Mietteitä itseluottamuksesta

Itseluottamus on asia joka on pyörinyt mielessä viime aikoina ja se on juttu, josta tahdon tänään postauksen kirjoittaa. Mitä itseluottamus sitten ylipäänsä tarkoittaa? Se on uskoa itseensä ja siihen, että voi ja pystyy. Ihminen, jolla on itseluottamus kohdillaan osaa iloita onnistumisistaan, mutta ottaa vastaan myös epäonnistumiset. Elämähän tuo eteen näitä molempia vaihtelevissa määrin.

Oma itseluottamukseni on kasvanut iän kattuessa. Se on varmasti hyvin luonnollista, että näin käy. Ikä tuo mukanaan monenlaista kasvamista ja yksi näistä on nimenomaan se, että oppii luottamaan itseensä ja tekemiseensä. Ei ole enää niin epävarma siitä miltä näyttää, mitä tekee tai mitä on. Kokoajan enenevissä määrin tulee se fiilis, että minulla on oikeus olla juuri tällainen kuin olen, eikä minun tarvitse muuttua miksikään. Toisaalta olen aina ollut myös tyyppi, joka on armollinen itselleen. Minun ei tarvitse olla se paras kaikessa, vaan voin olla myös hyvä kakkonen. Tämä päti jo lapsuudessa siihen, kun kisasin pitkän matkan juoksussa. Olin tyytyväinen kakkonen, eikä minua haitannut yhtään etten voittanut.

IMG_8932

Mielestäni ylipäänsä meille tärkeintä itseluottamusta on henkinen luotto itseensä ja tekemiseensä, sillä se heijastuu aivan kaikkeen. Tämä on useimmille parikymppisille nimenomaan se haaste, sillä ollaan mahdollisesti elämän kanssa vielä hyvinkin hukassa. Toisaalta, olenhan itsekin vielä monien asioiden kanssa hukassa vaikka kohta täytän 29-vuotta, eli eipä se ikää välttämättä katso. Tai sitten minä en vaan ole hyvä mallioppilas. 🙂 Onneksi kuitenkin sellainen tietty itsevarmuus on vahvistunut ja sitä ikäänkuin tietää paremmin ne omat vahvuudet ja heikkoudet. Lisäksi osaa nähdä elämän epäonnistumiset kasvun paikkana, eikä koe niitä negatiivisena heijastuksena itseluottamukseen.

Hyvin monen itseluottamus perustuu myös ulkoisiin seikkoihin mikä on valitettavaa. Media sysää silmillemme tietynlaisia ulkonäköihanteita, joita pidetään ikäänkuin ”oikeanlaisina”. Tämä on asia josta olen itsekin huolissani, sillä jokaisen tulisi miettiä itseään eikä sitä mitä muut sinun ulkonäöltäsi tahtovat. Jokainenhan meistä on alttiina median luomille ulkonäköihanteille, (ellei sitten kokonaan eristäydy somesta) mutta on sitten eri miten nämä paineet käsittelee tai vastaanottaa.

Enkä nyt siis todellakaan sano ettenkö itsekin olisi altistunut ulkonäköpaineille ja nuorempana altistuin niille nykyistä huomattavasti enemmän. Kun näytti tietynlaiselta, koki olevansa hyväksytty. Nykyään teen ulkonäkööni liittyviä asioita vain itseni vuoksi ja se, että minulla on ne ripset tai tukka mintissä, ovat niitä seikkoja jotka teen vaan ja ainoastaan minua itseäni varten. Osa omaa identiteettiäni yksinkertaisesti on se, että olen myös ulkoisesti huoliteltu enkä koe sen vuoksi itseäni yhtään sen huonommaksi verrattuna ihmiseen, joka ei anna ulkonäölle ajatuksissaan sijaa. Tämä siis myös päinvastoin.

IMG_8936

Aina puhutaan siitä, että itseluottamusta on mahdollista harjoittaa. Uskon itse tähän hyvin vahvasti, sillä kuten olen aikaisemminkin blogissa toitottanut me itse olemme hyvin pitkälti vastuussa ajatuksistamme, tai ainakin niiden kontrolloimisesta. Tottakai lapsuudella on koko elämän mittainen merkitys mitä tähän asiaan tulee, mutta myös aikuisiällä on mahdollista opetella näkemään itsensä paremmassa valossa. Kaikki tuo rakentuu elämänkokemuksesta, arvomaailman muutoksista, prioriteettien muuttumisesta ja oikeista ihmisistä ympärillämme. Uskokaa tai älkää, ihmiset joiden kanssa olemme tekemisissä ovat suuressa roolissa mitä itseluottamukseemme tulee!

Itse koen, että itseluottamukseni on tänä päivänä kohdillaan niiden asioiden saralla, joissa tiedän olevani hyvä. Tottakai jokaisella meistä on osa-alueita, joissa emme ole niin hyviä ja on aivan luonnollista kokea epävarmuutta epävarmuusalueella. Tärkeää onkin voida hyväksyä, että emme ole kaikessa hyviä. Toisaalta halutessaan heikkouksiaan voi myös työstää. Tekemisessä kehittyy.

Itseluottamuksemme on elämän mittainen prosessi. Kymmenen vuoden päästä varmasti jo naureskelen tälle nykyiselle ”itsevarmuudelleni” ja sitä rataa. Koskaan ei olla ikäänkuin valmiita mutta sehän elämästä nimenomaan siistiä tekeekin.

Jos heräsi ajatuksia, kommenttiboxi on avoinna. 🙂

Kommentit (6)
  1. Huomaan itseluottamukseni kasvaneen juurikin iän myötä, elämän kriisien ja vastoinkäymisten myötä kun huomaan selviytyväni sekä lapsi antoi suuren sysäyksen heikkoon itsetuntoon ja epävarmuuteen.

    Pienissä asioissa huomaan nykyisin kehitystä. En enää puolla henkeen ja vereen omia näkemyksiäni tai koe tarpeelliseksi lähteä mukaan turhanpäiväisiin väittelyihin varsinkaan somessa. Tiedän mitä mieltä olen ja jos keskustelu on mielenkiintoista, saatan itsekin aukaista sanallisen arkkuni, mutta kunnioitan muiden mielipiteitä vaikka ne sotisivat vastaan omiani. Minun on helppoa muuttaa kantaani ja mielipidettäni enkä koe olevani takinkääntäjä vaan ihminen joka on avoin muutoksille, sopeutuvainen sekä vastaanottavainen. Ennen epävarmuuttani hiljenin ja saatoin myötäillä muita.

    Luotan omaan mielipiteeseeni ja seison sanojeni takana. Myönnän erehdykset ja jatkan elämääni. En enää häpeä lukihäiriötäni tai ulkonäköäni. Parisuhteen kriisi vaihe auttoi minua löytämään itseni ja nyt voimme kummatkin suhteessa paremmin. Minä itse teen itseni onnelliseksi eikä onneni ole vain riippuvainen toisista ihmisistä.

    1. Kuulostaa hyvältä! Etenkin tuo viimeinen lause kolahti. Onnen ei tosiaan kuulu olla riippuvainen toisista ihmisistä. :))

  2. Charlottaeve
    4.3.2016, 10:11

    Kiva teksti. Itse kans oon sitä mieltä, että itsevarmuutta voi harjoittaa – ja pitäisikin! Ja ehkä jollain tasolla itsevarmuus on aina kehittyvä voima, se ei oo ikinä ”valmis”. 🙂 Kuten sanoitkin, elämän mittainen prosessi.

    1. Niin totta! Siispä harjoittakaamme sitä. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *