Jokainen meistä kuolee joskus

Nyt ollaan jälleen aiheessa, joka ei ole ehkä se tavallisin postausaihe mutta josta tahdon silti teille tänään ajatuksiani jakaa. Puhutaan siis kuolemasta, tapahtumasta jonka jokainen voi nähdä ikäänkuin omalla tavallaan. Ei ole olemassa yhtä ja ainoaa oikeaa väitettä siitä, mitä seuraa kuoleman jälkeen vaan on olemassa erilaisia tulkintoja, näkemyksiä, kokemuksia ja uskomuksia. Kuolema on tavallaan ikuinen mysteeri, koska harvoin kuollut ihminen enää keskuuteemme palaa kuolemansa jälkeen siitä kertomaan.

IMG_3835-001

Olen viime päivinä miettinyt asiaa jälleen kerran todella paljon. Olen tosiaan aina ollut tyyppi, jota kuolema on jollain tapaa kiehtonut. Tai se mitä ihminen siinä hetkessä kokee, tuntee ja viimeisenä ajattelee? Aavistaako oman kuolemansa, viliseekö elämännauha viimeisinä hetkinä silmien edessä? Näitä juttuja mietin todella usein, toisinaan ihan ärsyttävänkin usein. En oikein osaa edes sanoa mikä kuolemisessa kiehtoo, onko se jonkunlainen mystisyys vaikka toisaalta kyseessä on yhtä luonnollinen tapahtuma, kuin syntymäkin. Yleensä jos vaikka kaukaisemmassakin tuttavapiirissäni tapahtuu jotain kuolemaan liittyvää, ajatusten laukka alkaa jälleen. Otan monesti jopa tuntemattomienkin ihmisten kuoleman tai vakavat sairaudet ”henkilökohtaisesti” ja saatan funtsia näitä tilanteita useamman päivän ajan.

Olen kuitenkin henkilökohtaisesti ollut hyvin vähän kuoleman kanssa tekemisissä. Lähipiiristäni olen menettänyt vaan muutaman ihmisen ja nämäkin aika luonnollisella tavalla. Aikoinaan lähihoitajana eräs potilas kuoli käsivarsilleni ja toisen vanhuksen käärin liinoihin heti kuoleman jälkeen. Nuo tilanteet ovat kuitenkin aina olleet hyvin luonnollisia, sillä kuolleet ovat olleet jo ikä-ihmisiä ja heidän tilanteensa ikäänkuin odotettavissa. Eniten ehkä mieltäni järkyttää onnettomuudet, äkilliset sairaskohtaukset ja vaikka ylipäänsä nuorempien ihmisten kuolemat. Itsemurhat, murhat. Sitä ehkä jollain tapaa aina miettii useimpien kuolemantapausten kohdalla, että se olisin ihan yhtä hyvin voinut olla minä, jonka elämänlanka päättyy yllättäen ja aivan liian varhain.

IMG_3784

No mutta mitä sitten itse ajattelen kuolemasta ja uskonko kuoleman jälkeiseen elämään? Ensinnäkin, kuten teille aikaisemmin uskoani käsittelevässä postauksessa kirjoitin, olen saanut kristillisen kasvatuksen ja myös sen mukaisen opetuksen kuoleman suhteen. On taivas ja kadotus, me joudumme jompaan kumpaan. Jo lapsena kuulemma sanoin isälleni, että ”jos et usko Jumalaan, sinä joudut tulipalloon”. Tämä kertokoon siitä ajatusmallista, johon minut on ikäänkuin kasvatettu. Nuorempana olin hyvin avoimella mielellä ja uskoin tosiaan kaiken suoraan sen mukaan mitä minulle opetettiin. Asioita ei kyseenalaistettu ja ne nieltiin purematta. Nykyään olen eri tilanteessa vaikkakin olen ihan varma, että tuo ajatusmalli on silti jossain takaraivossani ja sempä vuoksi suhtautumiseni kuolemaan saattaa joskus olla jopa hieman ristiriitainen.

Minulle on oikeastaan ihan sama jos osa ihmisistä uskoo taivaaseen ja kadotukseen niiden varsinaisessa merkityksessä. Kukin uskokoon mihin tahtoo. Itse en vaan pysty enää ajattelemaan noin mustavalkoisesti. Uskon, että hyvän palkka on hyvä ja pahan paha mutta kaiken voi myös saada anteeksi. Murhamiehenkin kuoleman jälkeinen elämä voi olla rauhaisaa. Se, miten meidän vaelluksemme joskus punnitaan ei ole meidän käsissämme. Uskon siihen, että sielumme jatkaa elämää kuoleman jälkeenkin ja on olemassa tietynlaisia olotiloja, joissa sielumme voi olla. En kuitenkaan enää usko sellaiseen radikaaliin ihmisten luokitteluun ja erottelemiseen. En oikeastaan osaa edes tarkasti sanoa millaiseen kuoleman jälkeiseen elämään uskon mutta se mihin uskon on, että sielumme elää ikuisesti.

IMG_3836

Monihan pelkää kuolemaa. Itse olen myös joskus kokenut kuoleman pelkoa mutta nykyään, vaikka kuolema minussa ajatuksia herättääkin se ei ole kuitenkaan pelkoa. Kuolema aiheuttaa ehkä enemmänkin sellaisia surun tunteita varsinkin, kun sitä näkee ympärillä. Jotenkin aina miettii oliko tämä ihminen valmis vielä kuolemaan, toisaalta koskapa ihminen olisi? Sitä aina mietin. Itse ainakin toivon, että saan elää mahdollisimman pitkän ja terveen elämän. Jos näin ei ole, niin sitten sen kuuluu mennä niin.

Omalla kohdallani ehkä sellainen usko ja luottamus ovat elämässä niitä asioita, jotka kantavat. Koen joka päivä, etten ole yksin vaan minua kannatellaan ja kanssani kuljetaan. Kuulostaa varmaan super hyper friikiltä mutta minä olen tällainen. Uskon enkeleihin ja kaikenlaiseen yliluonnolliseen. Ihminen on mielestäni loppupeleissä hyvin pieni osa tätä suurta mageeta kokonaisuutta.

Millaisia ajatuksia kuolema teissä herättää? Uskotteko kuoleman jälkeiseen vai ehkä sielunvaellukseen? Tai heräsikö ylipäänsä ajatuksia? 

Kommentit (8)
  1. Oli pakko tulla kommentoimaan tämän tekstin luettuani.. itse olen hyvin kuolema-pelkoinen ja se asiana ahdistaa valtavasti. Lähipiirissä on viime vuosina ollut monta luonnollista kuolemaa, lähinnä sukulaisia, sillä olen itse nuori parikymppinen nainen, joten isovanhemmille se alkaa iän puolesta olla luonnollista. Nyt kuitenkin kuukausi takaperin ystäväni teki itsemurhan ja hautajaisia vietettiin juuri samaisena päivänä, jolloin olit tämän tekstin julkaissut. Tämä on järkyttänyt minua aivan älyttömän paljon, eikä vain pysty käsittämään, miksi nuori ihminen päätyy sellaiseen ratkaisuun.

  2. Minulla on aivan hirveä kuolemanpelko ja ahdistus. Pelkään että kun kuolen, joudun tulipalloon koska en ole käyttäytynyt normaalisti täällä, esim. Ylä-asteella varastelin. Tuntuu tyhmältä sanoa tämä ääneen 😀 onko sulla ollut samanlaisia mietintöjä ja miten olet kuolemanpelosta päässyt eroon?
    Kiitos jo nyt vastauksesta <3

    1. Moikka, kiva kun rohkenit laittamaan viestiä. Itse en ole varsinaisesti kuolemaa pelännyt mutta suorittanut kyllä elämääni ajatellen, että muuten joudun sinne pahaan paikkaan. Pitää kuitenkin muistaa, että olemassa on myös anteeksianto. Sinunkaan ei todellakaan tarvitse pelätä kuolemaa tuollaisten vanhojen juttujen takia, jotka ovat ylipäänsä hyvin mitättömiä. Ja vaikka olisi suurempiakin tekoja taustalla, anteeksianto on suurin. Ja se rakkaus. Pelko on turhaa.

      Mielestäni on väärin, että tietyissä uskontokunnissa kuolemalla pelotellaan ja nimenomaan sillä kadotuksella. Tuo on ihan naurettavaa. Jumala on kuitenkin rakastava ja armollinen, eikä noin pikkumainen.

      Nauti elämästä <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *