Porridge bowl

En ole oikein koskaan ollut suuri keitettyjen puurojen fanittaja. Lapsena meille syötettiin kirjaimellisesti pakkopuuroa ja muistan istuneeni ruokapöydässä lautanen edessä jopa useita tunteja. Se oli vaan niin pahaa. Neljän viljan puuro oli se kammottavin. Siihen kylkeen vielä Multitabs, jota en pystynyt nielemään vaan se oli pakko pureskella. Ei niin mieleisiä lapsuusmuistoja. :)

IMG_4670

Opiskeluaikana puuro  makeuttamattomalla mehukeitolla oli aika vakkari, helppoa ja halpaa. Siitä sitten pirtsakkana kouluun, nooot. Se syy jonka vuoksi syön nykyään todella, todella harvoin keitettyä puuroa on se, että puuro väsyttää. Se tekee olosta tukkoisen, limaisen ja nuupahtaneen. Toisin kuin vaikka superfoodeilla ja hedelmillä höystetty vihersmoothie.

En siis syö keittopuuroa juuri koskaan mutta tänään tein jostain syystä poikkeuksen. Halusin nimittäin kokeilla puurolautasta, joka toimii samalla periaatteella kuin smoothielautanen. Puuro bowl, en tiedä onko moni muu tällaista testannut? Lautasellisen voi tehdä myös raakapuuroon, josta pidän siis huomattavasti enemmän, mutta itse heräsin tähän ajatukseen vasta tänä aamuna, eli raakapuuro ei olisi enää ehtinyt tekeytymään.

IMG_4710-2IMG_4708

Keitinkin luomu kaurahiutaleista puuron veteen, johon ripottelin hitusen *Luotaistukun laadukasta suolaa, sekä kookosöljyä. Päälle sitten erilaisia raitoja, joiden suhteen saakin käyttää omaa luovuutta. Siemeniä, pähkinöitä, marjoja, hedelmän paloja jne. mitä ikinä vaan keksiikään. Puurosta tuli kyllä todella herkullinen nimenomaan täytteiden ansiosta, mutta se fiilis lautasellisen jälkeen. Harmi vaan, mutta ei toimi. Maha kyllä tuli täyteen ja makuhermot nauttivat. Olin kuitenkin kuin varjo normaalista ja jouduinkin kittaamaan useamman kupin kahvia vaikka tavallisesti pärjään yhdellä lasillisella. Itselleni puuro toimiikin paremmin ”unilääkkeenä”, kuin sinä virkistävänä aamun käynnistäjänä.

Tiedän kuitenkin, että osalle puuro on ihan päivittäinen aamiainen ja moni saa siitä hurjasti energiaa. Meitä on siis moneen junaan. Itse kaipaan aamulla jotain freesiä ja raikasta jotta saan päiväni kunnolla iskuun. Toisille taas sopii kaurapuuro tai vaikkapa leipä. Nämä ovat itselleni näemmä yhä edelleen big no, no. Reagoiko ehkä jonkun muunkin keho samalla tavalla keitettyyn puuroon vai olenko ainoa poikkeavuus?

IMG_4707

Jos juuri sinä rakastat puuroja, kokeile porridge bowlia. Omani tein seuraavalla tavalla:

Herkullinen ”Porridge bowl” (M, GL)

  • 1 dl luomu kaurahiutaleita
  • 2 dl vettä tai vaikka kookosjuomaa
  • 1 tl *Luontaistukun kookosöljyä
  • Ripaus *Luontaistukun Himalajan vuorisuolaa

Päällysteet:

  • *Luontaistukun luomu cashew pähkinöitä
  • *Luontaistukun luomu auringonkukansiemeniä
  • Suomalaisia mansikoita
  • Pellavan siemeniä
  • Seesamin siemeniä

Keitetään puuro miedolla lämmöllä hitaasti hämmentäen. Annetaan jäähtyä hetki ennen tarjoilua, jonka jälkeen koristellaan oman maun mukaan. Nautiskellaan aamukahvin lomassa.

IMG_4688

*Luontaistukun tuotteet saatu testiin. 

On my way

21 vastausta artikkeliin “Porridge bowl”

    • Öööh, en hakenut nyt sitä sanontaa tai ylipäänsä mitään sanontaa. :) Pakkopuuroa eli sanan varsinaisessa merkityksessä pakkopuuroa. Pakkopuuro tarkoittaa sitä, että joudut syömään puuroa pakolla. Ihan vaan selvennökseksi. :)

    • hah mitä saivartelijoita täällä. 😝 kiitti puurobowl-vinkistä, pitääkin tehdä tuorepuuroA taas!

    • Nojoo, jollain on oikein ihana torstai näemmä. ;)

      Hienoa, että vinkki tuli tarpeeseen. Kannattaa ehdottomasti testata ja toimii tosiaan erinomaisesti myös siihen tuorepuuroon, joka on megahyvää. Nam. Ensi yöksi menee kyllä puuro jääkaappiin.

    • Pakko kommentoida, että on myös olemassa sanonta pakkopuuro. Jossain päin Suomea ainakin. Taitaa tulla tosta samaisesta puuron syöntiin pakottamisesta, eli jonkun tekeminen ”on ihan pakkopuuroa” :D

      Tajusin itse kyllä mitä tarkoitit Jutta, mutta kun aiempi kommentoija oli niin tarkkis, niin päätin olla mäkin. Hah :p

    • Niin, se voi olla. :) Minä en kuitenkaan hakenut mitään sanontaa tässä kohtaa mutta hyvä, kun kerroit. :)

  1. Kun vaihdoin aamupuuroni aamusmoothieen aloin huomata, kuinka pirteystasot olivat aamupäivällä ihan eri luokkaa! Smoothiesta tulee jotenkin energisempi olo, lieneeköhän niistä kaikista hedelmien/kasvisten vitamiineista..
    Puuro siirtyi iltapalaksi. Vähän niinkuin lapsena meillä oli aina iltapuuroa. :D

    • Jep, juurikin tuo. :) Smoothiesta tulee tosiaan mega energinen olo ja itse pidän nimenomaan sellaisesta fiiliksestä aamuisin. Illalla voi sitten olla vähän nuupahtanut. :D

  2. Haluaisin itsekin vetää raikkaan smoothien aamulla, mutta tehosekoittimesta lähtevä ääni hieman arveluttaa :D
    Miten te onnistutte, vai antaako mennä vaan ja naapurit sekä poikkis herää jos herää :D
    Ennen(joskus vuosi sitten) vedin puuroa aina aamupalaksi. Tuli ehkä yliannostus, koska nykyään samaa settiä harvemmin tekee mieli. Toisin kuin silloin odotin jo illalla seuraavaa aamupuurohetkeä :D

    • Hahah, en ole muuten koskaan asiaa edes miettinyt. :) Toisaalta teen smoothieni aika myöhään tätä nykyä, eli se tuskin kovin montaa ihmistä häiritsee. Eikös ”hiljaisuus” ole yleensä klo. 22-07/08 saakka? Ehkä kuudelta on hieman kyseenalaista käynnistää blenderi mutta mielestäni seiskalta se on jo ihan ok.

      Rohkeasti vaan! Eiköhän sulle tulla valittamaan jos se jotain häiritsee. ;)

    • Mulla on ollut sama ongelma :D
      Mulla on auttanut, kun olen laittanut pannulapun blenderin alle. Se melu tuntuu vain voimistuvan kun se tärinä siirtyy blenderin pohjasta pöytään ja siitä rakenteisiin. (+Vielä pannumyssy blenderin kannun pääle niin saa surautella ihan rauhassa :D)

    • Itse tein pitkään aamusmoothien jo illalla jääkaappiin valmiiksi! Maku ei ainakaan omasta mielestä kärsinyt ja kuidutkin sai turvota yön yli rauhassa :)
      Ja juu, kovasti hiilareita aamulla/aamupäivällä on täälläkin pahasta, vaikka puuroa rakastankin! Joskus iltapalaksi syön, juuri tuon väsyttävän efektin vuoksi :)

    • Niin, ne ovat varmasti ne hiilarit jotka sen olon tekevät. Tässä on varmaan se, että jokaiselle toimii oma tapansa. :) Ja ei muuten ole huono idea tehdä smoothie jo illalla jääkaappiin. Siinähän säästää myös aikaa aamuista. :)

  3. Itse kuulun aamupuuroryhmään. Se on niin lempeä ja herkullinen aamun aloitus. En sen kummemmin ole miettinyt olotilaani puuron tai jonkin muun aamiaisen jälkeen, joten kun aamulla tekee mieli puuroa, myös sen syön! :) Kaikilla omat tavat ja tottumukset :)
    Tuollainen kaunis kattaminen, sama missä ateriassa, varmaan jo myöskin piristäisi :)

    • Niin puuro on kyllä hellä vatsalle sitä sanotaan. :) Kannattaa ehdottomasti syödä jos mieli tekee! Kyllä luulen, että huomaisit sen olon jos sinua alkaisi ramasemaan. Puuron syötyä itselleni tulee sellainen fiilis niin selkeästi ettei sitä voi olla huomaamatta.

      Jep, itse rakastan kaunista kattausta. <3

  4. Mäkin kuulun niihin jotka on syöyny puuroa jo joka aamu vissiin kolmen vuoden ajan. :D Mun puuroo kuuluu lisukkeiksi mustikat ja raejuusto. :D Mul toimii ”piristävänä” ku joka aamu on niin sairas nälkä.

    • Kuulostaa hyvältä. Jokaiselle tosiaan sopii oma tyylinsä. :)

      Tuntuu myös, että monelle puuro nimenomaan on se päivän piristäjä, jota oikein odottaa aamulla. :) Itselleni se on usein se smoothie tai ne banskupannarit.

  5. puurolla mennään! Ihmettelen tuota smoothie juttua sillä olen kokeillut pari kertaa aamulla, mutta vaikka kuinka laittaisin hedelmää ja kasvista proteiinia yms nälkä on töissä niin kova jo tunnin päästä että pyörryttää. Puuro hiutaleitahan siihenkin voisi lisätä mutta sitten nään jo samaksi keittää puuron. :) Luulenpa että tuo puuron tuoma väsymys johtuu juurikin siitä hiilari määrästä jonka annoksesta saa yön paastoamisen jälkeen. Varsinkin jos ei ole hiilareihin tottunut suurissa määrissä. Veren sokerit nousee hetkellisesti ja keho keskittyy ruuan sulatukseen

    • Hahah, mulla taas on puuron kanssa se nälkä tosi pian. :) Mutta olen kuullut, että se jakaa tosi paljon jengiä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta