tehdä työtä pään kanssa, ettei tule morkkiksia 3-4 treenikerrasta viikossa. Kuitenkin kun huomasi, ettei paino siitä noussut tai ulkomuoto muuttunut negatiivisesti niin se kannusti jatkamaan. Sama juttu hiilareiden lisäyksen kanssa – runsaasti urheileva tarvitsee niitä oikeasti palautumiseen kunnolla.

    Toisaalta sitten jos mukana on paljon kevyempää liikuntaa ja kehonhuoltoa niin tuon 6 kertaa viikossa voi mun mielestä hyvin liikkua, ilman että siitä tulee ongelmia. Matalasykkeinen peruskestävyystreeni on hyvää palauttavaa treeniä. Joogat, bodybalancet, venyttelyt ym. taas tärkeää kehonhuoltoa. Voimatreeni ylläpitää lihaskuntoa ja hapenottokykyä saa kehitettyä vähän korkeampisykkeisillä aerobisilla, vaikkapa HIIT-treeneillä. Näistä monipuolinen vaihteleva setti niin kyllä kelpaa tämmöisen himoliikkujankin, vaikka mikään pakko ei tosiaan ole noin paljon tehdä :)

    • No sepä! Monesti sitä pysyy jopa paremmassa sheipissä vähemmälläkin. :) Itsekin olen kiinnittänyt hiilareihin huomiota, sillä en oikein tykkää pastoista tai riisistä. Pakko ollut vaan ottaa se riisi ruokavalioon kunnolla mukaan, koska muuten en välttämättä saa hiilareita riittävästi varsinkaan treenauspäivinä. Itselleni siis nuo kaksi kyseistä ruokaa eivät ole sellaisia himotuksia kuten joillekin ovat.

      Niin no totta tuokin. Kaikki riippuu siitä, miten treeninsä koostaa. Jos mukana on ns. kevyitä lajeja ei kuusi päivää silloin varmasti ole huonosta. Mutta jos puhutaan kunnon kovasta treenistä niin silloin lähtisin väittämään, että kuusi kertaa viikossa tuollainen treeni tekee enemmän hallaa, kuin vaikuttaa positiivisella tavalla kehoon.

  4. Oon kyllä samoilla linjoilla sun kanssa! Tällä hetkellä käyn 2x viikossa salilla ja saman verran juoksemassa (ei-talviaikaan juoksen useammin, jolloin sali jää yhteen kertaan ja teen sitten kotona enemmän lihaskuntoa). Lihaksia kuitenkin löytyy ja muutenkin koen olevani tosi hyvässä kunnossa, vaikka salilla tulee tosiaan oltua yhteensä VAIN 2 h/vko. Tunnin treenistäkin saa silti tosi tehokkaan, kun koko sen ajan tekee jotain ja kunnon painoilla.

    Itse sorrun välillä miettimään, että voi kun treenattua tulee vain jotain 4 h viikossa ja eihän se oo mitään. Totuus on kuitenkin, että tuo neljä tuntia on oikeasti rankkaa salitreeniä tai kovaa juoksua. Siihen päälle ulkoilutan koiraa, teen pitkiä kävelylenkkejä ja muutenkin vietän ns. aktiivista elämäntapaa (valitsen aina portaat ym.). Yleensä lomalla tulee myös urheiltua vähän enemmän, kun on aikaa ja vähemmän työ-/opiskelustressiä.

    • Ei huono! Kuulin itseasiassa siskoltani, että hänen joku ystävä käy kerran viikossa salilla ja on ihan hurjassa tikissä. Syö kuulemma paljon lihaa siinä rinnalla, eli karppailee. Voi se siis toimia noinkin, kullekin käy oma tyylinsä.

      Neljä tuntia on monelle riittävästi. Ja varsinkin jos elämä pitää sisällään paljon muutakin ja haluaa panostaa muuhunkin kuin treenaamiseen. Tsemiä sinne kevään treenirupeamaan!

  5. Kuulostaa just hyvältä :)
    Ite teen lihaskuntotreeniä 2 kertaa viikossa ja lenkkeilen 3-4 kertaa viikossa. Siinä on mun kombo, tykkään kuitenkin toistaseks enemmän lenkkeilystä.

    • Kuulostaa hyvältä tuo sinun combosi. :) Kuten sanottu, jokaiselle meistä toimii se mikä vaan toimii itselleen parhaiten.

  6. Tollanen 3-5 reeniä on just hyvä tahti. Jää aikaa tehdä muutakin kuin vaan hikoilla. Itse ainakin tarvitsen aikaa ihan vaan välillä maata ja toisaalta taas käydä keskustassa jne. Palautunut lihas jaksaa paremmin, sen totesin tänään hiihtolenkillä, kun ei tasatyönnöt enää väsyttäneet olkapäitä oikeastaan yhtään :)

    • Jep, sepä! Elämässä on paljon muutakin kuin vaan salilla huhkiminen. Sitä mieltä itsekin olen. :)

  7. Todella hyvä teksti, kiitos että toit esiin myös tämän puolen! Viime vuonna treenasin salilla neljästi ja tanssitunneilla kävin kolmesti, mutta syksyllä psyyke ja koko henkinen jaksamisen meni niin äärirajoille, että olin iloinen, jos pystyin edes kerran viikossa käymään salilla… Sitä saa kovimman kautta oppia, miten tämä koko meidän systeemi on linkitetty yhteen, psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus, sitähän on aina sanottu!

    Tällä hetkellä tuo 3-4 kertaa tuntuu myös itselleen sopivalta, ja heti kyllä tuntuu, jos unohtaa pitää lepopäiviä – ennen tosiaan ajattelin, että yksi lepopäivä riittää, kiitos muistutuksesta, ettei se välttämättä riitäkään hermoston palautumiseen. Enemmän ei tosiaan ole enemmän. Vaikka liikunta tekeekin hyvää, se on myös stressin aiheuttaja keholle. Eikä keho osaa tunnistaa mistä se stressi tulee… Sen takia stressaavan elämänvaiheen aikana raskas liikunta voi vaan pahentaa asioita.

    Mieluusti ottaisin entisen kuntoni takaisin, mutta tällä hetkellä mennään sillä tahdilla, jonka kroppa ja pää sallii :) Mukavaa viikon jatkoa sulle!

    • Kiitos paljon. :)

      Se on kyllä jännä miten suuri vaikutus kokonaisuudella on. Nyt aika montakin tarinaa tähän tullut juurikin siitä kuinka alituinen treenaaminen vie niin huonoon kuntoon lopulta ettei pysty hetkeen treenaamaan laisinkaan. Jotenkin aika hurjaa… Yksi lepopäivä riittää kyllä oikeasti aika harvalle.

      Sinne ihanaa viikonloppua! <3

  8. Hello:)
    Hyvä teksti!!! Mä vedin reilun vuoden 6 treeniä viikkoon,pelkkää kovaa salia. Ei hyvä….kroppa meni ihan totaaliseen jumiin ja väsymys oli kamala. Nyt viisaampana, teen 3-5 treeniä viikossa ja välillä pidän muutaman päivän tauon kaikesta. Työni on todella fyysinen,eli sekin kuluttaa. Tällähetkellä tahti on hyvä ja mikä parasta,mun olo ja mieli on hyvä. Keho voi paremmin,kun osaa olla sille armollinen. Nukun hyvin ja syön monipuolisesti…..ne myös tärkeitä.
    Toiselle sopii toinen ja taas toiselle joku ihan muu:)

    • Todella hyvä homma, että havahduit asiaan ja sait kroppasi kuntoon. Siis eri tavalla kuntoon…

      Mieluummin hieman vähemmän treeniä oman hyvinvoinnin takia. Keho todellakin vaatii myös lepoa ja siihen kylkeen terveellisen ja monipuolisen ruokavalion. Monesti hurjasti treenaavat syövätkin aivan liian vähän ja sekin saa elimistön sekaisin.

      Tsemiä sinne kevättalven treeneihin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta