#mycalvins

Calvin Kleinin sporttiset alusvaatteet ovat ihan parhautta. Kun ensimmäisen settini ostin puolisen vuotta sitten, se oli menoa se. Rakastan tuota sporttisuutta ja ysärihenkeä, joka näihin alusvaatteisiin kätkeytyy. Leveät resorit ja ennen kaikkea se mukavuus, istuvuutta tokikaan unohtamatta. Tämä alusasu korostaa mielestäni myös kauniisti naisellisuutta vaikka se kovin sporttinen onkin.

IMG_0666-2

Omistan kokonaisen setin tällä hetkellä harmaana ja valkoisena. Mustana minulta löytyy pelkkä alaosa, mutta tarkoitus olisi yläosakin sille pariksi hankkia. Itsehän olen tuollaisten perinteisempien värien ystävä, mutta Calvineistahan löytyy myös värikkäämpiä settejä kuten vaaleansinistä ja keltaista. Jos vaikka kesäksi piristystä kaipaa. :)

Jos kyseisestä setistä pitäisi muutakin käyttökokemusta antaa kuin ”istuvat ja ihanat päällä” niin pakko sanoa, että ovat hyvin pesun kestäviä. Olen pessyt alaosiani nyt kymmeniä, kymmeniä kertoja ja miksikään ne eivät ole menneet. Kangas on edelleen pehmeää ja ihoa vasten todella miellyttävää. Saman totesin aikanaan myös miesten boksereiden suhteen, ovat niin kestäviä ettei monikaan muu merkki vedä vertoja.

IMG_3081-001IMG_3093

Itsehän en osaa käyttää tuota yläosaa ns. työkäytössä, vaan se on enemmänkin sellainen vapaa-ajalla ylläni nähtävä toppi. Sanoisin, että aika basic kotiasuni on kyseinen yläosa yhdistettynä harmaisiin collareihin. Ai, että sitä mukavuutta! Samalla koen oloni silti naisellisen ihanaksi. Kotiasun ei tarvitse automaattisesti tarkoittaa mitään pieruverkkareita ja ryysyjä… ;)

Myös toinen outo (?!) tapa minulta löytyy, eli en osaa käyttää kyseisiä alushousuja jakkupuvun tai ns. siistimpien vaatteiden alla. Ainoa alaosa, jonka kanssa nuo mätsäävät ovat nimenomaan farkut tai colleget. Jonkun mielestä ehkä outoa, mutta olen sitä mieltä, että alusvaatteiden vaan tulee sopia päällysvaatteiden pariksi vaikkei niitä muu silmäpari näkisikään. :D Tästä en tule varmaan koskaan pääsemään yli enkä ympäri…

ewP4yNsUQhid2QcBipaO8Q-003

Jos joku nyt miettii mistä ihmeestä kyseisiä alusvaatteita on sitten mahdollista hankkia, niin minäpä kerron. Ensinnäkin Kampin Keskuksessa on Calvin Kleinin alusvaateliike, jossa hyvällä tuurilla on kyseisiä värejä ja oikeaita kokojakin tarjolla. Tämä on kuitenkin harvinaista herkkua, sillä useimmiten nuo kuulemma menevät samantien, kun tulevatkin.

Myös *Zalando myy Calvineita, sekä merkin oma nettikauppa josta itsekin joskus alusvaatteita tilasin. Jos siis kotiovelle tilaaminen kiinnostaa, niin suosittelen edellä mainitsemiani verkkokauppoja. Helppoa ja nopeaa eivätkä hinnatkaan ole ainakaan kalliimpia kuin liikkeessä. :)

Onko täällä muita Calvineihin hurahtaneita? :)

*Mainoslinkki/Addlink.

On my way

2 vastausta artikkeliin “#mycalvins”

  1. Moikka

    Tilasin Zalandolta yhden Calvin Kleinin setin, mutta se ei ole tämä kyseinen malli joka on sinulla päälläsi, vaan siinä oli korkeampi resori ja kangas oli enemmän semmosta uimapukukangasta muistuttavampi. No, jokatapauksessa siitä setistä yläosa oli aivan täydellinen, mutta alaosa oli kokoa L, vaikka sen piti olla kokoa XS. Palautukseen meni, ja nyt harmittaa kun siitä samasta setistä ei ole enään ainakaan Zalandolla alushousuissa kokoa XS.. Olisin niin halunnut kokonaisen setin siitä :( :D.
    Omistan myös tuon saman setin kun sinulla on kuvissa päällä, mutta mustana. Olenkin miettinyt että millaiseksi tuo valkoinen resori mahtaa pesussa mennä, että pysyykö puhtaan valkoisena. En ole niitä vielä kertaakaan pessyt. Alushousuthan pitäisi ilmeisesti pestä aina resorin värin mukaan, että kun noissa minun pöksyissäni on valkoinen resori, niin näinollen ne pitäisi pestä valkopyykissä, vaikka kangas onkin musta.
    Mutta peukutan kyllä Calvinin alusvaatteille. Minulla on yhdet Balconette malliset liivit Calvinilta myös, ja ne ovat mukavimmat liivit mitä omistan – heti näiden urheilumallisten jälkeen ;)

    • Voi ei, ikävä moka. Toivottavasti heidän valikoimansa täydentyvät. :)

      Mä pesen valkoisten kanssa. Muistaakseni kerran heitin mustiin ja resori meni hieman tummemmaksi. Eli kyllä tosiaan kannattaa suosia valkopesua. Harmaat ja valkoiset luonnollisesti valkoisten kanssa myös. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta