Helmikuun alun kuulumisia

Tammikuu vaihtui eilen helmikuuksi ja kesä on entistä lähempänä. Myös reissut ovat alkaneet jälleen kutkuttamaan jossain siellä takaraivossa ja tekisikin mieli nostaa kytkintä hetkeksi jonnekin. Vaikka pidennetty viikonloppuloma Euroopassa tai muu vastaava miniloma? Siskoni muuttaa helmikuun lopussa Berliiniin, joten se todennäköisin kohde on sitten siellä. Puhuimmekin jo alustavasti huhtikuusta joka voisi olla kiva kuukausi siihen, että lentäisin moikkaamaan ja näkemään ihan uudenlaisen puolen kaupungista. Berliinissä kesä on myös huomattavasti Suomea edellä, joten huhtikuussa saisi ehkä jo nautiskella auringonsäteistä?

Mehän olimme viime kesänä Sakun kanssa kyseisessä kaupungissa neljä päivää, jonka aikana näimme paljon mutta kuitenkin loppupeleissä vaan pintaraapaisun. Siskoni on käynyt Berliinissä useamman kerran ja tuntee siellä vähän sellaisen ”boheemimman” taidekulttuurin. Me hengailtiin muutenkin hyvin paljon Mitten alueella, joten ehdottomasti kiinnostaa nähdä vähän rosoisempiakin alueita. Tahdon löytää myös sen vintage -ja kirppiskulttuurin, joka kaupungissa kukoistaa!

IMG_6300IMG_6266IMG_6295-001

Toinen matka joka on ollut mietinnässä on tyttöjen reissu Kroatiaan, joka toteutettaisiin sitten kesällä. Kuulemma paikka on nykyään jonkun sortin trendimesta, joten mikäpä ettei? Tuolla suunnalla en ole myöskään koskaan käynyt, joten olisi mielenkiintoista nähdä jotain uutta Kreikan tai Espanjan sijaan. Ei sillä ettenkö etenkin Kreikkaa rakastaisi mutta uudet mestat toki aina kiehtovat. 🙂 Onko teistä kukaan käynyt kyseisessä paikassa? Esim Dubrovnikissa? Voitteko suositella lomakohteeksi?

Muuten helmikuun alku on otettu täällä vastaan hyvin fiiliksin. Tammikuu oli itselleni sellainen henkisen kasvun paikka ja voin sanoa oppineeni hurjasti. Tällä hetkellä en perusta elämääni minkään ulkoisen varaan, enkä mieti kuinka elämäni olisi parempaa JOS. Ihmiset, asiat, materia tai työkään ei tee onnelliseksi jos sitä ei ole onnellinen itsensä kanssa ja tavoittele sitä päivittäin. Elänkin tässä hetkessä ja pyrin löytämään jokaisesta päivästä onnellisuusasioita. Toki tähtään kohti niitä unelmia, joita minulla on ja teen niiden eteen töitä. Odotankin kevättä hyvin mielenkiintoisella moodilla.

IMG_6306IMG_6297IMG_6280

Kengät UGG / Housut Dr. Denim / Takki Ganni / Kaulahuivi Acne / Laukku LV / Paita H&M / Kello MK

Toisaalta olen oivaltanut myös sen, että joskus on tehtävä vaikeitakin päätöksiä tai muutoksia elämänlaatunsa parantamiseksi. Jos loputtomasti pelkäämme ikävältäkin tuntuvia asioita, ei elämämme tule koskaan paremmaksi muuttumaan. Tämä kohta kannattaa muistaa silloin, jos koet elämässäsi alituiseen tyytymättömyyden tunteita. Jos joku asia mietityttää kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen -kannattaa ottaa riski, jonka seurauksena moni asia saattaa kirkastua. Pelko on se pahin vankila, johon voimme joutua.

Helmikuu toivotetaan siis tervetulleeksi hyvin fiiliksin. Jätetään taaksemme jotain vanhaa ja toivotetaan uusi tervetulleeksi. 🙂

Kommentit (10)
  1. TiinaFitfatmama
    3.2.2016, 13:28

    Aivan ihana asu 🙂

    1. Kiitos. Itsellä on näissä tamineissa aika lumipallofiilis mutta onneksi kaikki ollaan samassa veneessä! ;D

  2. Suosittelen kovasti Kroatiaa <3
    Lennettiin dubrovnikkiin ja sieltä ajettiin splittiin ja ne maisemat! Uudesta pakko päästä "!!

    1. Tämäpä mukava kuulla! :))

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *