KIITOS

Eilinen blogiteksti oli harppaus epävarmuusalueelleni ja jutun julkaisun jälkeen minua jännittikin ihan hirveästi. Nyt on kuitenkin vaan pakko todeta, että KIITOS. Ihania olette te lukijat siellä, onneksi avauduin. 99 % kommenteista oli positiivisen tsemppaavia ja minulle tulikin hyvä mieli niitä lukiessa, vaikkakin itkujen kera. Huomasin kuitenkin, että joukossa lymyilleet pari negatiivis sävytteisempää kommenttia saivat minulle oitis todella pahan mielen. Aihe on itselleni arka ja en ole valmis ottamaan vastaan ikävää palautetta koskien niinkin henkilökohtaista asiaa, kuin omaa parisuhdetta. Syytteleminen ja epäonnistujaksi leimaaminen ulkopuoliselta taholta ovat niitä seikkoja, joita en kestä vielä varmaan hetkiin, tai ehkä koskaan…?

IMG_6626-002

Muutama muukin seikka jäi kommenttien seasta mieleeni… Eli henkilöt, jotka kommentoivat harmittelevansa omaa menneisyyttään ja esimerkiksi sitä, että on odotettu suhteen kehittymistä mutta näin ei olekaan tapahtunut. Siinä on monilla ilmeisesti tullut ikäänkuin ”huijattu” olo? Itselleni tuli näistä kommenteista myös hieman erikoinen fiilis, ikäänkuin ”throwback friday”. Itsekin nimittäin aikanaan odotin asioiden tapahtuvan elämässäni ja katkeroiduin siitä, että monet jutut eivät pitkällä tähtäimellä menneetkään kuten toivoin. Katkeruus aiheuttaa vihaa sisimmässämme ja tietynlaista turhautumista, joka myrkyttää meitä hitaasti. Siispä koskaan ei kannata ajatella noin! Tai jos niin ajattelee, kannattaa siitä pyrkiä pois.

IMG_6583

Tänään kotiini tuodaan uusi sänky ja saamme viimeisteltyä muuton. Olen siis ostanut aika paljon uusia huonekaluja, koska halusin uudistaa asuntoa ja sitä kautta ikäänkuin luoda pohjaa uudelle elämälle. Viikonloppuna olisi noin muuten luvassa aika rauhallista meininkiä, eli kuvailua siskon kanssa ja mahdollisesti brunssia, sekä blogin kanssa työskentelyä. Toki pientä suursiivoustakin voisi tehdä nyt, kun vaatekaappiinkin tulee hurjasti lisätilaa. Jos jotain kiinnostaa kotipostaus sitten ”valmiista” kodista, niin sellaisenkin voisin laittaa työn alle? 🙂

Yksi seikka, jonka meinasin vallan tämän hulabaloon aikana unohtaa on Neutrogenan arvonta! Laitan mieluusti tuotteet postiin voittajalle, joka tällä kertaa on kommentoija nimimerkillä Nina. Onneksi olkoon! Ja kiitos kaikille osallistujille, teitä oli jälleen huikea määrä. 🙂 Nina saa ihan kohta sähköpostia minulta.

Muuten oikein ihanaa perjantaita jokaiselle ja vielä kerran kiitos! ♥

Kommentit (5)
  1. Mä en tajua ihmisiä. Ilmeisesti kyseiset ihmisroskat eivät ole koskaan eroa kokenut. Jotenkin ihan uskomatonta mitä tää netin anonyymious saa aikaan ihmisissä. On todella rohkeeta, että rehellisesti tekstisi kirjoitit. Itsekin yhden todella vaikean eron käyneenä muistan kuinka kamalaa sen kertominen ylipäätään lähipiirille saati puolitutuille oli. Oon ilmeisesti niin hirvee ihminen, mutta mun mielestä tollasilla ihmisroskilla ei oo mitään arvoa. Mutta kuten sanoitkin fakta on, että kun on muutenkin herkässä mielentilassa niin tommoset kommentit vaan sattuu. Ihan hirveetä. Ei voi muuta kun ihailla sun avoimuutta. Juurikin tälläset tekstit saa mut tykästyyn blogiin entisestään ja tiän etten ole ainoa. Siks onkin niin harmi, että nykyään suurin osa blogeista ja bloggareista päätyy kirjottaan vaan pinnallisia asioita ja sit saadaan haukkuja kun annetaan olettaa, että ollaan täydellisiä yms.. Kuka nyt haluaisi kertoo tuhansille ihmisistä niistä elämän vaikeista asioista kun vastaanotto on paskaa. En mä tiä meni nyt vähän tunteisiin sun puolesta! Onneks sulla ilmeisemmin vaikuttaa olevan hyvät tukiverkostot, ystävät yms ketkä tukee sua! Ja tosiaan hieno homma, että ootte saanu eronne hoidettua ns. Nätisti. Varmaan osa syy miksi asiasta rohkeasti kerroitkin. Mutta lopetan nyt avautumisen 😀

  2. Onneksi asiat järjestyvät ajan myötä! 🙂 ehkä parempi ajatella, että asiat oli tarkoitettu näin ja myöhemmin on tulossa jotain uutta ja parempaa 🙂 mukavaa viikonloppua Jutta!

    1. Näinpä! Nyt keskitän energiani kaikkeen kivaan elämässä. 🙂 Kyllä tää tästä!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *