Omat fiilikseni laihduttamisesta

Eilen vietettiin kansainvälistä ”Älä laihduta -päivää”. Vaikka itse olen aina ollut hoikkarakenteinen eikä minun ole koskaan tarvinnut pudottaa kymmeniä kiloja, olen minäkin syyllistynyt painoni kyttäämiseen ja jopa joihinkin laihdutuskuureihin. Aika harvassa taitaa tänä päivänä olla naispuoliset henkilöt, joille oma paino tai peilikuva ei olisi koskaan ollut ongelma?

Oma kokemukseni diettaamisesta on lähinnä se, että olen laskenut kaloreita ja pyrkinyt syömään mahdollisimman kevyesti. Paljon salaatteja ja keittoja, riisiä pelkäsin koska hiilarit. Kävin aikanaan myös viikottain salin puntarilla ja tuo punnitseminen pilasi usein päiväni. Tämä on todella monen stoori ja olen enemmän kuin onnellinen siitä, että nykyään vältän puntaria ja en harrasta minkäänlaisia laihiksia tai ruoan laskeskelua.

IMG_3577-001

Olen aikaisemminkin kirjoittanut siitä miksi en laske kaloreita tai mitään muutakaan (postaus löytyy täältä). Noudatan samaa periaatetta edelleen ja tulen koko lopun elämääni noudattamaan. Jos se siis minusta on kiinni. Mielestäni kaikki dieetit ja laihdutuskuurit saisivat painua jonnekin todella kauas, puhukaamme elämäntaparemonteista. Omassa elämässäni ainakin se kokonaisvaltainen muutos, jonka olen aikanaan tehnyt on vienyt minut kehoni kanssa ihan uudenlaiseen maailmaan. Hyvä ja laadukas ruokavalio herkuttelua unohtamatta, rentous, lepo, elämästä nauttiminen ja säännöllinen liikunta ovat elämässäni saaneet ihmeitä aikaan. Painotan, että nimenomaan niillä lopun elämän lempeämmillä muutoksilla saadaan varmasti enemmän tuloksia, kuin rajuilla dieeteillä joiden jälkeen retkahdetaan entiseen.

IMG_3518

Jokaisella meistä on myös omat kauneusihanteemme. Toinen pitää muodoista, toinen lihaksista ja kolmas hoikkuudesta. Mielestäni kenenkään ei tulisi sanoa toiselle millainen hänen vartalonsa tulisi olla, se paras mutta kuitenkin terveellinen balanssi tulee löytää itse. Jokaisella meillä on kuitenkin oma erilainen vartalotyyppimme, johon emme voi vaikuttaa. Geenit ovat geenit ja that`s it. Asia jonka kautta kehoa kuitenkin pystyy aika hyvin muokkaamaan on nimenomaan liikunta, varsinkin salitreeni.

Vaikka en itse olekaan mikään salikarju tai lihaskaappi niin olen todella kiitollinen, että löysin  aikanaan lihaskuntotreenin. Se on ehkä eniten vaikuttanut siihen, että olen tänä päivänä niin hyvässä balanssissa vartaloni kanssa. Salilta pystyy nimittäin hakemaan sitä tiettyä muotoa niihin paikkoihin, joihin luoja ei ole sitä välttämättä suonut. Sporttisuus terveellä tavalla on in, omasta mielestäni siis. Tällä en tietenkään tarkoita sitä, että avain onnellisuuteen löytyy täydellisen kropan kautta, en. Se suurin onni löytyy ihan muista asioista mutta olen kuitenkin sitä mieltä, että jos kehomme on hyvässä kunnossa voi mielemmekin paremmin. Kun jaksamme tehdä asioita ja olemme energisiä, on elämämmekin laadultaan parempaa.

IMG_3520-2

Tärkeintä on mielestäni se, että etsitään sitä omaa hyvinvointia ja hyvää fiilistä. Se ei ihan varmasti löydy erilaisten pussikeittodieettien kautta, vaan kokonaisvaltaisilla elämäntapamuutoksilla. Sanonkin ehdottomasti ei kaikenlaiselle laihduttamiselle! Olen vahvasti myös sitä mieltä, että kun etsimme omaa henkistä hyvinvointia siinä sivussa kehommekin hyvinvointi paranee. Jos olemme henkisesti huonossa hapessa, kehommekin voi huonosti. Suuri ja ihmeellinen kokonaisuus johon jokaisella palalla on vaikutuksensa.

Toivon jokaiselle oikein ihanaa lauantaita ja saa kommentoida jos heräsi ajatuksia ja sinäkin ehkä sanot laihduttamiselle ei?

On my way

2 vastausta artikkeliin “Omat fiilikseni laihduttamisesta”

  1. Hieno postaus! Halusin tulla sanomaan, miten kivaa on, että uudessa työtilanteessasi sinulla on ilmeisesti entistäkin enemmän aikaa postailla meidän lukijoiden iloksi! Olet lahjakas bloggaamisessa ja pystyt usein tuottamaan syvällisiä pohdintoja, joita luen kaikista mieluiten blogeista ja blogistasi. Kiitos siis sinulle, Jutta! :)

    • Kiitos paljon. :)

      Ja toinen kiitos ylipäänsä kommentistasi ja sen tsemppaavuudesta! Ihana <3 Kiitos, että lueskelet.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta