Vinkkejä tehokkaaseen kotityöskentelyyn

On ihmisiä joille kotona työskentely sopii- tai vastaavasti niitä joille se ei missään nimessä ole vaihtoehto. Itse viihdyn todella hyvin kotona ja olen aina kokenut, että minun on helppo työstää täällä juttuja. Koti on paikka jossa ajatus juoksee, on rauhaisaa, seesteistä ja inspiroivaa. Kahviloissa puolestaan on hirveä älämöly ja liikaa ympäröiviä virikkeitä, tuollainen vaikeuttaa ainakin omaa keskittymistäni mitä kirjoittamiseen tulee.

Bloggaankin aina kotona ja vain harvoin kannan konettani mukana missään muualla. Voisin  hyvin kuvitella itseni yrittäjäksi, joka organisoisi päivänsä ja aikatauluttaisi sen. Välillä olisi rentoa ja luovempaa, toisinaan tiukkaa aikataulutusta. En koe kumpaakaan huonona juttuna. Toisinaan sitä tarvitsee aikaa hakeakseen inspiraatiota tekemiseensä ja toisinaan taas aikataulutus tuo tiettyä paineen tunnetta, joka pistää tekemiseen vauhtia. Ja älkää vaan joku heittäkö lannistavaa kommenttia siitä, mitä se todellinen yrittäjyys on. 😉 Yrittäjyyttä on niin monenlaista, nimimerkillä pari vuotta yrittäjää vierestä seuranneena ja lapsuuden yrittäjäperheessä eläneenä. Sitä todellakin on monenlaista…

IMG_7951

Koska työskentelen tosiaan hyvin paljon kotona ja blogin kanssa päivittäin täällä pakerran, ajattelin jakaa teille omat vinkkini siihen miten saada siitä kotiduunista enemmän irti. Kuinka olla tehokkaampi, inspiroituneempi ja tuottavampi! Aika moni kuitenkin teistäkin työskentelee varmasti kotona edes jossain määrin, tai muuten vaan tuottaa omaa juttuaan. 🙂

1. Mukava työskentely-ympäristö. Kuten sanoin, itselleni sellainen seesteisyys ilmapiirinä on kaikista inspiroivin. Paljon valkoista, kynttilöitä ja kukkia. Olen hyvin minimalisti ja en pidä siitä, että joka paikassa on jotain härpäkettä. Vähän sotkua saa kyllä välillä olla mutta muuten aika kliinistä. Kannattaakin luoda työskentelypisteestä mahdollisimman mukava, pehmustaa työtuoli vaikka lämpöisellä karvalla ja pitää lähellä vilttejä jos tuleekin vilu. Työpöydälle vesilasi ja kupponen kaffia. Oma paheeni on se miten istun tuolilla, välillä jalat ties missä ja toisinaan kärsinkin alaselän kivuista..

2. Äänet minimiin. Tämä tosin lienee makuseikka ja toisilla ei ole mahdollisuus lapsiaan vaimentaa. Itse tykkään kuitenkin siitä, että on rauhallista ja mieluiten lähes äänetöntä silloin, kun keskityn. Toki työssä työn tavalla, eli tässä puhun nyt vaan kotona työskentelystä. Aikanaan myymälätyössä pystyin keskittymään vaikka ihan hullunmyllyn keskellä. Sitä jotenkin osaa tavallaan sulkea pois ne äänet silloin, kun on pakko. Kotona on ihanaa olla ihan hiljaisuudessa, tällöin ajatus toimii vaan parhaiten!

IMG_7981

3. Tee inspiraatio- ja muistilistoja. Riippuen tosiaan siitä millaisia asioita työstät. Itse tykkään kirjoittaa juttuja paperille ja se kirjoittaminen auttaa minua hahmottamaan ja olemaan luovempi. Ihan eri juttu, kun selata ajatusvilinässä tyylillä ”mitäs mä eilen nyt mietinkään, että tänään kirjoittaisin…”. Helpompaa on, kun avaa sen kalenterin ja kurkkaa mitä eiliset ajatukset olivatkaan. 🙂

4. Tarvittaessa aikatauluta. Useammilla meistä on aikatauluja jotka vaativat, että päivät organisoidaan. Itse en ole mikään organisointifriikki tai suorittaja, eli minulle sellainen hirveä aikataulutus ei ole mitenkään mieluisaa. Kotona työskennellessä asetan kuitenkin usein tiettyjä etappeja ja määränpäitä, joihin pyrin. Kun on vähän jotain linjaa ei homma mene siihen, että työn ohessa pyöritään facessa ja räplätään puhelinta. Yhtäkkiä siinä vierähtää tunti jos toinenkin, eikä mitään ole saatu aikaiseksi. Parasta on muuten laittaa puhelin kauas silloin, kun on tarve työskennellä ajatuksella…

5. Pidä taukoja ja happihyppelyitä. Pienet breikit työn ohessa auttavat ajatuksien järjestelyssä. Mieluiten vaikka treeni tai pieni käveleminen ulkosalla, myös juoksulenkki voi olla aika palkitseva! Monesti umpikujat päässämme syntyvät nimenomaan siitä, että olemme jonkun seikan äärellä liian kauan ja pyörittelemme ja pyörittelemme. Kun etäisyyttä otetaan, asia aukeaa ihan uudella tavalla.

IMG_7955

6. Syö terveellisesti ja juo runsaasti vettä. Nyt moni varmaan ajattelee, että jee mitä kliseitä mutta terveellinen ruokavalio auttaa ihan huimasti työntekoonkin! Olen aina ollut sitä mieltä, että keitot, pastat ja muut lämpimät tai raskaat ruoat lamaannuttavat työtehot. Esiin tulee se väsymys ja silloin ei saada aikaan yhtikäs mitään. Kahvi toki auttaa mutta sitäkään ei kannata pannukaupalla kitata. Vettä, vaikka limellä ja sitruunalla kannattaa juoda jatkuvasti työskennellessä.

7. Nauti, inspiroi, unelmoi. Siinä kolme seikkaa, jotka sopivat toki työhön kuin työhön! Positiivinen asenne, hyvä mieli, päämäärät ja unelmat ovat niitä jotka tsemppaavat meitä rytinällä eteenpäin. Kun tekee kovasti työtä, se useimmiten myös palkitaan! Note to self.

Työskenteleekö (opiskeleeko) teistä moni kotona päätoimisesti tai osa-aikaisesti? Mitkä ovat niitä seikkoja, jotka auttavat teitä jaksamaan siellä homeofficessa? 🙂

Kommentit (5)
  1. Mulla on jo pidemmän aikaan kiinnostanut, mikä sun päivätyö on? Ymmärrän, jos et sitä halua paljastaa tai siitä puhua. Mutta olisi tosi kiva tietää, esim mitä siellä teet (oletko esim sihteeri, markkinointikoordinaattori yms yms) 🙂

  2. Sun blogissa alkaa olla vähän turhan paljon näitä vinkkejä sinne ja vinkkejä tänne ykkösestä kymmeneen.Jospa keskittyisit ihan kirjoittamiseen.Nuo vinkit voisi muotoilla ihan tavalliseen pohdintaan mitä voisi olla paljon mielekkäämpää lukea.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *