Hyvästi bad hair day!

Mainitsin toissa viikolla ”Kauneusvinkit-postauksessa” yhdeksi ehdottomaksi kauneuskikakseni kuivashampoon. Kuivashampoo on tosiaan ollut jo useamman vuoden ajan sellainen pahojen hiuspäivien pelastaja, se jolla hiusten pesuväliä voi venyttää jopa kolmeen päivään. Jollekin tuo kolme päivää kuulostaa ehkä normaalilta mutta oma pesurytmini on ilman kuivashampoota ehdottomasti joka toinen päivä. Olen aika tarkka siitä etten kulje rasvaisella päällä ja tämä on osittain ollutkin se syy, että pesen mieluummin liian usein kuin harvoin. Kyse on lähinnä omasta fiiliksestä ja siitä millainen kuva ulospäin välittyy.

IMG_0691IMG_0717

Sen lisäksi, että kuivashampoot mielletään puhdistaviksi tuotteiksi, niillä voi myös luoda tuuheampaa tukkaefektiä. Tämä on ehkä se seikka joka jää yleensä vähemmälle huomiolle. Itse käytänkin kuivista lähes aina kiharakampauksen tyven nostoon. Se kohottaa sitä mukavasti ja luo tietynlaista ilmavuutta jolloin ei aina tarvita edes hiuspuuteria. Toisinaan taas tulee iskettyä hieman liikaa muotoilutuotteita kampauksen alle, jonka jälkeen kuivashampoolla on onneksi mahdollisuus tilanne pelastaa.

Kuivashampoon laittamisesta olen kuullut muutamankin erilaisen ohjeen. Toiset kehoittavat suihkuttamaan suoraan tyveen ja pöyhimään sen jälkeen aluetta käsin. Toinen vaihtoehto on suihkia shampoo kämmenelle, josta sitten levittää se hiusjuureen. Itse käytän ensimmäistä tapaa ja se on mielestäni huomattavasti toimivampi. Yleensä harjaan tukan vielä kauttaaltaan läpi mikä levittää shampoota mukavasti myös hiusjuuresta alemmas.

IMG_0682

Kuivashampoissa on myös merkkikohtaisia eroja. Olen kokeillut aika montaa laatuaan ja siellä on joukossa niitä helmiä, sekä vähemmän helmiä. Tältä istumalta voin mainita hyviksi tuotteiksi ainakin Herbinan, John Friedan ja Batisten kuivashampoot. Hyvä kuivashampoo antaa hiukseen paksuuden tunnetta ja pitoa. Huono taas jättää tukan lätyksi eikä juurikaan puhdista sitä.

Uusin tuttavuuteni on IdHAIRIN Mè-sarjan kuivashampoo, jonka sain viime viikolla heidän keväisestä hius-tilaisuudestaan kokeiluun. Kyseessä on aivan ihana tuote! Menee siis heittämällä lemppareideni joukkoon. Tämä shampoo tekee todellakin juuresta ilmavan samalla pitoa ja kuohkeutta antaen. Ja mites se tuoksu, nam! Jos joku on joskus polttanut vesipiippua niin tässä on nimenomaan sellainen tuttu hedelmäisen raikas vivahde. :)

IMG_0721

Tuleeko teidän suosittua kuivashampoita pahoina hiuspäivinä? Jos niin minkä merkkiset shampoot ovat lemppareitanne? 

On my way

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta