Ajatuksiani uskosta

Uskonto ja politiikka ovat aiheita, joita sivuan blogissani aniharvoin jos melkein koskaan. Aiheet ovat arkoja ja monesti aiheuttavat ihmisten välille erimielisyyttä tai jopa väärinymmärryksiä. Päätin kuitenkin, että ehkä otan riskin ja kirjoitan näistä toisesta, tällä kertaa uskosta. Tämä siksi, että yksi teistä lukijoistani esitti postaustoiveen liittyen uskooni ja toivoi, että kertoisin asiasta enemmän.

Monelle usko on henkilökohtainen asia ja siitä ei puhuta kuin lähimmille ihmisille. Itselleni usko on kuitenkin asia, josta puhun mielelläni avoimestikin ja jota en häpeile. Se on niin suuri osa minua ihmisenä ja on kulkenut matkassani koko elämäni ajan. Olen siis perheestä, jossa kristilliset arvot olivat toisen vanhempani puolelta vahvasti esillä ja usko ikäänkuin kasvatettiin minuun. Olen käynyt ihan junnusta lähtien pyhäkoulussa ja äidin mukana helluntaiseurakunnassa. Jopa teininä harrastin seurakunnan nuorteniltoja kylillä norkoilun sijaan. Ensimmäisen kerran alkoholiakin maistoin vasta täysi-ikäisyyden kynnyksellä.

IMG_1355

Samalla tavalla, kun itse olen vuosien saatossa kasvanut on myös uskoni kokenut erilaisia vaiheita. Hyvien lisäksi myös niitä huonoja, jolloin tuo elämäni kantava voima on jäänyt hyvinkin pitkälti taka-alalle. Jossain vaiheessa jopa kapinoin sitä vastaan todella paljon ja tahdoin elää täysin eri tavalla, kuin olin nuorempana elänyt. Nyt vuosia vanhempana ymmärrän kuitenkin itseäni täysin ja näen tuon vaiheen hyvin luonnollisena osana juuri omaa kasvuprosessiani.

Vuosien aikana uskoni on myös muuttanut muotoaan. Jos joskus ajattelin kaiken hyvin kirjaimellisesti, nykyään katson asioita rakastavammin ja tietynlaisella vapaudella. En lue orjallisesti raamattua tai ravaa joka sunnuntai seurakunnassa. Elän periaatteessa kuin kuka tahansa muukin ihminen, mutta sydämessäni on tietynlainen vapaus ja sellainen keveyden tunne. Uskon ja luotan kaikessa siihen, että Jumala pitää huolen. Hän rakastaa ja tahtoo elämääni parasta, toisinaan myös niiden vastoinkäymistenkin kautta. Tämän takia puhun aina siitä kuinka uskon kaiken tapahtuvan syystä.

Uskon myös kuoleman jälkeiseen mutta en varsinaisesti taivaaseen ja kadotukseen juuri tuossa muodossa. Raamattuhan puhuu asioista pääosin vertauksin, joten tavallaan sellainen tietynlainen tulkitsemisvapaus uskon suhteen tulee muistaa. Minulle itselleni kuolema tarkoittaa sitä, että sielu jatkaa elämää jossain toisessa olotilassa. Taivas on rauha ja vapaus, kadotus puolestaan ikuinen ahdistus. Se missä olotilassa kukin elämää kuolemansa jälkeen jatkaa ei ole minun päätettävissäni. En myöskään koskaan paasaa kenellekään siitä miten asiat OVAT, koska usko on hyvin pitkälti tulkitsemista. Asioissa saattaa olla vaikka täysin eri muoto, mutta sama päämäärä tai ydin.

IMG_1339-3

Moni ihminen nauraa raamatulle ja sille, että uskotaan vuosisatoja vanhaan ”satukirjaan”. Itse silti uskon Raamatun opetuksiin ja mielestäni siellä on hyvin paljon ohjeita, joita meidän kannattaisi soveltaa joka päiväisessä elämässämme. Esimerkiksi kymmenen käskyä, nehän on tehty puhtaasti suojelemaan meitä. Ei Jumalan syvin tarkoitus ole rankaista, vaan rakastaa. Hän opetuksillaan pyrkii tekemään elämästämme parempaa. Uskon ydin onkin mielestäni rakkaus, armollisuus ja anteeksianto.

Kuten tekstistä saatoitte ehkä huomata, en ole mikään paasaava uskovainen joka kertoo ihmisille kuinka he joutuvat kadotukseen. 🙂 Valitettavasti uskoaan tuovat useimmiten julki nimenomaan ne ihmiset, jotka eivät ole muutenkaan ihan tasapainoisimpia… Enkä todellakaan itse sano, että olisin mikään pyhimys sillä olen sataprosenttisesti ihminen ja teen paljon virheitä. Pyrin kuitenkin elämässäni noudattamaan tietynlaisia arvoja ja periaatteita. Se miksi näin, niin koska minä haluan. Olen onnellisempi ja tasapainoisempi. Enää en tekisi mitään siitä syystä, että joku käskee niin tehdä. Haen asioihin sitä omaa tietäni ja tämä on minun tieni.

Olisi mielenkiintoista kuulla teidän ajatuksianne uskosta? Uskotteko johonkin ja jos niin mihin? Näkyykö tämä jollain tapaa elämässänne jne.? 🙂 

Kommentit (13)
  1. Moi Jutta! Tiedän, että kyseessä on jo hiukan vanhempi postaus, mutta löysin tämän vasta nyt ja oli pakko tulla kommentoimaan. Oli ihana huomata, että joku muukin jakaa samanlaisia aatteita uskosta. Itse kasvoin hyvin epäuskonnollisessa perheessä, enkä koskaan kokenut uskoa kovinkaan tärkeänä asiana. Kristinuskosta itsellä oli hyvin ahdistava kuva. Lähinnä koin, että monet uskossa olevat kokevat olevansa jotenkin muita yläpuolella ja niinhän se monien kohdalla onkin. Kuitenkin lukioikäisenä olin todella hukassa itseni kanssa ja sen seurauksena sairastuin syömishäiriöön. En oikein tiedä mitä tapahtui, mutta parantumisvaiheessa löysin uskon. En edelleenkään käy sunnuntaisin kirkossa tai paapata uskostani ympäriinsä. Mielestäni jokaisella on oikeus uskoa mihin tahansa tai olla vaikka kokonaan uskomatta. Kuitenkin omaan sydämeeni usko on tuonut rauhan. Uskon myötä löysin elämälleni suunnan, vapaaehtoistyön. Itselleni usko tarkoittaa hyvyyttä itseä, Jumalaa ja muita ihmisiä kohtaan. Osa kiihkouskovaisista on mielestäni menettänyt kaiken sen paasaamisen ohella uskon oikean sanoman. Se on jopa pelottavaa miten sokeita osa heistä on. Mielestäni jokainen ihminen on yhtä arvokas ja sen he ovat unohtaneet.
    Aurinkoista viikonloppua! 🙂

  2. Hieno ja rohkea kirjoitus! Usein arkailen puhua julkisesti tai somessa omasta uskostani, mutta tällaiset tekstit rohkaisevat avaamaan omankin suun. Kiitos rohkaisusta!

    1. Mukava kuulla, että tekstini rohkaisi sinua. 🙂 Oikein ihanaa vloppua sinne.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *