Ajatuksiani uskosta

Uskonto ja politiikka ovat aiheita, joita sivuan blogissani aniharvoin jos melkein koskaan. Aiheet ovat arkoja ja monesti aiheuttavat ihmisten välille erimielisyyttä tai jopa väärinymmärryksiä. Päätin kuitenkin, että ehkä otan riskin ja kirjoitan näistä toisesta, tällä kertaa uskosta. Tämä siksi, että yksi teistä lukijoistani esitti postaustoiveen liittyen uskooni ja toivoi, että kertoisin asiasta enemmän.

Monelle usko on henkilökohtainen asia ja siitä ei puhuta kuin lähimmille ihmisille. Itselleni usko on kuitenkin asia, josta puhun mielelläni avoimestikin ja jota en häpeile. Se on niin suuri osa minua ihmisenä ja on kulkenut matkassani koko elämäni ajan. Olen siis perheestä, jossa kristilliset arvot olivat toisen vanhempani puolelta vahvasti esillä ja usko ikäänkuin kasvatettiin minuun. Olen käynyt ihan junnusta lähtien pyhäkoulussa ja äidin mukana helluntaiseurakunnassa. Jopa teininä harrastin seurakunnan nuorteniltoja kylillä norkoilun sijaan. Ensimmäisen kerran alkoholiakin maistoin vasta täysi-ikäisyyden kynnyksellä.

IMG_1355

Samalla tavalla, kun itse olen vuosien saatossa kasvanut on myös uskoni kokenut erilaisia vaiheita. Hyvien lisäksi myös niitä huonoja, jolloin tuo elämäni kantava voima on jäänyt hyvinkin pitkälti taka-alalle. Jossain vaiheessa jopa kapinoin sitä vastaan todella paljon ja tahdoin elää täysin eri tavalla, kuin olin nuorempana elänyt. Nyt vuosia vanhempana ymmärrän kuitenkin itseäni täysin ja näen tuon vaiheen hyvin luonnollisena osana juuri omaa kasvuprosessiani.

Vuosien aikana uskoni on myös muuttanut muotoaan. Jos joskus ajattelin kaiken hyvin kirjaimellisesti, nykyään katson asioita rakastavammin ja tietynlaisella vapaudella. En lue orjallisesti raamattua tai ravaa joka sunnuntai seurakunnassa. Elän periaatteessa kuin kuka tahansa muukin ihminen, mutta sydämessäni on tietynlainen vapaus ja sellainen keveyden tunne. Uskon ja luotan kaikessa siihen, että Jumala pitää huolen. Hän rakastaa ja tahtoo elämääni parasta, toisinaan myös niiden vastoinkäymistenkin kautta. Tämän takia puhun aina siitä kuinka uskon kaiken tapahtuvan syystä.

Uskon myös kuoleman jälkeiseen mutta en varsinaisesti taivaaseen ja kadotukseen juuri tuossa muodossa. Raamattuhan puhuu asioista pääosin vertauksin, joten tavallaan sellainen tietynlainen tulkitsemisvapaus uskon suhteen tulee muistaa. Minulle itselleni kuolema tarkoittaa sitä, että sielu jatkaa elämää jossain toisessa olotilassa. Taivas on rauha ja vapaus, kadotus puolestaan ikuinen ahdistus. Se missä olotilassa kukin elämää kuolemansa jälkeen jatkaa ei ole minun päätettävissäni. En myöskään koskaan paasaa kenellekään siitä miten asiat OVAT, koska usko on hyvin pitkälti tulkitsemista. Asioissa saattaa olla vaikka täysin eri muoto, mutta sama päämäärä tai ydin.

IMG_1339-3

Moni ihminen nauraa raamatulle ja sille, että uskotaan vuosisatoja vanhaan ”satukirjaan”. Itse silti uskon Raamatun opetuksiin ja mielestäni siellä on hyvin paljon ohjeita, joita meidän kannattaisi soveltaa joka päiväisessä elämässämme. Esimerkiksi kymmenen käskyä, nehän on tehty puhtaasti suojelemaan meitä. Ei Jumalan syvin tarkoitus ole rankaista, vaan rakastaa. Hän opetuksillaan pyrkii tekemään elämästämme parempaa. Uskon ydin onkin mielestäni rakkaus, armollisuus ja anteeksianto.

Kuten tekstistä saatoitte ehkä huomata, en ole mikään paasaava uskovainen joka kertoo ihmisille kuinka he joutuvat kadotukseen. :) Valitettavasti uskoaan tuovat useimmiten julki nimenomaan ne ihmiset, jotka eivät ole muutenkaan ihan tasapainoisimpia… Enkä todellakaan itse sano, että olisin mikään pyhimys sillä olen sataprosenttisesti ihminen ja teen paljon virheitä. Pyrin kuitenkin elämässäni noudattamaan tietynlaisia arvoja ja periaatteita. Se miksi näin, niin koska minä haluan. Olen onnellisempi ja tasapainoisempi. Enää en tekisi mitään siitä syystä, että joku käskee niin tehdä. Haen asioihin sitä omaa tietäni ja tämä on minun tieni.

Olisi mielenkiintoista kuulla teidän ajatuksianne uskosta? Uskotteko johonkin ja jos niin mihin? Näkyykö tämä jollain tapaa elämässänne jne.? :) 

On my way

13 vastausta artikkeliin “Ajatuksiani uskosta”

  1. Itse meillä ei ole kotona ollut mitenkään uskovaista, mutta kuitenkin olen pienenä päiväkodin sijaan ollut seurakunnan päiväkerhoissa monena vuonna, kun äiti ei ollut töissä. Ala-asteella mulla oli hyvin uskonnollinen opettaja, ja sitten rippikoulussa rupesin oikeesti ite miettimään uskonasioita ja ajatukset vaan vahvistui. Luonnollisena jatkumona siitä sitten isoskoulutukseen ja olinkin pari vuotta 15-17 -vuotiaana aika aktiivisesti seurakunnan toiminnassa mukana. En mäkään oo mikään kovin uskovainen, mutta kyllä mä Jumalaan uskon ja siihen että ei me täällä ehkä ihan oman onnemme nojassa olla. Vaikka toisaalta se on kyllä vähän absurdi ajatus että joku meitä ”ohjailisi”. :-D en tiedä, nää on monimutkasia asioita. Mut jotenkin on turvallista ajatella että Jumala on olemassa, ja siihen on lohdullista turvautua sillon kun on vaikeeta.

    • Onhan se absurdia mutta itse uskon siihen, että on olemassa aika paljon asioita joita ihmismieli ei kykene ymmärtämään. Jotenkin tosi moni ajattelee, että ihminen on se suurin olento tässä maailmankaikkeudessa mutta itse taas pidän ihmistä loppupeleissä aika pieninä. :)

      Usko tuo toki turvaa mutta myös sen muistaminen ihan arjessa hyvienkin asioiden keskellä on itselleni tärkeää. Jokaiselle meistä se merkkaa niin omanlaisiaan asioita. :)

      Ihanaa kevättä!

  2. Todella hyvin kirjotettu ja rohkeaa puhua omasta uskonnosta julkisesti. Itse olen aika samoilla linjoilla, uskon, mutta samaan aikaan en kirjaimellisesti vaan ajattelen asian silleen että Raamattu on kirjotettu aikana, jolloin jotkin sen kirjoitukset tarkoittivat vähän hieman eriä mitä nykyään, eli pientä tulkintaa tarvitsee. Esim. jos joku joskus tulevaisuudessa lukisi että me ollaan sanottu jonkun ihmisen olevan ihan ’jäätävä’, niin siinä pitää ymmärtää konteksti eikä ottaa asiaa kirjaimellisesti. Ehkä ei mikään paras vertauskuva, mutta pointti ehkä tuli selväksi.

    Erityisesti tästä tekstistä tuli hyvä mieli, koska harvoin enää ihmiset kertovat uskonnostaan, ellei se ole kiihkoilua. Silloin tulee itselle vähän nolo olo, jos muut ympärillä alkaa jutella aiheesta ja tuntuu vähän oudolta tunnustaa oma usko kun muut ovat kunnon ateisteja. Hauskinta on että yleensä tälläisissä tilanteissa ihmiset yrittävät ”käännyttää” minua, vaikka itse olen sitä mieltä että kaikki uskokoon mitä haluaa kunhan se ei satuta muita… Siis kumpi olikaan se sallivampi ajattelutapa. :D

    • Kiitos. Joskus minäkin siis häpesin uskoani mutta nykyään olen ennemminkin ylpeä siitä. :)

      Samaa mieltä. Uskon siihen, että asioiden ydin on loppupeleissä sama mutta ajankulu kannattaa ottaa huomioon. Eletään niin eri vuosisadalla. Ja joo, se kiihkoilu ei kyllä saa aikaan mitään hyvää. Valitettavasti. Ikävintä on se että se leimaa isomman joukon ihmisiä ja antaa vääriä mielikuvia uskosta. :(

  3. Todella rohkeaa puhua omasta uskostaan, pointsit siitä.

    Itse olen juurikin päinvastainen sinuun, en ole uskonnollinen enkä usko Jumalaan. Mun mielestä uskonto voi kuitenkin olla kaunis asia yhtälailla kuin se voi olla kauheakin. Tämä tietty riippuu ihmisestä ja miten tuo uskoaan esille.
    Paasaaviin ja tuputtajiin mulla tahtoo mennä hermo ja sanat meneekin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mutta musta on kuitenkin todella mukava keskustella uskosta ja uskonnoista sekä oppia niiden kautta lisää.

    Oma mielipiteeni uskoon on lyhyesti sanottuna se, että kuka tahansa saa uskoa mihin haluaa, kuitenkaan muita vahingoittamatta, vainoamatta ja pakottamatta.

    • Kiitos!

      Arvostan myös tuota vaihtoehtoa. Jokaisella meistä on vapaus valita. Ja samaa mieltä, uskonnot ovat mielenkiintoinen keskustelunaihe! Paasaus on asia erikseen mutta rakentava keskustelu on jees. :))

  4. Uskon Jumalaan, ja siihen että Jeesus Kristus on ainoa tie Jumalan luo. Hänethän Jumala lähetti maan päälle ja antoi kärsiä ristillä, että me voisimme saada syntimme anteeksi. Kun pyytää Jeesuksen nimessä syntejään anteeksi ja tunnustaa uskonsa niin pelastuu. (Joh 3:16) En ymmärrä miksi kristinuskoa pilkataan niin paljon, sehän on rakkauden, armon ja anteeksiannon usko. Toisin kuin esim. islam, jossa joutuu jatkuvasti suorittamaan asioita ja tekoja. Jumalalle kelpaat sellaisena kuin olet, ja kyllähän me uskovatkin kompastelemme, erehdymme ja teemme virheitä. Suomi on valitettavasti nykyään ei-kristillinen maa, mutta uskon, että saamme kokea vielä suuren herätyksen, joka tapahtuu suurien tätä kansaa koettelevien vaikeuksien kautta. Se tulee avaamaan sydämet ja silmät, kun ei ole enää muuta toivoa kuin pyytää apua ylhäältä. Jumalan suurin toive on, että kaikki ihmiset kääntyisivät Hänen puoleensa ja saisivat ikuisen elämän, kun tämä maallinen vaellus ja koko maailma jonain päivänä lakkaa olemasta.

    Siunausta jokaisen lukijan elämään! Ja hienoa Jutta, että tuot rohkeasti uskoasi ja samalla evankeliumin ilosanomaa esille<3

    • Valitettavasti tästä kommentista tuli nimenomaan sellainen hieman ahdistava viba. Itse henk koht en pidä tietyistä termeistä joita moni uskova käyttää…

      Mutta makuasioita ja tyylikysymyksiä miten kukin asiansa ilmaisee. Kiitos samoin sinulle!:)

  5. Uskon Jumalaan, ja minutkin on kasvatettu uskoon. Asun yhä kotona koska olen vielä nuori ja usko on luonnollinen osa arkea ja perhettä vaikka siitä ei paljoa puhutakkaan, lähinnä juhlapyhinä ja vaikeina hetkinä. Usko tuo minullekkin tuon rauhan ja auttaa ehkä ottamaan elämän vähän rennommin kun voi luottaa Jumalan pitävän huolta :)
    Kiitos hyvästä postauksesta ja rohkeudesta ottaa asia esille. Uskovat kun tuntuvat nykysuomessa olevan harvemmassa kuin ateistit..

    • Nimenomaan. On turvallista elää kun on tuo luotto aina matkassa. :)

  6. Hieno ja rohkea kirjoitus! Usein arkailen puhua julkisesti tai somessa omasta uskostani, mutta tällaiset tekstit rohkaisevat avaamaan omankin suun. Kiitos rohkaisusta!

    • Mukava kuulla, että tekstini rohkaisi sinua. :) Oikein ihanaa vloppua sinne.

  7. Moi Jutta! Tiedän, että kyseessä on jo hiukan vanhempi postaus, mutta löysin tämän vasta nyt ja oli pakko tulla kommentoimaan. Oli ihana huomata, että joku muukin jakaa samanlaisia aatteita uskosta. Itse kasvoin hyvin epäuskonnollisessa perheessä, enkä koskaan kokenut uskoa kovinkaan tärkeänä asiana. Kristinuskosta itsellä oli hyvin ahdistava kuva. Lähinnä koin, että monet uskossa olevat kokevat olevansa jotenkin muita yläpuolella ja niinhän se monien kohdalla onkin. Kuitenkin lukioikäisenä olin todella hukassa itseni kanssa ja sen seurauksena sairastuin syömishäiriöön. En oikein tiedä mitä tapahtui, mutta parantumisvaiheessa löysin uskon. En edelleenkään käy sunnuntaisin kirkossa tai paapata uskostani ympäriinsä. Mielestäni jokaisella on oikeus uskoa mihin tahansa tai olla vaikka kokonaan uskomatta. Kuitenkin omaan sydämeeni usko on tuonut rauhan. Uskon myötä löysin elämälleni suunnan, vapaaehtoistyön. Itselleni usko tarkoittaa hyvyyttä itseä, Jumalaa ja muita ihmisiä kohtaan. Osa kiihkouskovaisista on mielestäni menettänyt kaiken sen paasaamisen ohella uskon oikean sanoman. Se on jopa pelottavaa miten sokeita osa heistä on. Mielestäni jokainen ihminen on yhtä arvokas ja sen he ovat unohtaneet.
    Aurinkoista viikonloppua! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta