Kun haluat olla onnellisempi

Puhuttiin matkalla todella paljon ystäväni kanssa kaikesta maan ja taivaan väliltä. Yksi puheenaiheemme oli nimenomaan onnellisuus ja se, että mitä tulee tehdä jos ei ole tyytyväinen johonkin elämänsä osa-alueeseen. Oli se sitten työ, parisuhde, ystävyyssuhde, asuntotilanne tai ihan mikä tahansa niin mistä sitä saa rohkeuden tehdä valintoja, muutoksia eri suuntaan kuin missä tällä hetkellä on? Tuttu on niin turvallista mutta ei aina välttämättä onnellista. On myös helpompi sanoa haluavansa muutosta, kuin loppupeleissä tehdä asioille jotain.

IMG_7276-3

Minun on pakko myöntää, että olen kova pohtimaan ja mietin asioita aika paljon. Toisinaan liikaakin. Olen vähän sellainen turvallisten vesien kalastelija. En ikinä koskaan uskaltaisi heittäytyä tyhjän päälle, vaan minulla tulee aina olla suunnitelma. Tämä on osittain asia joka oli tehdä minusta todella onnettoman. Elin ikäänkuin järjellisesti järkevien asioiden ympäröimänä mutta lopulta olin kuitenkin onneton. Halusin tehdä jotain ihan muuta mutta en uskaltanut heittäytyä. Mietin liikaa myös rahallisia asioita vaikka toisaalta väitin, että rahalla ei ole merkitystä. Onhan sillä. Se tuo turvaa ja osittain mahdollistaa juttuja. Silti on pakko sanoa, että heti sen jälkeen, kun otin askeleen ”tuntemattomaan” olen rikastunut kymmenkertaisesti. En välttämättä konkreettisesti mutta monella muulla tapaa.

Itse toivon, että opin elämässäni kokoajan jotain uutta. Yksi asia jonka olen viimeisen puolen vuoden aikana oppinut on nimenomaan riskien ottaminen. Se, että valitset sen hitusen epävarman asian varman sijaan, saattaa poikia loppupeleissä enemmän kuin osasit odottaakaan. Ainut asia jota mietit päätöksen jälkeen on, että miksi et tehnyt tätä aikaisemmin.  Palaset ikäänkuin vaan loksahtelevat paikalleen. Sydäntä tulee kuunnella sillä se ei ole koskaan väärässä. Toki on eri asia jos et tahdo muutoksia, sitten elät tässä sen keskellä mitä sinulla nyt on. Jos kuitenkin unelmoit ja haaveilet jostain muusta, niin ole rohkea ja tee unelmista totta! Aina ei tarvita sitä suurta suunnitelmaa vaan liikkeelle voi lähteä pieninkin askelin. Toisinaan jostain jutusta saattaa pikkuhiljaa kasvaa se unelma ja haave, vaikka et sitä alunperin sellaiseksi olisi tarkoittanutkaan. Näin on käynyt omalla kohdallani.

IMG_7269-3

Mielestäni Suomessa on liikaa tapetilla vaatimattomuus. Ihmiset tyytyvät asioihin, ei uskalleta tehdä ja kokeilla. Mietitään liikaa järjellä ja mitä muut ajattelevat. Tämä on hyvin pitkälti myös suomalaisen kasvatuksen tulosta. Yhtäkkiä se elämä vaan lipuukin ohitse. Loppupeleissä me ollaan nimittäin jokainen täällä pallolla aika yksin. Yksin omien valintojemme kanssa. Kukaan muu ei tee elämästäsi sellaista, kun se on kuin sinä itse. Avaimet onkin meillä jokaisella ihan omissa kätösissä joten olen sitä mieltä, että avataan ovia ja kokeillaan. Otetaan riskejä ja heittäydytään!

Toki onnellisuus löytyy myös ihan sieltä arkisista asioista eli sitä en tällä tekstilläni kumoa. Pienestäkin voi olla onnellinen ja omassa elämässäni nimenomaan ne pienet asiat rakentavat suurta. Niin. Tässä on paljon sananhelinää mutta kuinka moni meistä hyödyntää näitä juttuja käytännössä? Itsekin huomaan niin helposti valuvani siihen tuttuun ja turvalliseen kunnes taas muistutan itselleni, että hei! Mikäs se minun unelmani olikaan? Riskejä, riskejä ja vähän lisää duunia, duunia niin unelmat saavutetaan.

IMG_7279

Sandaalit Zara / Housut Junkyard / Laukku Furla / Body Bershka / Kello MK

Jatkossa aion itse kiinnittää yhä enemmän huomiota siihen mitkä asiat tuovat elämääni onnellisuutta. Panostaa niihin ja vähentää nimenomaan seikkoja, jotka vievät kauemmas tuosta fiiliksestä. Se saattaa tuntua monellakin tasolla lähes mahdottomalta mutta muistutan, mikään tässä elämässä ei ole mahdotonta. Vaikka uutiset toitottavatkin meille toinen toistaan negatiivisempia tapahtumia, on elämässä kuitenkin paljon hyvää. On ihmisiä, jotka tavoittelevat hyviä unelmiaan ja saavuttavat ne. Miksi myös me emme voisi olla nimenomaan näitä tyyppejä? Minä ainakin aion jatkossa luottaa enemmän itseeni ja muuttaa elämääni parempaan suuntaan.

Oikein onnellista ja unelmien täyteistä juhannusta jokaiselle! Uskalletaan olla rohkeita ja haaveilla suuriakin. Otetaan riskejä ja unelmoidaan. <3

On my way

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta