Valokuvaamisesta osa 1

Joku teistä kyseli minulta taannoin voisinko kirjoittaa postausta liittyen valokuvaamiseen. Lähinnä kuvauskalustoni kiinnosti ja se minkälaista kameraa suosittelisin harrastuskäyttöön. Ajattelin yhdistää tuon postaustoiveen ylipäänsä valokuvaus -ja editointi aiheiseen postaussarjaan. Tässä ensimmäisessä kerron hieman kamera -ja objektiivikalustostani, joka minulta löytyy tällä hetkellä.

IMG_4957

Minulla on tosiaan jo parin vuoden ajan ollut käytössäni Canonin 6D-runko. Aivan loistava ammattikamera, jota suosittelen jokaiselle vähänkään valokuvauksesta kiinnostuneelle. Harrastelijakameroista en osaa oikein sanoa, koska sellaista minulla ei ole enää vuosiin ollut. Toki lähtisin harrastelijanakin panostamaan ihan kunnon runkoon ja linsseihin jos harrastus todella kiinnostaa ja se tuntuu mielekkäältä. Kun ostaa kerralla kunnon välineet, ei niitä tarvitse ihan heti uusia. Ihan vaan vinkkinä, tämä Canonin 6D maksoi reilu kaksi vuotta sitten noin 1700 € ja se maksaa edelleen Rajalalla 1599€. Tämä puhuu siis siitä kuinka tällaisten runkojen arvo ei välttämättä laskekaan edes parissa vuodessa kuin lehmän häntä. Hyvä satsaus, ehdottomasti!

Objektiiveista minulla on käytössäni Canonin EF 50 mm f/1.4, EF 85 mm f/1.8 ja EF 28-135 f/3.5-5.6. Olen pärjännyt tällä setillä jo aika pitkään vaikka säännöllisesti mielessäni käykin uuden objektiivin hankkiminen. Etenkin monikäyttöinen maisema, ruoka- ja asukuvaukseen täydellisesti soveltuva Canonin EF 24-70 mm f/2.8 linssi on käynyt usein mielen vieressä. Toistaiseksi homma on kuitenkin toiminut näillä hienosti ja olen lykännyt uuden objektiivin hankkimista. Puhutaan nimittäin yli parin tonnin satsauksesta, joten tuota hankintaa onkin ihan hyvä vähän funtsia. :)

IMG_4956

Jos sitten muutama sananen käytössäni olevista objektiiveista. Mihin ne jokainen soveltuvat ja millaista jälkeä linsseillä saa?

Canon EF 50 mm f/1.4

Tämä on mielestäni mitä mainioin ”peruslinssi”. Objektiivissa riittää valovoimaa ja se on myös suhteellisen laaja. Toimii erinomaisesti esimerkiksi ruokakuviin tai muuhun aika läheltä kuvattavaan (tarkennusetäisyys 0,45 m). Käytän tätä linssiä etenkin silloin, kun tahdon kuvata esimerkiksi ruokaannoksen edessäni, kosmetiikkatuotteen toisessa kädessäni tai vaikka laajemman otoksen kotonani. Valovoimaisuuden vuoksi tämä on mitä parhain linssi etenkin talvella. Linssi on kevyt ja siksipä tämä setti kameran kanssa on omasta kuvauskalustostani se kevyin kantaa. En kuitenkaan pidä tällä linssillä maisemakuvauksesta tai asukuvien kuvaamisesta. Hätätapauksessa toimii joo, mutta mielestäni jälki on turhan pliisua ja vähän pehmeähköä kaukokuvauksessa. Linssi ei tuo yksityiskohtia kovin hyvin esiin. Voi olla, että moni on eri mieltä mutta tämä on oma mielipiteeni. :)

Canon EF 85 mm f/1.8

Toinen rakas linssini, josta en hevillä luopuisi on nimenomaan 85 mm. Ihan huikea objektiivi varsinkin muotokuvaukseen ja yksityiskohtiin. Kuvaan tällä suurimman osan lähi ruokakuvistani ja esimerkiksi monet yksityiskohdat. Tämä on myös hyvin valovoimainen linssi jossa tarkennusetäisyys on jopa 85 cm. Ei sovellu siis esimerkiksi ravintolassa annoksen kuvaamiseen tms. sillä joudut kuvaamaan sen verran kaukaa. Kotona homma toimii, koska tilaa on. Suurin osa asukuvistani on tällä linssillä kuvattuja. Linssi ei tosiaan ole laaja mutta piirtää ihmisen kauniisti ja tuo yksityiskohdat esiin. Erinomainen hinta-laatusuhde, sillä linssillä on hintaa noin 400-500€.

Canon EF 28-135 f/3.5-5.6

Tämä linssi on alunperin eksäni mutta jäänyt minun käyttööni. Hän aikoinaan kuvasi tällä esimerkiksi tapahtumakuvaa, johon linssi laajuutensa ja kuvanvakauttajan puolesta ehdottomasti soveltuukin. Tästä on tullut itselleni sellainen objektiivi, jota käytän esimerkiksi jos haluan todella lähiskuvaa tai vastaavasti laajempaa kuvaa vaikka itsestäni tai jostain tuotteista. Tästä on ollut suuri apu nimenomaan selfie-tyyppisissä kuvissa! Pidän linssin tarkkuudesta ja siitä, että se todellakin piirtää yksityiskohdat tarkkaan. Miinusta surkeahkosta valovoimasta etenkin lähikuvassa. Mutta toisaalta taas plussaa siitä, että tällä saa nimenomaan tarkkaa ja vakaata kuvaa hämärämmässäkin tuon vakauttajan vuoksi.

IMG_4948

Tällaisilla linsseillä tosiaan itse kuvailen. Paitsi hyvä kalusto, myös kuvanmuokkausohjelmat ovat tänä päivänä suuressa roolissa kuvien lopputuloksen suhteen. Siitä kirjoitankin sitten postaussarjan toisessa osassa. Miten ja millä kuvani muokkaan?

Jos kuvauskalustosta heräsi jotain kysyttävää niin saa kysellä. Vastailen mielelläni. :) 

On my way

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta