Yksin olemisen vaikeus

Tänä päivänä monien on hyvin vaikeaa olla yksin. Yksin olemisella en nyt tarkoita yksinäisyyttä tai edes satunnaisia itsekseen vietettyjä hetkiä, vaan ihan itsensä kanssa elämistä. Sinkkuna olemista.

Tämä ilmiö on ihmetyttänyt minua aina. Tiedän nimittäin useita aikuisia tuttavapiiristänikin, joilla on jatkuva tarve seurustella. Suhteesta hypätään aina samantien seuraavaan, ihmissuhteet ovat ikäänkuin vaihtokauppaa. Itselleni tämä on niin vieras ilmiö mutta toisaalta, onhan minun aina ollut vaikea ihastua saatika sitten rakastua.

IMG_5359-001

Miksi ihmisten on niin hankalaa olla itsekseen? Tuntuuko sinkkuna ollessa sille, ettei ole kokonainen ja kaipaa ollakseen eheä rinnalle toisen ihmisen? Pelottaako ehkä yksinäisyyden tunne, vai onko kyse puhtaasti siitä ettei osata olla sinkkuna? Onhan niitäkin ihmistyyppejä, jotka eivät vaan osaa. Toisaalta veikkaan, että nämäkin seikat on hyvin pitkälti kotoa opittuja ja osittain sieltä lapsuudesta tavalla tai toisella mallinnettuja. Hurjan monella ihmisellä on läheisriippuvaisuus ja toisilla sitten vastaavasti sitoutumiskammo tai torjuva asenne kumppaniehdokkaita kohtaan. Onkohan normaalia välimaastoa olemassakaan?

Itselleni parisuhde on jotain suurta. Se on oikeastaan suhde jossa ollaan sillä tähtäimellä, että vietetään lopun elämää yhdessä. Ihmisiä joiden kanssa näin vahvoja tunteita kykenee tuntemaan on mielestäni jokaiselle tietty määrä. Veikkaisin koko elämän aikana 2-3. Ne kaikki muut sitten ovat monelle sitä ”täytettä”, ihastumisia ja jotain muuta kuin todellista rakkautta. Henkilökohtaisesti koen, että en tarvitse elämääni näitä täytetyyppejä. En tarvitse parisuhdetta tekemään elämästäni täydellistä tai ylipäänsä tuomaan elämääni siitä puuttuvaa sisältöä. Osaan olla yksin ja itseasiassa nautin itsekseenkin olemisesta. Koen, että olen mieluummin yksin kuin parisuhteessa jonkun sellaisen kanssa, jonka kanssa en voisi kuvitella astelevani alttarille. Jonkun mielestä ehkä hyvin vanhakantaista, mutta minkäs ajatusmaailmalleen tekee. 🙂

IMG_5356

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä ettenkö haluaisi joskus naimisiin ja sitä rataa. Uskon, että elämä tuo senkin hetken vielä kohdalleni jos näin tarkoitettu on. En kuitenkaan tahdo elää jatkuvasti jotain tulevaa etsien ja odottaen, vaan tahdon elää tässä hetkessä. Nauttia elämästäni sellaisena, kuin se tällä hetkellä on. Uskon myös näissä suhdeasioissa hyvin luonnolliseen meininkiin. Ihmiset kohtaavat jos heidän on tarkoitus kohdata. Klikkaa jos on tarkoitus klikata. Kyllä sen oikean kemian tuntee muuallakin, kuin vatsanpohjassa.

Toisaalta vaikka tiedän useita jotka tarvitsevat parisuhteen, tiedän myös ihmisiä joilla on samanlainen ajatusmaailma kuin itselläni. Tunnen näiden naisten kanssa jollain tapaa ihan erityistä sielunkumppanuutta. Se on joku sellainen vahvuus joka meitä yhdistää. En tokikaan tarkoita, että ihmisten tulisi olla suunnattoman vahvoja yksin, sillä me tarvitsemme toisiamme. Silti mielestäni parisuhde ei tuo aina meille sitä mitä me etsimme. Usein nimittäin koetaan jotain tyhjyyden tunnetta ja hakemalla haetaan sitä täyteyttä elämään. Mistäs muualtakaan kuin ihmissuhteista ja toisinaan jopa irtosuhteista. Loppupeleissä sitä kuitenkin useimmiten havahtuu siihen, että nämä suhteet ovat kovin onttoja. Yleensä se rakkaus ja rauha löytyy ihan muualta.

IMG_5358-2

Nämä asiat mietityttävät. Toisinaan vaan järkytyn kuinka nopeasti hypätään uuteen suhteeseen. Miten jotkut edes pystyvät kuukauden päästä edellisestä rakkaudesta sanoa rakastavansa jo toista? Tämä on itselleni niin utopistista mutta toisaalta, eihän tässä kaikkea tarvitsekaan ymmärtää. Me ollaan hyvin erilaisia ja myös ihmissuhteiden suhteen tämä erilaisuus näkyy toisinaan erityisen vahvasti.

Vai mitä te ajattelette? Onko lähipiirissänne ihmisiä, jotka vaihtavat suhdetta kuin sukkaparia? Tai onko omassa elämässänne ollut usea parisuhde toisen perään? Olisi mielenkiintoista kuulla etenkin teiltä, jotka hyppäätte suhteesta toiseen, että miten ja miksi? Vai onko asiaan edes sen kummempaa selitystä? 🙂

Kommentit (35)
  1. Oon aina ennen tykännyt teksteistäsi, mutta tästä tuli rehellisesti sanottuna ikävä fiilis.

    Olen itse aikoinaan eronnut pitkästä suhteesta (tulin jätetyksi) ja rupesin seurustelemaan tosi äkkiä uudelleen. Kyllä, tämä uusi suhde oli varmaan jossain määrin virhe, mutta opin siitä hurjasti. En vahingoittunut suhteessa, ei se toinen osapuolikaan. Sen sijaan vuosien jälkeenkin muistan ystävieni ikävät kommentit. Tuon ”laastarisuhteen” jälkeen löysin ns. elämäni miehen, jälleen tosi nopeasti edellisen eron jälkeen, monet pyörittelivät silmiään ja päätään. Ulospain toimintani saattoi näyttää juuri ”sukkaparin vaihtamiselta” vaikka oma sisäinen prosessini oli kaikkea muuta. Nyt olemme olleet nykyisen mieheni kanssa kymmenen vuotta yhdessä ja olemme naimisissa. Olen todella onnellinen, hän on paras ystäväni ja sielunkumppanini.

    Summa summarum, mun mielestä toisen ihmisen kaikkein herkimmälle alueelle kuuluvien päätösten arvostelu ei ole ystävien tai läheisten tehtävä. Kukaan toinen ei voi tietää mitä käyt läpi. Ja sitä paitsi, virheistä oppii. Se mitä muut sinulle toitottavat ei auta yhtään mitään, läheisten tulisi tukea ja seisoa vierellä, ei arvostella. Ja se mitä muut sanovat todellakin merkitsee, onhan läheisten tuki yksi tärkeimpiä asoita elämässä. Jos joku arvostelee minulle niin herkkää asiaa ei sitä voi vaan ohittaa olankohautuksella.

    Asioista saa olla eri mieltä ja sinulla on oikeus näkemykseesi. Kehottaisin kuitenkin miettimää asiaa hieman toiseltakin kantilta.

  2. Hyvä teksti joka laittaa ajattelemaan 🙂

    Mä itse oon aina uskonut siihen, et kun aika on kypsä se oikee tulee eteen. Kaikelle on syynsä ja kohtalo ohjaa oikeeseen suuntaan. Olin itse 3v sinkkuna ja nautin kyllä ajasta ihan kamalasti, mutta se mikä eniten ahdisti oli se ettei tiennyt milloin se päättyy joka taas johti siihen, että pelotti päättyykö se edes koskaan 😀
    No kyllä se päätty ja se oikea tuli kohdalle ja tunteet synty salamana ja voin rehellisesti sanoa käsi sydämellä et tää on nyt se oikea. Tää on se tunne, joka tulee kun oot kohdannut sen elämäs kumppanin. Sitä tunnetta ei vaan voi selittää, sen vaan tietää kun se tulee kohdalle.

    Mä luulen, että monelle on nykyään vaikeaa olla yksin ja osalla ratkasu on myös se et otetaan vaan joku jonka kanssa ollaan hetki tai jopa lopun elämää. Ehkä sitten taas toisaalta näillä ihmisillä ei oo niin painoarvoa suhteella ja ne arvostaa jotain muuta asiaa, vaikee sanoa. Tää on mun mielestä aika toistuva ilmiö mun tutuilla maasedulla (en tarkoita yleistää) mutta äärettömän moni vanhoista luokkalaisista kierrättää kylän miehiä ja vaihtelee niitä ku sukkia. 😀 En tiiä miks tää ilmiö tulee vahvasti esiin just niiden tuttujen suunnalta jotka on sieltä maaseudulta ja asuu siellä, ehkä siellä ei vaan oo valinnanvaraa? Mut niinkun on sanottu mielummin yksin kuin onneton suhteessa pätee itseenikin, mut ymmärrän et ihminen jolla suhteella ei oo suurta painoarvoa tai pelko yksinolosta on niin suuri niin tyytyy vaan johonkin.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *