Lumoava mustikkapiirakka

*Kaupallinen yhteistyö: Valio

Olen aina ollut piirakkaihminen. Kermakakut eivät ole nimittäin koskaan erityisemmin maistuneet ja voileipäkakkuja olen inhonnut pienestä pitäen. Toki suklaiset brownie-ihanuudet ovat sitten asia erikseen mutta jos minun pitää valita otanko palan kakkua vai piirakkaa, niin päädyn aina piirakkaan. En tiedä juontaako tämä juurensa lapsuudestani, sillä äiti teki usein erilaisia piirakoita. Omenapiirakan lisäksi mustikkainen sellainen on ehdoton lempparini. Se on niin taivaallisen hyvää, että ei riitä yhden käden sormet laskemaan kuinka monta kertaa olen sitä viimeisen vuoden sisään leiponut. Ihan maailman helpointa ja ehdottomasti yksi herkullisimmista nautinnoista!

IMG_6650IMG_6624-2

Koska olen toisinaan kuitenkin tällainen terveysintoilija, tykkään tehdä leipomuksistani aina hieman ”parempia”. Ei sillä ettenkö kunnon tuhteja herkkuja välillä nauttisi mutta jos leivon jotain itse, tykkään aina leipoa terveellisempiä versioita. Mielestäni on nimittäin hyvin inspiroivaa löytää aitoja makuja ja huomata se, kuinka terveellisyys ei todellakaan aina tarkoita mausta tinkimistä. Rehellisesti voin sanoa, että päinvastoin!

Päädyin viikonloppuna jälleen kerran mustikkapiirakan tekoon ja tällä kertaa tein piirakkani gluteenittomaan pohjaan, sekä laktoosittomaan täytteeseen johon Valion suomalainen Lumo herkkurahka toi ihan uudenlaista ulottuvuutta. Koska vatsani kestää jo paremmin laktoosittomia maitotuotteita, on niitä ilo esimerkiksi leivonnassa suosia. Mustikkapiirakasta tulee nimittäin aivan mieletön jos ja, kun se on tehty rahkatäytteeseen! Tämä edellä mainitsemani Lumo herkkurahka on tosiaan maultaan kuningatar (mustikka-vadelma) ja ei sisällä lainkaan lisättyä sokeria. Maku on rahkassa silti aivan erinomainen, josta valehtelematta tulee itselleni mieleen lapsuuden jälkiruoka kotitekoinen mustikkarahka. Nam, nam.

IMG_6660IMG_6600

Mutta sitten itse reseptiin jonka teille ilolla jaan. Se onnistui nimittäin täydellisesti! Vaikka pohja ei olekaan mikään paksuin mahdollinen, se pysyy kasassa ja on maultaankin aivan ihana. Liekö kardemumma antanut sitten ihanan tymäyksen makuun, sillä nyt jo toista kertaa sitä pohjataikinan joukkoon lisäsin.

Herkullinen mustikkapiirakka (GL, L)

Pohja:

  • 2,5 dl mantelijauhoja
  • 1/3 tl luomu vaniljauutetta
  • 1 dl sulatettua kookosöljyä
  • 1 dl kaurajauhoja
  • 1/2 tl kardemummaa
  • 3 dl luomu kaurahiutaleita
  • 2-3 rkl suomalaista hunajaa
  • Ripaus Himalajan vuorisuolaa

Täyte:

  • 2 prk Valion Lumo kuningatar herkkurahkaa
  • 1 luomu kananmuna
  • 1/2 dl suomalaista hunajaa
  • 1/3 tl luomu vaniljauutetta, myös vaniljasokeri on ok korvaaja!
  • 2 dl suomalaisia pakastemustikoita

IMG_6575IMG_6582

Lämmitetään uuni 180 asteeseen. Blendataan kaikki pohjan aineet blenderillä tasaiseksi massaksi. Rakenne saa kuitenkin olla ns. taikinamainen, eli älä blendaa liian kauaa! Annetaan jähmettyä jääkaapissa pyyhkeen alla noin 15 minuuttia, jonka jälkeen levitetään pohja kookosöljyllä voidellulle vuoalle. Kun pohja on levitetty, kannattaa siihen pistellä muutamia reikiä haarukalla. Paistetaan uunin keskitasossa noin 10 minuuttia.

Kun pohja on esipaistettu, lisätään kulhossa keskenään sekoitetut täytteet. Mustikat voi laittaa sekaan jäisenään. Levitetään kuorrute piirakkapohjan päälle ja laitetaan takaisin uuniin. Paistetaan siellä noin 30-40 minuuttia, uunin tehoista riippuen. Kypsyyttä kannatta testailla veitsen avulla, eli painaa aina välillä veitsi piirakan läpi jolloin näkee sen kypsyysasteen (jääkö veitseen taikinaa).

IMG_6609-001IMG_6646

Ja sitten vaan nautiskelemaan! Halutessaan piirakan päälle voi laittaa vaikka vaniljajäätelöä tai kastiketta, mutta omasta mielestäni se ei sitä kaivannut. Onnistui kaikin puolin erinomaisesti, ehkä paras kotitekoinen piirakka hetkiin. 🙂

Aurinkoista tiistaita jokaiselle!

Kommentit (15)
  1. Moikka! En omista blenderiä eli onnistuuko pohjanteko tavallisella vatkaimella??

    1. Ei oikein, koska pakastemangot ja esimerkiksi ananas eivät blendaannu vatkaimella. Valitettavasti. 🙁 Vaativat vähän stydimpää laitetta.

  2. Vaikka maitotuotteet vatsalleni sopivatkin, on niiden käyttö alkanut arvelluttaa. Kyllä tuo tehomaitotuotanto taitaa olla yhtä epäeettistä kun lihantuotantokin 🙁

    1. Suosimalla luomua voit olla varmempi jos asia häiritsee. 🙂 Itse olen miettinyt eniten lihatuotantoa ja se tuntuu hyvin usein todella pahalta. Lihan syöntini onkin vähentynyt huomattavasti. Nykyään esimerkiksi broileri ällöttää ja lihassa olen tarkka siitä luomusta. Maidon tehotuotantoa olen ajatellut vähemmän…

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *