Tätä et varmasti tiennyt minusta

Minulla on äidin puolelta sukujuuria Ranskassa. Puhutaan siis aika kaukaisista juurista mutta kuitenkin. Kuulin tästä vasta ihan muutama vuosi sitten ennen kuin isoisäni nukkui pois.

Rakastan mansikoita. Talvella suomalaisia pakastemansikoita ja kesällä taas tuoreita. Syön helposti soijajogun ja/tai banaanipannareiden kaverina 250 g mansuja kerralla. Helposti menee jopa sellainen 500 gramman pakastepussi päivässä. 🙂

En ole koskaan kuulunut mihinkään tanssiryhmään kuten monet muut ikäiseni tietyssä vaiheessa kuuluivat. Lamourettes ja Tigersit olivat joskus aika kova sana osalle jengiä. Tai mites Hunksit, hahah. Itse olen aina inhonnut tuon kaltaisia tanssiryhmiä, ilman siis mitään henkilökohtaista ketään ryhmiin kuuluvaa kohtaan mutta mielestäni esitanssiminen on vaan jotenkin vastenmielistä ”viihdettä”. Baletti ja kansantanssit ovat mielestäni sen sijaan siistejä ”tanssilajeja”. Vanhan ajan latotanssit! Missä sellaiset voisi vielä kokea? 😀

IMG_6544-2

Pelkään hammaslääkäriä. Olenkin useamman vuoden ajan käynyt hammaslääkärissä vain silloin, kun jotain hammastani on särkenyt. Olikin pienoinen ylläri, kun taannoin kävin tarkastuksessa ja tuomio oli useampi reikä. Mikään niistä ei edes oireillut. Opinpahan, että tuo pelko on vaan pakko voittaa useammin ja rohjeta tarkastukseen ihan vähintään kerran vuodessa.

Olen asunut elämäni aikana yhteensä seitsemällä paikkakunnalla/kaupungissa. Kouluja tosiaan käynyt yhteensä viidessä eri paikassa. Osittain tuo, että olen muuttanut elämäni aikana niin paljon, on tehnyt minusta jollain tapaa sellaisen etten kiinny ihmisiin kovin helposti. Olen ikäänkuin elänyt aina sillä ajatuksella, että joku päivä joudun tästäkin tyypistä luopumaan. Oikeastaan vasta Helsingissä olen alkanut luomaan kunnolla sitä tukiverkostoa ja tutustumaan ihmisiin ”loppuelämän tähtäimellä”. Näistä tyypeistä minun ei enää tarvitse luopua jos en niin tahdo.

IMG_6549-001

Omistan oudon navan (tämän tosin olette saattaneet pistää joistain kuvista merkillekin :D). Häpesin napaani nuorempana sillä se ei ole sellainen sisään menevä normaali ”kolonapa”, vaan ulkoneva. Yksinkertaisesti rumempi kuin monella. Itsehän en siis enää tässä iässä napakorusta välitä mutta napani on sen verran ruma ilman korua, etten osaa ilmankaan olla. Tosin pidän siinä nykyään vaan pientä rengasta enkä mitään painavia helyjä, jotka venyttävät ihoa sen päällä entisestään.

Kasvoni ovat palaneet minun ollessa pari vuotias. Vetäisin kuumat kaakaot naamalleni ja sain todella pahanlaatuiset palovammat koko kasvojeni alueelle. Kuumaa juomaa roiskahti myös vasempaan käsivarteen jossa siitä komeilee ikuinen ”muistomerkki”. Se mikä tässä on erikoisinta on, ettei kasvoissani ole merkkiäkään tästä palamisesta. Jälkeenpäin, kun minulle on asiasta kerrottu pidän sitä todellisena ihmeenä ja jopa varjeluksena. Onneksi olin niin pieni ja ihoni kykeni uusiutumaan. Ihoni on siis erittäin hyvä, on aina ollut eikä millään tasolla voisi uskoa, että se on joskus palanut.

IMG_6546

Opin todella myöhään uimaan. Kävin useammat uimakoulut mutta en vaan oppinut ja olin vedessä kovin arka. Kun viimein honasin uimisen taidon, rohkaistuin todella paljon. Olin jopa vähän uhkarohkea. Balilla 2008 sain jälleen kauhun vedestä, kun meinasin hukkua. Mentiin siis surffilautojen kanssa Lombokin aalloille ja nimenomaan mestaan, jossa ammattilaisetkin treenaavat. Kuulin tästä vasta ystävältäni jälkeenpäin mutta on kuulemma todella vaarallinen paikka… En siis ihmettele, että tällaisena aloittelijana meinasin hukkua ja jäädä aaltoihin. Tuon jälkeen olen taas vähän pelännyt vettä… Meri ei oikein houkuta eikä uiminen ylipäänsä. Paitsi altaassa ja poreissa. 😀

Nuorempana olin kova huokailemaan. En ole varma olenko edelleen, ehkä? Sain kuulla tästä usein etenkin koulussa, kun muutama tyyppi matki huokailuani. Tuo on varmaan jonkunlainen maneeri josta voi olla vaikeaakin eroon päästä. Nykyään elämä ei ole ehkä enää niin ”raskasta” kuin se nuorena oli joten…

Aivan ihanaa viikon alkua jokaiselle! 🙂

Kommentit (9)
  1. Sulla on aivan super KAUNIS nenä 😀 ..Siis oikeesti, tahdon!

    1. Hahah, aijaa. 😀 Mua kutsuttiin nuorempana nallen nenäksi koska nenän kärki on jotenkin pyöreä ja pehmeä. 😀

  2. Moi, mistä olet löytänyt naparenkaan?:)

    1. Se on itseasiassa korvakoru. 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *