Valkoinen hymy

Viime hoitolavalkaisustani oli lähes huomaamattani vierähtänyt jo muutama vuosi, joten näin kevään tullen olikin hyvä aika käydä päivittämässä tilannetta. Oma hammasluuni ei ole koskaan ollut luonnostaan se valkoisin, mutta hampaani hyvin vahvat ja reikiä minulla ei ole ollut elämässäni kuin muutama kipales. Pyrin hoitamaan hampaitani yleisesti ottaen hyvin, käymään vuosittain hammaslääkärissä sekä suorittamaan valkaisunkin silloin tällöin. Hoitolavalkaisussahan voi käydä vaikka joka vuosi, joten pitää yrittää muistaa tämä seikka taas ensi keväänä. Kahvi, tee, punaviini ja tummat ruoka-aineet kuitenkin värjäävät hampaita jatkuvasti, joten valkoisuus ei välttämättä ihan jokaisella säily freeseimpänä useampaa vuotta.

Itse kävin valkaisussa MediSmilessa, jossa kävin viimeksi vuonna 2013. Minulle tehtiin blogiyhteistyönä hampaiden Beyond -tehovalkaisu. Kyseinen valkaisumenetelmä on hellävarainen, turvallinen ja tehokas valkaisutapa, jossa valkaisugeelin vaikutusta tehostetaan LED-valon avulla. Ennen valkaisua ammattitaitoinen suuhygienisti tutkii suun kunnon, jonka avulla tarkistetaan sopivuus valkaisua varten. Esimerkiksi hoitamattomat reiät tai ientulehdus saattavat olla esteenä valkaisulle, terve suu on se jota valkaistaan.

IMG_7157IMG_6998

Oma hampaiden lähtöväri oli useamman asteen sieltä valkoisimmasta kellastunut, joten päädyttiin suuhygienistin kanssa tehovalkaisuun jolla päästiinkin erinomaiseen lopputulokseen. Hampaani vaalenivat muutaman asteen verran ja jäätiinkin vain yhden sävyn päähän siitä kaikista valkoisimmasta mahdollisesta. Olen todella tyytyväinen! Vihlontaakaan itselläni ei esiintynyt missään vaiheessa valkaisua, sen aikana tai jälkeenkään.

Kaikista tärkeintähän valkaisun lopputuloksen kannalta on se miten syö pari päivää valkaisun jälkeen. Kaikki värjäävät ruoka-aineet ovat pannassa ja kahvin kittauksen joutuu todellakin unohtamaan. Minun pelastukseni olivat kofeiinitabletit, joita nappasin pari kertaa päivässä aina niihin aikoihin, jolloin olin tottunut kahvia juomaan. Söin muutenkin hyvin vaaleita ruoka-aineita tarkasti sen 48 tuntia valkaisusta. Tällä tavoin pystyin takaamaan parhaan mahdollisen lopputuloksen. Valkaisun myötä suuhun tuli paitsi valkoisempi ulkoasu, myös puhtaampi fiilis.

IMG_7174-001

MediSmile tarjoaa nyt lukijoilleni tehovalkaisun hintaan 149 € (norm. 195 €). Tarjouksen saa lunastettua mainitsemalla tilauksen yhteydessä blogini nimen 31.3.2016 saakka. Ajan voi toki varata vaikka vasta kesälle mutta tilaus tulee tehdä maaliskuun loppuun mennessä!

Jos teitä jäi askarruttamaan joku seikka liittyen valkaisuun, niin laittakaa ihmeessä kommenttia tulemaan! MediSmilen henkilökunta auttaa minua hankalimpien kysymysten kanssa. 🙂

*Valkaisu saatu blogin kautta.

Kommentit (4)
  1. Olen monesti miettinyt näissä hampaidenvalkaisujutuissa sitä, että kun aluksi tehdään tuo suun kunnon tarkastus reikien ym varalle, niin jos sellaisia löytyy tai muita asioita jotka olisivat esteenä valkaisulle, niin hoidetaanko ne ensin esimerkiksi omassa hammaslääkärissä vai jo tuolla vastaanotolla ? Olettaen siis että kyseessä olisi joku pieni toimenpide ? Onko jo varattua valkaisuaikaa tällöin mahdollista siirtää sitten myöhemmäksi, jos vaikkapa reikien poraaminen ei medismilella ole mahdollista ? Vai maksetaanko käynnistä ns. täysi hinta vaikka valkaisua ei pystytä sillä kertaa tekemään ?

    1. Emmi/Medismile
      26.2.2016, 14:11

      Moikka Janina!

      Meillä MediSmilellä ei valitettavasti ole ainakaan toistaiseksi tarjolla hammaslääkäripalveluita, vaan ainoastaan suuhygienistien tekemiä hoitoja. Täten siis reikien poraus täytyy hoitaa hammaslääkärillä ennen valkaisua. Sen sijaan esimerkiksi hammaskiven poisto, joka on suositeltava toimenpide ennen valkaisua, onnistuu meillä.

      Mikäli tarkastuksen yhteydessä löytyy joku valkaisun estävä tekijä, esimerkiksi juuri reikä valkaistavalla alueella, valkaisuaikaa täytyy siirtää eteenpäin. Tällöin emme toki veloita maksua, jos kerran mitään toimenpiteitä ei tehdä. Jos siis on aihetta epäillä hampaissa olevan reikiä, suosittelemme hammaslääkärikäyntiä ennen valkaisuun tuloa. 🙂

      Ystävällisin terveisin,
      Emmi/Medismile

  2. Moikka!
    Ihanan valkoiset hampaat, ja tuo huulipuna korostaa vielä hyvin! Mikä puna on kyseessä? 🙂

    1. Kiitos! Macin Brave. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *