Missä menee paljastelun raja?

Törmäsin eilen Facebookissa johonkin random blogitekstiin joka koski sitä, kuinka tyttö (jota en nyt itse tunne tai edes tiedä) oli muutama vuosi sitten mennyt baariin hyvin vähissä vaatteissa ja nyt katuvansa sitä. Itse mietin aina tasaisin väliajoin juurikin vähäpukeisuutta ja sitä, kuinka paljon kaikelle kansalle kannattaa paljastella. Tai ei itselläni ole varsinaisesti ongelmaa asian kanssa mutta ajattelin kertoa teille oman historiani ja näkökantani siihen, mitä mieltä olen näistä jutuista. Some on kuitenkin pullollaan puolialastomia kuvia ja jos yhtään tämänkään portaalin blogeja selailee, on pieniin bikineihin verhoiltu kroppa enemmänkin sääntö kuin poikkeus.

IMG_1799

Olen tosiaan saanut aika konservatiivisen kasvatuksen ja muistan, kuinka ylä-asteella isäni ei antanut minun mennä kouluun liian tiukoissa farkuissa. Silloin en asiaa ymmärtänyt mutta nyt ymmärrän. Kukapa isä haluaisi, että hänen nuorta tyttöään katseltaisiin väärällä tavalla? Suojelua, suojelua. Kuitenkin siinä vaiheessa, kun omaan elämääni astui bilekuviot ja baarielämä, tulivat kehiin myös lyhyttäkin lyhyemmät minimekot. Minimekot olivat usein vielä niitä Gina Tricotin halppiksia, eli varmuudella ylös nousevaa trikookangasta kera korkeiden korkokenkien. Niin ja tosiaan sukkahousut olivat meidän maailmassa silloin out. Talvellakin kuljettiin baareissa paljain säärin ja väristiin sitten taksijonossa… Ei siinä jos tuo mekko päällä oltaisiin vaan sievästi istuskeltu mutta itse olin vielä aina hyvin kovassa humalassa, tanssin pöydillä ja mekko taisi useasti löytyä sieltä korvistakin. Näin siis seitsemisen vuotta sitten Jutan elämässä.

Tänä päivänä jopa naureskelen näille jutuille, mutta todellisuudessa nään aina punaista jos joku nuori tyttö on baarissa lyhyessä mekossa. Tulee sellainen äidillinen fiilis, että laita nyt tyttö enemmän päälle! Parikymppisenä sitä aika usein vaan ajattelee, että näin kuuluu pukeutua. On normaalia paljastella baareissa ja muutenkin näyttää omia ”avujaan”. Kun kaikki muutkin. Mielestäni tuollaiset minimekot tulisi kieltää lailla! En oikeasti ymmärrä säästääkö esim. GT tosiaan kustannuksissa, kun tekee nuorisolle tuollaisia pieniä kaistaleita? Jos juuri ja juuri vesirajan peittävät minimekkoset otettaisiin pois myynnistä kokonaan, ei niitä ehkä enää liian nuortenkaan tyttöjen päällä nähtäisi. Tiedän, ei tule toteutumaan mutta ainahan saa toivoa… Tämä historiani on rehellisesti sanottuna yksi syy sille, että enää harvoin viihdyn mekossa vaikkakin useat säädyllisen pituiset sellaiset ovatkin todella nättejä ja naisellisia. Housuissa on vaan itselläni turvallisempi fiilis.

IMG_1821-001

No mutta entäs sitten somessa? Kannattaako Instagram-tililleen tunkea puolialastomia kuvia tuon tuosta, vai kannattaisiko miettiä kaksi kertaa? Itse olen ainakin huomannut, että mitä enemmän paljasta pintaa kuvissa näkyy, sitä enemmän tulee tykkäyksiä. Naisten alastomuus myy ja naiset ovat ikäänkuin ”tuote” joka kerää liketyksiä. En edes halua miettiä mihin tarkoitukseen näitä kuvia sitten pahimmillaan käytetään… Minkä laitat nettiin -jää ikuisesti nettiin.

Itse laitan aina välillä someen kuvia joissa saattaa vilkkua vatsaa tai esimerkiksi viime aikoina useampaan otteeseen näkyneet Calvin Kleinin alusvaatteet. Käytän aika usein myös croptoppeja, koska tykkään niistä korkeavyötäröisten farkkujen kanssa. Myös sellainen ysäri jumppatoppi-bodymeininki on makuuni. En kuitenkaan voi sanoa, että julkaistessani kuvan jossa minulla on yllä vaikka CK:n ”rintsikkatoppi”, en yhtään miettisi asiaa. Mietin joka kerta julkaisenko ja jos julkaisen niin ehkä vähän jopa jännitän, että toivottavasti kukaan ei nyt ymmärrä tätä väärällä tapaa? Toisinaan julkaisun jälkeen taas myönnän miettineeni, että miksi? Mikä tarve ajoi minut julkaisemaan kuvan jossa näkyy vaikka lähestulkoon koko vatsani? Tavallaan niin turhaa vaikka kyseessä olisikin ihan vaan treenipostaus tai muu, johon paljas vatsa saattaa liittyä. Eikö ole ihan sama paljastella vatsaa kuin vaikka olkapäitä? Mitä jos saan joskus lapsia ja he näkevät äidin vatsakuvia netissä? Onko se minulle fine? Ristiriitaista.

IMG_1811

Tiedän, että useamman mielestä tuossa ei ole sen kummempaa. On normaalia julkaista kuvia joissa näkyy paljasta pintaa jos kuvat ovat ”hyvän maun mukaisia” ja ne esimerkiksi liittyvät johonkin asiaan blogi -tai Instatekstissä. Silti olen sitä mieltä, että vaikka oma viestini olisi täysin arkinen ja viaton, saattaa toinen ymmärtää sen jollain tapaa väärin. Kuvat voivat viestiä eri ihmisille niin eri asioita. Tämän vuoksi kannattaa aina mielestäni olla varuillaan ja miettiä mitä nettiin kylvää. Vaikka itse näen ihmiskehon kauniina asiana ja esimerkiksi solisluut, vatsa tai olkapäät ovat mielestäni todella kaunis osa naisen kehoa, niin joku saattaa ottaa asian toisin. Tässä on siis myös itselleni mietinnän aihetta jatkossakin…

Mitä mieltä te olette alastomuudesta somessa tai ylipäänsä esimerkiksi baaripukeutumisessa? Onko teillä vastaavia kokemuksia vai onko asia täysin luonnollinen teille? Olisi mielenkiintoista saada ajatuksia kommenttiboxiin. 🙂

Kommentit (14)
  1. Hauska sattuma tämä teksti! Kävimme kavereidemme kanssa isolla porukalla baarissa pari viikkoa sitten. Koska meillä oli tosiaan iso porukka ja mukaan mahtui muutamia 18-20 vuotiaitakin, menimme itselle ensimmäistä kertaa moneen vuoteen sellaiseen perinteiseen k-18 paikkaan (Kampissa, nimi taisi olla Capital). Meininki siellä oli juuri sellaista kuin k-18 paikalta ennalta odottikin, mutta satuin kiinnittämään huomiota näiden 18v neitien vaatetukseen. Nimittäin ainakaan siellä nuo ihanat makkarankuorivesirajamekot eivät olleet ollenkaan muodissa, vaan lähestulkoon kaikilla oli päällään Freddy-housut ja jonkunlainen croptop/napapaita yhdistelmä. Hitusen huvittavaa miten samalla tavalla kaikki pukeutuivat, mutta itse olin ainakin todella positiivisesti yllättynyt siitä, että tämän päivän 18-vuotiaat eivät vilkuttele baareissa haarojen välejään niinkuin meidän aikanamme. 🙂 Todella korkeat piikkikorot toki kuuluivat yhä asukokonaisuuteen, täytyy ihailla näiden nuorten naisten tahdonvoimaa 😉

    -Roosa

  2. Samoilla linjoilla edellisten kanssa. En ymmärrä heruttelukuvia somessa aka belfieitä tai tissivakokuvia duckfacella. Ja hassuinta on, kun näitä lomakohteessa bikineissä peppu provosoivasti tyrkyllä olevia kuvia perustellaan fitness-harrastuksella. Huomiota, hyväksyntää ja kehujahan niillä haetaan. Surullista silti, että naisen arvo tuntuu määrittyvän niin kovasti ulkonäön perusteella, etenkin somemaailmassa.

    Jokainen tietenkin saa tehdä mitä haluaa. Mulla on tasan yksi kuva Facebookissa (rajattu näkyvyys), jossa näkyy vatsa. Sitäkin silti mietin tosi pitkään, että kehtaanko julkaista vaikka kuva oli hauska ja kyllähän tulikin sitten pari katkeraa kommenttia hieman vyötäröltä tukevammilta kavereilta. Myös saliselfien postausta instaan mietin tosi paljon. Vaikka olen urheillut todella paljon koko aikuisikäni niin tuntuu silti nololta laittaa siitä kuvaa someen. Koska mielestäni jos olet oikeasti urheilullinen niin sitä ei tarvitse olla todistelemassa. No mitä sitten kävi kun julkaisin salilta kuvan, jossa on niinkin paljastavat vaatteet kuin hihaton toppi ja jumppatrikoot sekä poseeraus mallia hauiksen näyttö? Sain kuvalle enemmän tykkäyksiä kuin aikoihin, paljon kommentteja miten olen tikissä ja vanhoilta säädöiltä/exiltä yksityisviestiä. Tavallaan kivaa ja toisaalta vähän surullista.

    1. Niin, hyviä ajatuksia. Olen myös monesti miettinyt, että jos treenaat niin miksi sitä pitää niin kauheasti todistella kuinka kovassa kunnossa olet? Nää on hankalia juttuja selittää ja toki itsekin mieluiten julkaisen itsestäni onnistuneita otoksia, kuin jotain hirveitä. 😀 Huomiotahan noilla paljastelukuvilla kyllä saa ja samaten kuvilla joissa kroppa on tikissä. Edes sen yhden kuvan ajan.

      Kuten sanoitkin, tavallaan kivaa ja jollain tasolla hieman surullistakin.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *