Mitä syödä iltapalaksi?

Aamiainen on päivän tärkein ateria, mutta entäs iltapala? Se jää useimmiten aamiaisen varjoon ja turhan usein kuulee puhuttavan kuinka iltaisin ei kannata syödä juuri mitään. Tämä on varmaan se ikuisesti kiistelty aihe -lihottaako iltasyöminen vai ei?

Itse uskon siihen, että päivän kokonaisvaltaisilla ruokamäärillä, sen sisällöllä ja energiankulutuksella on suurin vaikutus, eikä niinkään sillä syökö eniten iltaisin vai aamuisin. Toki monissa tapauksissa tässä viitataan siihen, että ihminen elää päivät niukalla ruoalla ja illalla kotiin tullessa ruokaa mätetään sitten kaksin käsin. Pahimmassa tapauksessa sipsejä ja muita suolaisia herkkuja. Näin ollen aineenvaihdunta on varmasti niin sekaisin, että iltamättö kyllä lihottaa, tai vähintään turvottaa.

2016-01-19

Asiaa kannattaa kuitenkin miettiä henkilökohtaisella tasolla. Itse esimerkiksi treenaan aamuisin silloin, kun treenaan ja tämä tarkoittaa sitä, että aamuisin minulla on se suurin nälkä. Olen muutenkin aina ollut tyyppi, joka rakastaa aamiaista, eikä minun koskaan tee pahaa syödä esimerkiksi heti herättyäni. Lukeudun siis näihin, jotka keventävät iltaisin. Ei siksi, että pelkäisin lihomista, vaan iltaisin nälkäni ”hiljenee” ja kulutan vähemmän. En osaa myöskään mennä täydellä mahalla nukkumaan, joten sekin on yksi syy miksi tykkään syödä iltaisin lähinnä kevyitä juttuja.

Millaisia ovat sitten hyvät iltapalat? Pari palaa voileipää vai smoothie? Tässä kannattaa jälleen miettiä sitä, että jos esimerkiksi treenaa iltaisin voi iltapala myös olla tuhdimpi, koska oletettavasti iltaisin treenaavat eivät käy petiin ihan samantien salin jälkeen. Myös keho vaatii tuolloin enemmän ruokaa, kuin aamulla treenaavien keho joten kyllä sitä kannattaa kuunnella. Toki tässäkin saattaa olla yksilöllisiä poikkeustapauksia eli en nyt lähde paasaamaan, että asia on nimeomaan näin. Ehkä toisilla on kovempi ruokahalu luonnostaan iltaisin ja toisilla ei?

IMG_2463

Omia iltapalasuosikkejani ovat:

Chiapuuro höystettynä esimerkiksi marjoilla, toisinaan raakakaakaolla. Kannattaa kuitenkin muistaa, että monia illalla nautittu raakakaakao virkistää!

Banaanipannarit. Itse en pysty syömään kananmunaa iltaisin keitetyssä muodossa ja munakkaita en ole jostain syystä saanut alas kuukausiin. Hyvä tapa nauttia kyseisiä prodepommeja onkin banaanipannarit. Syönkin usein pannareita töiden jälkeen, tai vasta iltasella.

Marjat, kasvikset ja hedelmät. Olen etenkin marjojen suurkuluttaja ja suosin niitä aamuisin ja usein myös iltaisin. Hedelmiä menee muutama päivässä, iltaisin yleensä pari porkkanaa tms.

Gluteenittomat sämpylät. Jos leipää vetää kauheasti iltaisin, tulee siitä helposti raskas olo. Muistan varsinkin ne ruisleipäturvotusähkyt joita koin silloin, kun söin vielä jälkiuunileipää… Ihan kammottava olo, eli jos leipää illalla syön sen tulee olla juuri oikeista raaka-aineista tehtyä. Kaura -tai gluteeniton leipä sopii itselleni ainakin parhaiten. Päälle hyviä rasvoja ja kasviksia.

♥ Mysli, johon ei ole lisätty sokeria. Mysli voi olla gluteeniton tai osittain sellainen. Myslin päälle sitten Alpron kookosjuomaa, toimii!

♥ Smoothie. Tämä toimii myöskin hyvin iltapalana, mutta harvemmin lisään smoothieeni enää illalla mitään superfoodeja. Marjoja, maustamatonta heraa, ehkä chioja, banaani, pähkinöitä jne. Virkistävät superfoodit kuten vihreät levät eivät sovi ainakaan omalla kohdallani illalla nautittavaksi.

Riisikakut tai näkkärit hyvillä päällysteillä. Nämä ovat myös mielestäni käteviä iltapaloja. Päälle vaikka kasviksia, avocadoa, Herbamarea, tahinitahnaa ja jos riittävän aikaisin on syömässä ehkä pari siivua kananmunaa. Nyt tuli nälkä…

IMG_7544

Yhdistelen tosiaan useimmiten useampaakin noista edellä mainitsemistani. Toisinaan saatan syödä sen verran tuhdin päivällisen, että iltapala jää ihan mitättömäksi (olen nykyään skarpannut päivällisen kanssa!). Tämä kaikki on niin kiinni päivästä. :) Perus ajatus itselläni on kuitenkin se, että syön iltaisin sen verran kuin kehoni vaatii. Ei liikaa mutta ei missään nimessä liian vähänkään. Yöllä ei kuulu herätä nälkään tai vastaavasti joutua kärsimään unettomuudesta sen vuoksi, että vatsa on liian täynnä.

Mitäs te suositte iltapalaksi? Kertokaa lempparinne?!

Olisi itsekin kiva saada uusia ideoita! Munakkaita ja lämpimiä kaurapuuroja tosin ei kannata ehdotella. ;)

On my way

12 vastausta artikkeliin “Mitä syödä iltapalaksi?”

  1. Moikka,

    miten saat otettua tähän aikaan vuodesta noin ihanan valoisia kuvia? Onko asunnossasi noin valoista vai käytätkö lisävaloa tai vastaavaa? :)

    Oma suosikkini välipalaksi tai iltapalaksi on valmiiksi kypsennettyä valkuaista, sitä myydään patukassa. Vähän niinkuin maksamakkarapötkö, mutta sisällä on täyttä kypsää valkuaista. :D Kätevä tuote, viipaloin sitä riisikakun tai leivän päälle, heitän myös muiden ruokien joukkoon.

    • Käytän lisävaloa ja asuntoni on kyllä hyvin valoisakin (kaksi korkeaa ikkunaa). :)

      Itseasiassa joku aika sitten bongasin tuosta jonkun kuvan. Se näytti vähän ällölle mutta ilmeisesti maistuu ihan perus valkuaiselle. :D

  2. Vakkari iltapalana on ollut jo pidemmän aikaa pari leipää päällysteineen sekä rahka hedelmillä tai marjoilla ja öljyllä.. Lisäksi saatan napostella jotain pientä vielä lisäksi :)
    Mulle ainakin iltapala on yhtä tärkeä kuin aamiainen, jotta jaksaa nukkua levollisesti eikä vatsassa kurni.. :)

    • Totta, minäkään en nälkäisenä nukkumaan menisi. :) Eli tärkeä osa kyllä on!

  3. Iltapalaksi menee nykyään kaurapuuroa (tai tattatri-) ja muutama banaaniviipale päälle. Ja kanelia. I’m in heaven…
    Itse tykkään syödä iltapalalla aika hiilarivoittoisesti, proteiini saa mut virkistymään.

    • Olet oikeassa, hiilarit usein unettaa ja siksi esim itse en pidä hiilaripitoisista aamiaisista kuten puurosta. :/ Iltapala voi kyllä olla hiilaripitoinen!

  4. Moikka,

    Noudatatko edelleen maidotonta ruokavaliota? Koetko, että heraproteiini tai margariini aiheuttavat jossain määrin samoja oireita kuin maitotuotteet yleensä? Olen kokeillut nyt jonkin aikaa maidotonta ruokavaliota vatsavaivojen vuoksi, mutta urheilijana riittävä proteiininsaanti mietityttää. Olen käynytkin kaivelemassa maidottomia välipalavinkkejä blogistasi, kiitos inspiroivasta blogista!

    • Joo noudatan. :) Margariinia en suosi, voita välillä mutta se kyllä aiheuttaa oireita. Vältän siis aika pitkälti… Heroista mulle sopii vaan Luontaistukun Standard hera, se maustamaton. Tuosta saa hyvin prodea! Mä suosin myös pähkinöitä joissa kivasti proteiinia, samoin papuja. Kananmunia menee ainakin se 2-3 pvässä. :)

      Kiva kuulla, että täältä löytyy mieluista! :))

  5. Normisti syön rahkan stevialla, marjoilla ja maapähkinävoilla iltapalaksi. Joskus on kiva syödä dippivihanneksia eli porkkanaa, kukkakaalia, paprikaa kurkkua.. dipistä olen ruvennut tekemään proteiinipitoisempaa lisäämällä maustamatonta rahkaa sekaan! Tulee jämäkämpi rakennekin :)

    • Dippivihannekset on kyllä nam! Itse kaipaisin vaan dipille maidotonta vaihtoehtoa… Oatlylla on joku kaurainen creme tms. mustassa purkissa maitohyllyssä mutta en ole vielä uskaltanut kokeilla. :)

  6. Ehkä vähän erikoinenkin iltapala-herkkuni on seuraava:

    paloittelen avocadon kulhoon, päälle murustan (oikeaa) fetajuustoa, mustapippuria ja ehkä vähän sitruunanmehua, ja sekoittelen kaiken sekaisin. Seosta laitan kalkkunaleikkeen päälle (esim. pirkka savusaunakalkkuna) ja käärin rullalle. Coctailtikun voi laittaa vielä pitämään rullan kasassa. Tää combo jotenkin toimii ihan mielettömän hyvin, ja mieskin on innostunut näistä iltapala-snackseista! :D
    Avocado-feta seos toimii hyvin kyllä ihan vain vaikka riisikakunkin päällä! Tai jos vatsa kestää niin hapankorpun myös :)

    • No kuulostaa erikoiselle kieltämättä. :D Mutta makuja on tosiaan monenlaisia. Avocado on kyllä super hyvää ja itse tykkään laittaa sitä mössäten leivälle kera pippurisekoituksen, nam.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 1
Tykkää jutusta