Ei ole olemassa vääriä valintoja

On vaan ratkaisuja joiden kanssa tulee elää. Itse en näe, että mikään valintamme olisi tavallaan väärä. Jos se siinä valinnan hetkellä tuntuu oikealle mutta ei sitä enää puolen vuoden päästä olekaan, ei sitä silti voi vääräksi kutsua. Jokainen valintamme on meidän valintamme ja vie kohti tulevaa. Jokainen valinta muokkaa meitä ja tekee meistä sellaisia, kuin olemme nyt ja tulemme olemaan.

IMG_2145

Se miksi aiheeseen nyt tartuin johtuu oikeastaan siitä, että juttelin toissa päivänä siskoni kanssa. Hänellä oli edessään suuria valintoja joissa koitin auttaa parhaani mukaan. Jäin miettimään elämääni hänen ikäisenään ja sitä millaisia valintoja itse tein. En ole monestakaan niistä ylpeä mutta koen, että en olisi tässä ilman sitä tietä jonka läpi kävin. Annoinkin hänelle vinkiksi kuunnella sydäntään, järkeä unohtamatta. Toisaalta -sydän vie aina voiton. Jos teet elämässä pelkästään järkeen perustuvia ratkaisuja, saatat olla sisimmässäsi hyvinkin onneton. Vaikka on fiksua ajatella aivoilla silti veikkaan, että siellä kuolinvuoteella me mietimme eniten niitä tunteita joita olemme kokeneet. Rakkaus, onnellisuus ja ilo. Ne ovat niitä asioita, jotka painavat vaakakupissa loppupeleissä eniten. Näin minä uskon.

Itse olen viimeisen puolen vuoden aikana joutunut tekemään elämässäni todella suuria valintoja. Ratkaisuja jotka ovat muuttaneet monia asioita, pistäneet ikäänkuin koko elämän uusiksi. Välillä mietin miten ihmeessä voin olla näin tolpilla, sillä onhan elämässäni tapahtunut aika suuria juttuja. Olen sisimmässäni niin herkkä ja haavoittuvainen, että välillä jopa mietin onko tämä joku ”valeolotila” joka kohta loppuu ja olenkin yhtäkkiä ihan sirpaleina? Silti jollain tapaa sisälläni tunnen, että nämä valinnat joiden edessä olen ollut ja ne valinnat jotka tehnyt, ovat olleet oikeita. Koskaan et voi tietää miltä tulevaisuudessa tuntuu mutta nyt tuntuu rauhaisan hyvältä ja se on tärkeintä.

IMG_2083-001

Me ihmiset puhumme liian usein vääristä valinnoista ja siitä, kuinka olisi pitänyt tehdä toisin. Katkeroidumme ja alamme vihaamaan elämää, koska valitsimme mielestämme silloin joskus väärin. Been there and done that. Omalta kohdaltani hyvä esimerkki on se kuinka aikanaan kärsin siitä, että olin sinkku pitkään. Kohtasin vaan vääränlaisia ihmisiä ja jouduin jatkuvasti pettymään. Tuo teki minusta silloin katkeran, josta eroon pääseminen vei aikaa. Onneksi tänä päivänä mietin elämää hyvin eri kantilta ja osaan nauttia siitä olotilasta jossa nyt olen. Onnellisuuteni ei rakennu muiden ihmisten varaan vaan otan siitä itse täyden vastuun.

Mielestäni onkin jalo taito osata olla itselleen armollinen ja opetella ymmärtämään. Mikään viisaus ei kuitenkaan rakennu itsestään, vaan usein se tulee kokemamme kautta. Jos et olisi valinnut näin -et olisi saanut niitä kymmentä hyvää asiaa elämääsi. Tai vastaavasti jos nämä asiat eivät olisi tulleet vastoin tahtoasi elämääsi, et olisi noin vahva. Tuota muistuttelen aina säännöllisin väliajoin myös itselleni.

IMG_2120-005

Valinnat ovat kyllä toisinaan elämässä hyvinkin haastavia, mutta niihin kannattaa kuitenkin aina tarttua jos yhtään sille tuntuu. Kuitenkin me itse vastaamme onnellisuudestamme ja tuon olotilan eteen kannattaa joskus valita -vaikka riskillä. Kun kuuntelee sydäntään, ei voi koskaan mennä väärään suuntaan.

Uskotteko te vääriin valintoihin? Kannattaako luottaa sydämen ääneen vai tehdä järkipäätöksiä? 

Kommentit (1)
  1. Rakastan sun blogissa näitä syvällisempiä pohdintoja! Tällaiset postaukset erottaa blogisi niin monista muista keskenään liiankin samanlaisista. Niin harva menee enää nykyään pintaa syvemmälle. Ihanan virkistävää, siksi sun blogi onkin mun lemppari! Jatka samaan malliin, olet upea!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *