Ihan erakkona

Kuuntelin eilen sivukorvalla julkisissa keskustelua, jossa kaksi naista puhuivat siitä kuinka heidän olisi pitänyt opetella aikanaan olemaan enemmän yksin. Nyt, kun sitä yksinäisyyttä ehkä tahtoisi lisää, aikaa sille ei enää ole. Jäin miettimään asiaa, sillä itsehän olen välillä jopa ehkä turhankin erakko. En kaipaa joka päivä itselleni seuraa ja minulle yksin oleminen on hyvinkin nautinnollista. Voi tosin olla, että jos en tekisi sosiaalista työtä edes osan viikkoa asiat olisivat toisin? Olen kuitenkin aina tehnyt työtä jossa olen tavalla tai toisella paljon ihmisten kanssa tekemisissä ja tuollaisen päivän jälkeen se yksin oleminenkin tuntuu todella ihanalta.

IMG_2174

Nykyään itsekseen oleminen ja omien ajatusten tutkiskelu on hyvinkin trendikästä. Ihmiset tavoittelevat yhä enenevissä määrin tasapainoista minää ja osa sitä on tosiaan myös se, että osaa tarpeen tullen olla yksin. Jos yksin oleminen ahdistaa, on sitä mielestäni syytä harjoitella. Toisille jatkuva virikkeiden järjestäminen on jotain sellaista levottomuutta, jolla koitetaan peitellä niitä asioita joita ei haluta ikäänkuin käsitellä. Itsekin olen elänyt tuollaisen vaiheen ja muistan, kuinka kokoajan piti olla menossa. Jos pysähtyi iski ahdistus. Myös eron jälkeen elin hetkellisesti tuolla tyylillä. Onneksi olen nykyään jo niin ”viisas”, että tiedän mistä on kyse ja mitä pitää tehdä. Itseään on turha juosta karkuun.

Toisaalta jäin miettimään myös sitä, että mitä jos minulla ei esimerkiksi olisi ihmisiä joille soittaa tai joiden kanssa aikaa viettää? Kun muutin Helsinkiin, olin alkuun todella yksin. Aikaisemmin se yksin oleminen oli aina ollut tietoinen valinta ja useimmiten kieltäydyinkin esimerkiksi kavereiden kutsuista, koska tahdoin jo silloin tehdä omia juttujani. Minulle on aina riittänyt se, että omistan muutamia ystäviä jotka hyväksyvät minut sellaisena kuin olen, enkä tarvitse isoa laumaa ihmisiä ympärilleni. Helsingissähän minulla ei ollut alkuun kuin yksi ystävä, joka oli tuttu edelliseltä paikkakunnalta. Olin toisinaan hyvinkin yksinäinen ja purin sitä yksinäisyyttä shoppailuun. Ostin aivan liikaa vaatteita ja elin välillä jopa yli varojeni. Nyt ymmärrän, että puin jotain ahdistustani niiden uusien kuteiden taakse (tästä en olekaan tainnut koskaan vielä kirjoittaa). Eli tuollainen kovin yksinäinenkin vaihe on joskus koettu, vaikka sitä tänä päivänä on hieman hankala edes kuvitella.

IMG_2150

Nykyään on ihanaa, että omistan ystäviä joiden kanssa synkkaa ja jotka ymmärtävät sen jos minusta ei kuulu vaikka viikkoon mitään. Joidenkin kanssa on mennyt jopa kuukausia ettei ole oltu yhteyksissä mutta silti se yhteinen sävel aina löytyy eikä kukaan suutu tai loukkaannu. Viikonloppuna näin erästä lapsuudenystävääni jota en ollut nähnyt oikeasti pariin vuoteen ja silti jatkoimme siitä mihin jäimme. On niin hassua, että joidenkin ihmisten kanssa tuo yhteys vaan säilyy vuodesta toiseen. Toisaalta pakko sanoa, että suurinosa nykyisistä ystävistäni on sellaisia, jotka olen löytänyt vasta aikuisiällä. Toiset sanovat, että vanhempana on vaikeaa saada ystäviä mutta itse en oikein tätä allekirjoita. Nykyäänhän ystävyyssuhteet nimenomaan rakentuvat oikealle pohjalle. Ei ole mitään miellyttämistä tai sitä, että tarvitaan seuraa 24/7. Ymmärretään jos toisella on kiireitä ja sitten taas, kun nähdään niin homma toimii.

Ehkä tällä ikää myös miettii enemmän sitä mitä itse haluaa ja sellainen muiden ihmisten kautta eläminen on jäänyt vallan kokonaan pois. Jos haluan olla itsekseni, ei ole noloa sanoa sitä ääneen. Välillä on lupakin olla vähän itsekäs. Jokaisella meistä nimittäin on niitä omia tavoitteita ja näillä ikäleveleillä ne ns. kaveriporukan ”ryhmäunelmat” ovat jo ajat sitten muuttuneet minun unelmikseni.

IMG_2158

Täällä minä nytkin istun kotona vapaapäivääni myymälästä viettämässä ja työskentelen ihan erakkona. Eilen menin kahvilaan kirjoittamaan mikä itseasiassa toimi kohdallani yllättävänkin hyvin! Olin ajatellut, etten pystyisi keskittymään hälinässä mutta melkeimpä kotona on enemmän niitä häiritseviä ärsykkeitä. Täytyypä ottaa tavaksi.

Miten te koette yksin olemisen? Onko se mielestänne ahdistavaa vai nautinnollista? Ja löytyykö sieltä muita ”erakkoja”, jotka tykkäävät puuhata omia juttujaan? :)

On my way

11 vastausta artikkeliin “Ihan erakkona”

  1. Olen tykännyt lukea kirjoituksiasi paljonkin hiljattain 😊 nautin syvällisistä pohdinnoista, ilman niitä päivän asukuvia ja ah niin ihania materialistisia hankintoja. Niitä kun näkyy blogeissa aika paljon😊

    Itse olen erakompi pohdiskelijaluonne, aijemmin luulin että kokoajan hösäämällä ja tekemällä asioita olisin parempi ihminen. Nyt alan pikkuhiljaa ymmärtämään että tämä meidänkaltaisten ”viisaus” on ihan yhtä hieno asia kun jatkuvasti puuhaavien ihmisten touhut. Meillä ne asiat tapahtuu ehkä enemmän pääkopan sisällä kun taas paikasta toiseen juoksijat saavat konkreettisempia asioita aikaan. Eräänlaista elämänviisautta tässä onkin kasvateltu vaikka millä mitalla, lukien mielenkiintoisia juttuja kirjoista ja katsoen kotona tvstä dokkareita kun muut juoksee missä milloinkin – hyvä näin😊

    • Ihana kuulla tällaista palautetta. :)

      Samanlaisia ajatuksia täälläkin. Konkreettinen aikaansaavuus ei loppupeleissä ole määre millekään. Yhtälailla asioita voi saada aikaan myös ajattelemalla ja pohtimalla, kuten sanoitkin. Täysin samaa mieltä siis kanssasi. :)

  2. Olen samaa mieltä kuin edellinen kommentoija. Nautin blogistasi kovasti, olen lukenut sitä jo todella monta vuotta. Ihanaa, että on olemassa vielä näitä ei niin ”massan” mukana meneviä blogeja :)

  3. Heippa!
    Näitä sun postauksia on ihan tosi mukava lukea, etenkin viimeisimmät aiheet on ollut hyvinkin mielenkiintoisia. Tunnistan itseni juurikin sellaiseksi ihmiseksi, joka pyrkii järjestelmään jatkuvia virikkeitä peittääkseni yksinolosta johtuvaa ahdistusta. Tällaista on etenkin viikonloppuisin, jolloin tuntuu että sitä sosiaalista tekemistä todella tulisi olla. Olisko sulla enemmän vinkkejä siihen, miten yksinolosta voisi oikeasti nauttia kokematta sitä ahdistusta? Ihan vaikka asioita joita yksin ois mukava puuhailla! Ois mukava päästä hiljalleen jo eroon tästä ”yksinolon ahdistuksesta”. Vielä kerran pitää sanoa, et tää sun blogi on kyllä ihan huippu!

    • Mukava kuulla. :)

      Ymmärrän, itsekin siis aikanaan elänyt tuollaista vaihetta. Ja se on monesti hyvinkin luonnollista. Olen itse todella yllättynyt, että näin eron jälkeen tuo kausi kesti minulla niin hetken.

      Suosittelen leipomista, ruoanlaittoa, lukemista, liikuntaa, siivousta, ehkä piirtämistä, kirjoittamista tai vaikka joogaamista. Myös telkan katseleminen on oikeasti joskus okei. :) Kirjallisuudesta kannattaa valita nimenomaan henkisen kasvun kirjoja, niitä joista voit oppia uutta. Toivottavasti oli jotain apua vaikka aika perusjuttujahan nuo ovat. Kannattaa ehkä miettiä mistä asioista nautit ja tehdä niitä. Mitkä ovat niitä juttuja joita olet aina halunnut kokeilla mutta aika ei tunnu riittävän.

      Ja kiitos <3

  4. Moikka!
    Olen aina kokenut nauttivani yksinolosta ja olenkin hieman erakko verrattuna moniin ystäviini. Itselläni kuitenkin muutama kuukausi sitten tuli muutto pääkaupunkiseudulle. Yksi läheisimmistä ystävistäni sekä poikaystäväni asuu täällä, mutta tunnen itseni silti ensimmäistä kertaa elämässäni jopa vähän yksinäiseksi. Huomaan myös tukeutuvani paljon poikaystävääni, seuran ja tekemisen kaipuussa. Tällä hetkellä kaipaan ystäviäni, spontaaneja suunnitelmia työpäivän jälkeisistä kahvitteluhetkistä. Tuntuu että täällä ihmiset ovat kiireisempiä ja etäisyydet pidempiä, suunnitelmia on hankalampi toteuttaa.
    Olen tällä hetkellä työelämässä mutta minulla alkaa olla jo kova kaipuu opiskelemaan, osittain uusien ystävien toivossa. Koen jollain lailla todella hankalaksi tutustua uusiin samanhenkisiin ihmisiin pitkien työviikkojen ohessa vaikka todella sosiaalinen olenkin.
    Viihdyn silti edelleen hyvin yksinkin ja omia juttuja tehdessä, täällä ollessa ystävien merkitys itselleni on vain korostunut ja nyt päällä on ystäviä ja tekemistä tänne heti nyt – vaihe!

    • Ymmärrän. Helsingissä kaikki ovat tosiaan hyvin kiireisiä ja jokainen elää omaa arkeaa. Aikataulujen sovittelu vaatii monesti hieman vaivannäköäkin. Eikö työelämästä löydy uusia ystäviä? :) Itse olen löytänyt matkan varrelta myös noista kuvioista muutaman ystävän. Tosin, työpäivien jälkeen se poweri on ehkä hieman eri tavoin pois kuin vaikka koulupäivän jälkeen… Tai tietysti riippuu koulusta.

      Ajattelen tässäkin asiassa ehkä niin, että kyllä sitä tutustuu sitten niihin oikeisiin ihmisiin kun on tarkoitus tutustua. Sellainen etsitään ystäviä meininki voi johtaa siihen ettei löydä yhtään samanhenkistä tyyppiä. :D Näin karrikoidusti sanottuna.

  5. Must on ihana istua kahvilassa yksin ja lukea kirjaa tai kirjoitella jotain, olla itsensä ja ajatustensa kanssa :)

    • Niin ja pakko lisätä, kahvilakirjana on yleensä joku selfhelp kirja

    • Pitäisi kyllä alkaa harrastamaan tuota. Kotona on meinaan hieman liikaa ärsykkeitä vaikka täällä olosta nautinkin. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta