Kun me ei olla enää me

Tämän postauksen kirjoittaminen on ehdottomasti blogiurani vaikein askel. Mietin pitkään kirjoitanko ylipäänsä koko aiheesta, toisena hetkenä luonnostelin pitkän postauksen ja sitten taas pyyhin sen kaiken pois. Tavallaan olen halunnut olla rehellinen alusta saakka, toisaalta taas miettinyt olenko velvoitettu siihen? Ei, en ole velvoitettu mutta loppupeleissä tahdon kirjoittaa. Blogini on niin iso osa elämääni, että asiat tulevat kuitenkin ennen pitkään ilmi.

Kuten otsikkokin kertoo, me ei olle enää me. Reilu kuukausi sitten erosimme miesystäväni kanssa ja tässä on nyt useampia viikkoja totuteltu tähän uudenlaiseen elämään. Yhteinen taipaleemme kesti 3,5 vuotta ja päätös erosta syntyi pikkuhiljaa, molempien mielessä. Tähän ei siis liity mitään dramaattista tai sen kummempaa yksittäistä syytä. Joskus ihmiset vaan kasvavat erilleen, etääntyvät ja huomaavat olevansa liian erilaisia. Itsehän ajattelin tämän olevan ikuinen tabu mutta nyt se on todettu, elämä todellakin saattaa viedä parisuhteessakin ihmisiä eri suuntiin.

Ero

Tämä oli itselleni 28-vuotisen elämäni toinen parisuhde, eli erosta toipuminen ei ole minulla kovinkaan hyvässä muistissa. Lisäksi asiasta haastavan tekee se, että olin vuosia varma siitä, että Saku on itselleni se oikea ihminen. Henkilö, jonka kanssa vietän elämäni onnellisena hautaan saakka. Kun tällaiset asiat pikkuhiljaa romuttuvat, puhutaan oikeasti aikamoisesta selviytymisprosessista. Joulukuu menikin sumussa, ei ollut päivää etten olisi itkenyt. Välillä oikein ärsytti se jatkuva silmien turvotus ja pillitys. Päätin kuitenkin, että nyt itken ja annan kaikkien tunteiden tulla, mielialat heilahtelivatkin rytinällä. Itselleni tuo tunteiden purkaminen oli kuitenkin erittäin puhdistavaa ja vapauttavaa, sillä nyt on jo huomattavasti helpompi olla.

Vaikka ero olisikin molempien mielessä hautonut päätös, ei se ole koskaan helppo. Ja vaikka oloni on tällä hetkellä rauhaisa ja hyvä -en tiedä huomisesta? Prosessi vie aikaa ja vaikeinta on varmasti irrottautua toisesta. Toisaalta meidän kohdalla välit ovat hyvät, olemme kaverillisesti järjestelleet muuttoa ja käyneet yhdessä jopa Ikeassa ostoksilla. Tilanne on monen mielestä ehkä outo ja itsekin mietin, missä kohtaa tämä tulee muuttumaan -vai pysyykö se tällaisena?

Ero

Olen tammikuussa kirjoittanut blogiini paljon mielenrauhasta ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Nämä asiat ovatkin tulleet entistä lähemmäs itseäni ja olen suorastaan janonnut kirjallisuutta, joka nostaa minua jaloilleen. Se kaikista paras ja rauhoittavin osuus löytyikin Läsnäolon Voima -kirjasta, jossa mm. kehoitetaan elämään tässä hetkessä ilman pelkoa tulevasta, tai menneestä. Oma ansani on nimittäin liian usein elämässä ollut oman mielen pelottelu ”Miten pärjään, mitä tapahtuu, mitä jos olisitkin tehnyt jotain toisin?”. Pelkään riskejä, muutoksia ja jopa yksinäisyyttä. Askel parempaan hyvinvointiin ja oloon on nimeomaan tuon kaiken poissulkeminen ja pelkojen kohtaaminen.

Tällä hetkellä kevät tekee tuloaan ja luotan siihen, että paljon hyvää on tulossa. Kaikella on tarkoituksensa ja niin myös tälläkin ratkaisulla. Seuraavien kuukausien aikana aionkin panostaa itseeni ja hyvinvointiini enemmän, kuin aikaisemmin. Moni ”sinkkuelämän” juttu ei rehellisesti sanottuna kiinnosta tippaakaan ja veikkaankin, että kohdallani ei tule mitään villiä irtiottoa. Ehkä ihan hyvä niin. Itseasiassa en koe parisuhteen rajoittaneen elämääni negatiivisesti millään tapaa. Tämä kertoo varmaan myös siitä, että suhde on monellakin tapaa ollut hyvä.

Ero

Sellaisin fiiliksin tähän torstaihin. Tiedän, että siellä ruudun takana on teitä ihania tsemppareita ja samassa elämäntilanteessakin painivia, joten saa kommentoida jos sille tuntuu.

Itse suuntaan katseeni tulevaisuuteen, jonka uskon heikoimpanakin hetkenä olevan hyvä. ♥

Kommentit (59)
  1. Täällä käydään kans kamppailua mielessä erotakko vaiko ei. Ehkä isoimpana eron jarruttelijana toimii lapsi.. Haluaisi antaa toiselle ehjän perheen, mutta onko sekään oikein, ettei vanhemmat ole täysin onnellisia toistensa kanssa? Meillä kans ongelmana se, että olemme niin erilaisia, ihan kaikella tapaa.

    Suuren suuri voimahali sinne ja paljon tsemppiä! ♡ Uskon, että kaikella on tarkoituksensa ja asiat kyllä aina järjestyvät jollain tapaa!

    1. Itse avioeroperheen lapsena voin sanoa, että erotkaa jos teidän elämänne on jatkuvaa riitelyä jonka vuoksi myös lapsi kärsii. Erilaisuus voi monessakin suhteessa olla osittainen voimavara mutta toisaalta taas hyvin monessa asiassa se hankaloittaja. Jos asioihin reagoidaan eri tavoin eikä ymmärretä toisia, tuottaa se hankaluuksia pidemmissä suhteissa ainakin. Olen ihan varma, että koet sydämmessäsi sen mikä on oikea valinta ja parasta elämällenne.

      Paljon tsemppiä ja voimia sinnekin, kaikki järjestyy ihan varmasti!

  2. Kommentoin ensimmäistä kertaa blogiisi, vaikka olen lukenut blogiasi jo kauan. Syy on se, että tämä teksti koskettaa niin läheltä omaa elämäntilannettani, olen siis juuri eronnut pitkäaikaisesta suhteesta, jonka kuvittelin olevan se loppuelämän rakkaustarina. Kaikki nuo fiilikset ja mietiskelyt mitä kirjoitat, on juuri nyt itsellänikin päällimmäisenä mielessä. Tuntuu uskomattomalta huomata, että olemme mieheni kanssa tilanteessa, että on parempi jatkaa erillään kuin yhdessä, joka ajatuksena tuntuu musertavalta. Nyt täytyy kuitenkin oppia elämään itsekseen, ja uskon vakaasti että kaikella on tarkoituksensa!

    ” So I close my eyes to old ends and open my heart to new beginnings”

    Voimia sinne! 🙂

    1. Iso voimahalaus sinne! Nyt ei tosiaan auta kuin totutella elämään itsekseen, onneksi tilannetta helpottaa se etten ainakaan itse ole läheisriippuvainen. Pidän itsekseen olemisestakin mutta toki nyt on sitten monellakin tapaa ihan yksin… Ajatukset kyllä harhailevat ja välillä sitä on todella maassa ja sitten taas iloinen. Veikkaan, että tätä jatkuu vielä jonkun aikaa.

      Paljon voimia ja tsempit!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *