Sinkkuelämän hyvät ja huonot puolet

Tämä postausidea on pyörinyt mielessäni jo jonkun aikaa mutta nyt vasta sain sen aikaiseksi toteuttaa. Ah, niin ihana sinkkuelämä -vai onko sittenkään?

Tavallaanhan en edes oikein vieläkään osaa tiedostaa omaa sinkkuuttani. Tämä kuulostaa nyt varmasti monen mielestä (osittain omastanikin) todella hullulta ja oudolta, mutta olen ajatellut asiaa to-del-la vähän. Elän jollain tapaa jotain sellaista penseää aikakautta, että en vaan osaa ajatella millään tasoa etsiväni uutta kumppania tai ylipäänsä treffailevani. Jos joku mies katsoo minua pitkään, käännän pääni pois. En vaan osaa, halua, pysty tai tahdo. Elän tällä hetkellä kaikelle muulle, kuin kumppanin hakemiselle tai edes sille villille sinkkuelämälle. Työkuvioni pitävät kiireisenä ja samoin ihmiset ympärilläni. Enhän edes ehtisi treffailemaan!!

IMG_2141-001

Sinkkuelämä pitää sisällään niin hyviä, kuin huonojakin puolia. Itse koen, että elän nyt ensimmäistä kertaa elämässäni sellaista tasapainoista sinkkuelämää. Nuorempana oli niin kova läheisyyden ja kumppanin kaipuu, että toiminta oli myös sen mukaista. Nyt olen kypsempi, itsevarmempi ja aikuisempi. Tiedän paljon paremmin mitä haluan ja mitä en halua. Sinkkuelämässä on ehdottomasti asioita joihin sitä on tyytyväinen ja joiden suhteen kokee onnea. Asioilla on kuitenkin aina kääntöpuolensa, eli niinpä myös tässä. Miinuksiakin siis löytyy. Tästä huolimatta koitan nähdä nuo miinuksetkin plussina ja miettiä sitä kokonaiskuvaa.

Mitkä asiat mielestäni sitten ovat sinkkuelämässä hyviä juttuja ja mitkä taas niitä huonompia seikkoja? Halusin listata teille muutamia omia huomioitani, joita olen neljässä kuukaudessa tehnyt.

IMG_2142

PLUSSAT:

-Oma tila ja se, että saa olla itsekseen aina silloin, kun näikseen tahtoo. Toisaalta sain parisuhteessanikin paljon omaa tilaa mutta nyt sitä on varmasti aina silloin, kun niikseen tahdon.

-Kotona on aina sellaiset jäljet, kun minulta itseltäni jää. Eli koskaan ei tarvitse siivota toisen sotkuja, vaan tiskata vaan ne omat astiat ja pyykätä omat vaatteensa.

-Työlle on enemmän aikaa. En sitten tiedä onko tämä täysin positiivinen asia? Itse nimittäin koen, että nykyään teen jotain blogiin liittyvää aina jos olen kotona. Missä vapaa-aika?

-Et ole koskaan tilivelvollinen mistään. Tämä on varmaan usealle sinkulle sellainen helpotus parisuhteen jälkeen. Minun on kuitenkin pakko sanoa, että itselläni oli niin hyvä mies ettei koskaan ole tarvinnut miettiä mitä saa -ja mitä ei saa tehdä. Onkin ollut helppo tilittää asiat joista on halunnut kertoa, tai päinvastoin. No mutta mainittakoon tämä nyt kuitenkin sillä omalla tavallaanhan sitä ei nyt ainakaan ole tilivelvollinen yhtään mistään. Voi lähteä vaikka huomenna extempore Kiinaan.

-On enemmän aikaa pitää itsestään huolta. Sinkkuna tällaiseen on tosiaankin enemmän aikaa. Kasvohoitoja, hierontoja ja treenaamista. En kyllä ole toteuttanut oikeastaan kuin viimeistä. :D

-Saa nukkua leveästi ja mennä nukkumaan silloin, kun itse tahtoo. Niin ja ei tarvitse nukahtaa niin, että telkkarin valot välkkyvät tai joutuisi käyttämään korvatulppia. :)

IMG_2135-2

MIINUKSET:

-Yksin nukkumaan meneminen. Tämä tuntui aluksi ihan hirveältä, nyt siihen on jo tottunut…

-Ei ole välttämättä ihmistä, jolle tilittää ihan kaikki päivän tapahtumat yksityiskohtia myöten. Tai voisihan sitä tilittää ystäville, mutta on se silti eri asia. Ei sitä vaan silti tule soitettua joka ikisestä pienestäkin tapahtumasta. Avopuolisolle ne pienimmätkin asiat tuli päiviteltyä.

-Juhlapyhiä ja lomia joutuu miettimään enemmän. Onneksi omaan sinkkufrendejä, sillä muuten minulla ei varmasti olisi matkakumppania. Juhlapyhiin taas kuuluu jotenkin ne kaikki läheiset ja perhe. Kun kumppani puuttuu, tuntuu esim. joulukin hyvin erilaiselta eikä välttämättä positiivisessa valossa.

-Tulee tehtyä vähemmän ruokaa kotona tai aina jos sitä tekee, jää ruokaa yli. Minä olen todella huono sitä säilömään tai pakastamaan… Välillä miettiikin, että miten ihmeessä saisi tehtyä sellaisen ”yhden ihmisen” annoksen? :D

-Joudut itse avaamaan viemärit ja putkistot, koska ei ole ketään muutakaan. Eli tosiaan ne ns. miesten työt on hoidettava itse.

-Ei ole kauppakassien kantoapua. Tämä on mielestäni yksi suurimmista miinuksista! Tykkään nimittäin käydä suuremmissa kaupoissa ja ostaa kerralla enemmän, sinkkuna se on kovin työlästä. Tuleekin suosittua enemmän Alepaa ja Siwaa, jotka ovat ihan vieressä sillä ei vaan jaksa roudata niin paljon sitä tavaraa yksin. Kädet loppuvat kesken -ja hauis.

-Ei ole ihmistä jonka kanssa jakaa laskut. Sähkölaskut ja vuokra ovat yksin sinun kontollasi.

-Ei ole myöskään rakkainta tukea ja turvaa. Periaatteessa mikään muu ihmissuhde ei tuo  aikuisiällä samanlaista turvaa kuin parisuhde. Tai näin olen itse asian kokenut.

IMG_2140-001

Tuliko jopa enemmän miinuksia?! Veikkaan, että molemmat listat kasvavat sitä mukaa mitä pidempään sinkkupäiviä vietän… :)

Mitkä asiat te olette kokeneet sinkkuelämässä hyviksi tai vastaavasti huonoiksi? Olisi mielenkiintoista kuulla ajatuksianne!

On my way

7 vastausta artikkeliin “Sinkkuelämän hyvät ja huonot puolet”

  1. Ihanaa, että on joku jolle oma elämäntilanne on myös ajankohtainen ja vielä kirjottaa siitä! Olen 32v ja ollut nyt runsaan vuoden oikeastaan ekaa kertaa elämässäni sinkkuna. Ja samassa tilanteessa kuin sinä; en etsi nyt uutta suhdetta, eikä sellaiselle ole aikaa. Ja ärsyttävintä tässä; vähän väliä on joku ei-sinkku kysymässä ”no onko ollut mitään sutinaa?”.

    • Hahah, ihan samoja fiiliksiä. :) Itsekin hieman tuosta ärsyynnyn, koska ei tosiaan yhtään kiinnosta mitkään sutinat. Ihmiset ovat tosiaan kyllä hyvin erilaisia sinkkuina. Toiset etsivät heti uutta ja sitten on meitä, joita ei voisi vähempää kiinnostaa. :D

  2. Ihana saada ikäänkuin vertaistukea täältä sinun blogistasi. Olen pari kuukautta sitten eronnut ja sinkkuelämä on kyllä näyttänyt niin ne ikävät, mutta myös ne ihanat puolensa. Tällä hetkellä onneksi vielä enemmän niitä hyviä puolia. Mutta kuten Hippakin kommentoi, ärsyttävintä on ne muiden utelut deittailuista yms. En voi edes lähteä baariin kavereideni kanssa ilman, että joku kysyy onko löytynyt ketään potentiaalista. Niin ärsyttävä, koska harvoin lähden baariin ”metsästämään” miehiä vaan pitämään hauskaa ja tanssimaan ystävieni kanssa.

    • Nojoo, toi on rasittavaa. Onneksi itselläni on paljon sinkkufrendejä, jotka ymmärtävät. ;) Minä en myöskään koskaan käy baareissa etsimässä miestä, vaan nimenomaan muut jutut mielessä. :)

  3. Olipas mukava lukea listauksesi ja hauska huomata, että melkeinpä jokainen ajatuksistasi on pyörinyt jossain vaiheessa myös omassa mielessäni. Erityisesti noita miinuspuolia on tullut mietittyä viime aikoina, kun takana alkaa olla muutama vuosi sinkkuelämää. Nimenomaan noista sinkkuuden miinuspuolista on monesti vaikea jutella kenenkään kanssa, kun heti tulee olo että on hirmuinen valittaja ja läheisriippuvainen ja vaikka sun mitä, jos ei osaa joka hetki nauttia vapaudestaan :) Ja näin ei todellakaan ole vaan nuo mainitsemasi plussat peittovat mennen tullen huonon parisuhteen. Toivottavasti yksinolemisenpelko ei estä ketään tekemästä ratkaisuja.

    • Itse siis nautin elämästäni täysillä vaikka huomasinkin, että miinuksia tuli useita. Mieluummin olen todellakin yksin kuin huonossa parisuhteessa kuten sanoitkin. :) Itse en myöskään noita miinuksista oikeastaan edes puhu ja useammalle olenkin sanonut ettei tällä hetkellä miehet edes kiinnosta. Kun elämässä keskittyy muihin asioihin huomaa kuinka sitä tyydytystä saa paljon muustakin kuin ihmissuhteista. Oikeastaan tärkeintä on voida hyvin itsensä kanssa.

  4. Minun parisuhde on juuri loppumassa,muutto on kuukauden sisällä pois.
    Parisuhteessa mies ei lähes koskaan ole ollut läsnä vaikka kotona on ollutkin,joten käytännössä olen ollut lähes aina yksin 4v.
    Minulla on pyörinyt ikäänkuin oma elämä tässä parisuhteessa ja ainakaan vielä ei yksinelo pelota.
    Toivottavasti seuraava mies olisi sellainen jonka kanssa nuo listaamasi asiat olisivat huomattavia eroja koska tämän hetkisessä parisuhteessani ainoastaan tuo raha on se minkä koen ongelmana,muut asiat olen ominpäin hoitanut tähänkin saakka.
    Helpottavalta tuntuu että saan nauttia kotona olosta rauhassa ja kerätä ympärilleni ne positiiviset ihmiset.
    Tiedostan olleeni tässä parisuhteessa liian vahva ja itsetuntoinen jolloin olen saanut piikkejä niskaani vaikka en ole niitä ansainnut,nyt saan ottaa kaikki piikit pois ja kerätä minuuteni taas täyteen voimaansa. Se tuntuu ajatuksena jo ihanalta! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta