Ravintolisien helmi – Magnesium

Olen käyttänyt magnesiumia säännöllisesti vasta ihan hävettävän vähän aikaa. Nyt puhutaan siis maksimissaan vuodesta, ehkä puolesta? Jossain vaiheessa kartoin tuota isoa pilleriä kuin ruttoa (jäi aina kurkkuun kiinni, aiheutti pahoinvointia…) mutta tänä päivänä, kun käytössäni on Luontaistukulta saadut suikulamaiset kapselit, homma hoituu huomattavasti helpommin. Makeat purutabletit eivät myöskään itselleni sopineet, niiden jälkeen kärsin aina huonovointisuudesta.

Magnesium on todella tärkeä ravintolisä etenkin urheileville henkilöille. Tämä onkin varmaan yksi syy minkä vuoksi minua jopa nolottaa se, että vasta nyt olen ottanut itseäni niskasta kiinni. Eipä ole mikään ihme, että vuosikausia olen kärsinyt suonenvedoista ja mieltänyt ne normaaleiksi vaivoiksi. Toisaalta syön kyllä manteleita ja pähkinöitä päivittäin, mutta riittävätkö nuo määrät yksinään? Eivät todennäköisesti. Siksipä ravintolisä magnesiumin kohdalla tulee ehdottomasti tarpeeseen. Ja miksi asiaa painotetaan edelleen niin vähän?! En ymmärrä. Kyseessä on kuitenkin meille jokaiselle tärkeä kivennäisaine.

IMG_0031-2

Itse nautin magnesiumini aina iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Magnesium rentouttaa lihaksistoa ja siksi sitä ei siis missään nimessä kannata nauttia ennen treenejä! Itseäni se myös väsyttää, eli siinäpä vasta kelpo unilääke. Yön aikana magnesium myös ehtii imeytyä paremmin ja aamulla vatsa toimii. Nyt, kun tätä kivennäisainetta on käyttänyt sitä ei voisi enää kuvitella pois jättävänsä, eron entiseen huomaa.

Itse syön päivittäin kaksi pilleriä, eli Luontaistukun sitraattikapseleissa tämä tarkoittaa määränä sitä suositusta (purkin kyljessä lukee 1-2 kapselia). Tottakai magnesiumin tarve voi vaihdella henkilöittäin, mutta oletusarvollisesti olen noudattanut purkin ohjetta. Tämä lienee itselleni ihan hyvä määrä, koska olen huomannut suonenvetojen vähentyneen ja pakko sanoa, että mahassahan magnesium aamuisin tuntuu… Jos magnesiumia syö liikaa se näkyy jatkuvana ripulina. Siinäpä siis hyvä tunnusmerkki liikakäytölle. Itselleen sopiva määrä kannattaa hakea tunnustellen.

IMG_0047-2

Jos nyt vielä kiteyttäisin ne havaitsevani positiivisen vaikutukset, niin niitä ovat etenkin: 

♥ Parantunut unenlaatu, uni myös tulee helpommin.

♥ Suonenvetojen vähentyminen, tulevaisuudessa niitä ei toivon mukaan tule enää ollenkaan?

♥ Parantunut suolen toiminta (etenkin aamuisin).

♥ Stressin vähentyminen (voi toki olla liitännäinen moneenkin asiaan).

♥ Lihaksiston rentoutuminen. Tällä tarkoitan siis rentoa oloa kehossa. Lukeudun näihin lihasten jännittäjiin ja tämä on ollut myös sellainen huomio, jonka tein muutaman viikon käytön jälkeen.

Jos et vielä syö magnesiumia, niin kokeile! Siinä tuskin mitään menettääkään jos testaa onko itselleen merkittävää vaikutusta. :)

Syöttekö te magnesiumia? Oletteko huomanneet positiivisia vaikutuksia kehossanne? Myös määriä olisi mielenkiintoista kuulla. 

On my way

3 vastausta artikkeliin “Ravintolisien helmi – Magnesium”

  1. Moi, oikeesti magnesium ei auta suonenvetoihin eikä moneen muuhunkaan, se on lumetta. Näin meille opetettiin lääkiksessä , ravitsemustieteen proffien luennoilla :)

    • Jaahas, mielenkiintoista. No ehkä omat suonenvetoni ovat vähentyneet sitten muista syistä jos näin on. :D Jatkan silti pillereiden popsimista. :)

  2. Täällä myös on ikävät suonenvedot vähentyneet huomattavasti. Minulla kun on runsaasta pyöräilystä johtuen suonenvetoja jalkaterissä. Onneksi mangnesium auttaa ja myös lenkillä otettava raemagnesium jos suonenveto yllättää pitkän maastopyöräilysession tuoksinassa. En aio lopettaa käyttöä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta