Ajatuksia ikääntymisestä

Viime päivinä mielessä on pyörinyt ikääntyminen ja ikäkriisi, tai oikeastaan sen puuttuminen. Vietettiin viikko sitten hyvän ystäväni syntymäpäiviä ja näissä tunnelmissa omaankin mieleeni jälleen nousi ajatus siitä, että se 30-vuotta lähenee kovaa kyytiä. Kesäkuun alussa täytän 29, jonka jälkeen onkin enää yksi vaivainen vuosi tuohon merkkipaaluun. Ehkä elämäni kolmannekseen jos pitkän elämän saisin vaikka elää? Ennen mietin, että en todellakaan elä 90-vuotiaaksi mutta mitä vanhemmaksi sitä tulee, sitä enemmän janoaa pitkää elämää.

Oma elämäni on tosiaan mennyt aikalailla uusiksi viimeisten kuukausien aikana. Ei tavallaan voi kuin nauraa miten paljon muutoksia on tapahtunut ja on vielä edessä. Eikä siis missään nimessä negatiivisella tavalla, vaan koen olevani tällä hetkellä aika seesteinen. Unelmia käy toteen ja pakko tähän väliin todeta, että sanonta ”ei huonoa ilman hyvää” pitää niin paikkansa. Yleensä elämä viedessään tuo aina jotain uutta ihanaa tilalle.

IMG_9946-001

Silti jos mietin elämääni kymmenen vuotta taaksepäin, en olisi voinut koskaan kuvitella olevani vielä ”tällaisessa” elämäntilanteessa 28-vuotiaana. Nuorena sitä ajatteli niin naiivisti, että naimisissa ollaan jo +25-vuotiaana ja kolmekymppisenä on muksuja lauma. Joku voisi nyt ajatella, että olen katkera koska kohdallani asiat eivät ole näin menneet mutta ei, en todellakaan ole. Oma ajatusmaailmani on muuttunut niin paljon. Kuten olen kirjoittanut aikaisemminkin, en tiedä ovatko lapset ylipäänsä minua varten ja parisuhteen kanssa alan olemaan vähän niillä linjoilla, että minullahan on loppuelämä aikaa. Hahah. Kuulostaapa oudolta mutta en tosiaan ole uhrannut asialle vielä ajatustakaan. Tällä hetkellä on mielekästä olla yksin, panostaa omiin juttuihin ja elää ihan vaan omaa elämää. Elämässäni on kuitenkin niin paljon hyviä tyyppejä, että en missään nimessä koe olevani yksin.

En oikeastaan edes muista miltä se ikäkriisi tuntuu? Tavallaan on oppinut hyväksymään oman elämänsä sellaisena kuin se vastaan tulee ja lopettanut itsensä vertailun muihin. Toisaalta omaa tilannettani ehkä helpottaa se, että omaan kaveripiirin jossa on hyvin monenlaisia elämäntilanteita. Osa elää todella irrallaan vaikka ollaan samaa ikä-luokkaa ja toisilla on toki jo perhe. Ei ikäänkuin tarvitse missään kohtaa tuntea tunteita, että olisi jotenkin todella erilainen kuin oma ystäväpiiri. Ja näinhän se varmaan aika pitkälti meneekin, että samankaltaiset ihmiset vetävät toisiaan puoleensa. En siis oikeastaan edes koe olevani mitenkään vanha läheisteni seurassa ja ylipäänsä 30-vuotias taitaa olla kuitenkin loppupeleissä vielä aika nuori. ;)

IMG_9933

Olen miettinyt paljon myös sitä, kuinka yhteiskunta tavallaan luo paineita juuri ikäluokalleni. Tulisi olla perhe, asunto, vakityö, ehkä lapsia ja omaisuutta. Itsekin joskus noita asioita mietin ja lopulta tulin siihen tulokseen, että nuo paineet ovat vaan harhakuvitelmaa. Ne ovat asioita, joita itse imen ympäristöstäni. Kukaan ei aseta meille loppupeleissä paineita yhtä paljon kuin me itse. Tavallaan on siis hyvä, että elämässä tähtää eteenpäin, luo uraa ja tekee niitä valintoja jotka omaa elämää tukevat mutta kaiken tulee tapahtua omasta tahdosta, ei muiden. Meidän tulee lopettaa se vertailu ja keskittyä omaan elämäämme ja sen elämiseen.

Jos itse voisin muuttaa jotain omasta elämästäni kymmenen vuotta sitten niin tekisin nimenomaan sen, että poistaisin itseltäni sen herkkyyden verrata itseä muihin. Muistan kuinka otin todella herkästi ilkeät sanat itseeni ja senkin vuoksi esitin paljon. Vedin rooleja. Näin vanhempana on helppo se ääneenkin todeta, että elämässä on aina tärkeää olla oma itsensä eikä kukaan muu. Toisaalta nämä ovat asioita joista ei vaan voi oppia kuin elämänkoulussa. Kokemalla, näkemällä, kipuilemalla, avaamalla oikeita ja vääriä ovia. On hankalaa sanoa 20-vuotiaalle, että kannattaa ajatella näin tai näin, koska sillä ei välttämättä ole merkitystä. Ajatuksia ei vaan voi työntää toisen päähän, vaan ne tulee itse löytää.

Eli tosiaan ei, en pode ikäkriisiä laisinkaan vaikka jonkun mielestä olisi jo ehkä syytäkin. Kuten olen joskus aikaisemminkin todennut, minusta on itseasiassa ihan kiva vanheta enkä tahtoisi palata enää aikaan kymmenen vuotta taaksepäin. Itselleni tämä ikääntyminen ihan sopii, turha sitä vastaan on taistella. :) Nyt siis vaan innolla syntymäpäiviä järjestämään ja kohti viimeistä ikävuotta ennen kolmekymppisiä!

Millainen fiilis teillä on ikääntymisen suhteen? Oletteko käyneet paljon kriisejä läpi vai tuntuuko se yksinkertaisesti luonnolliselta jatkumolta?

On my way

4 vastausta artikkeliin “Ajatuksia ikääntymisestä”

  1. Pakko sanoa, että erittäin kauniita kuvia, varsinkin tuo ensimmäinen sekä myös viisaita ajatuksia! :)

  2. Minullakin elämä on heittänyt häränpyllyä. Muutaman viikon päästä olisi muutto edessä ja hyppy jälleen sinkkuelämään. Toivottavasti myös uusi työ olisi pian plakkarissa. Mutta niin se elämä heittelee. Olen muutaman vuoden sinua nuorempi, joten ikäkriisi ei ole vielä ehtinyt iskeä enkä usko sen ikinä iskevänkään. Ja miksi pitäisi edes? Luulen, että koko ikäkriisi on media luoma illuusio siitä, miten 30, 40 tai 50 lähenevän ihmisen tulisi tuntea. Ikähän on loppupeleissä vain numero.

    • Haleja ja tsemppiä muutoksiin! Sellaista se elämä todellakin välillä on. Sinulla on kuitenkin oikea asenne joten varmasti kaikki menee hienosti. Ihanaa pääsiäistä <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta