Bloggaajahan ei saa muuttaa mielipidettään

Olen kirjoittanut blogia vuodesta 2010. Pari ensimmäistä vuotta olen tainnut blogistani poistaakin sillä postaukset nolottivat jossain kohtaa kovasti. Olen kirjoittanut ihan tajuttoman määrän tekstejä ja kuvannut mielettömästi kuvia. Olen saanut teiltä kymmeniä tuhansia kommentteja ja toivon mukaan vieläpä vastannut niistä useimpaan. Rakastan tätä hommaa mutta toisinaan havahdun siihen, kuinka minun oletetaan ajattelevan edelleen samalla tavalla, kuin ajattelin vaikka vuonna 2012 tai 2014. Jos kerran sanot julkisesti blogissasi jotain, et saa muuttaa mieltäsi.

IMG_7365

Mielestäni tämä on hassua. Kuinka moni teistä ajattelee jokaisesta elämän osa-alueesta samalla tavalla kuin vaikka pari vuotta sitten? Veikkaan, että aika harva 20-30 -vuotias ainakaan. Mielestäni nimenomaan kahdenkymmenen ja kolmenkymmenen ikävuoden aikaväli on sitä aikaa, jolloin mielipiteet muuttuvat eniten. Kasvetaan, koetaan, kompuroidaa, opitaan ja oikeasti rakennutaan pala palalta aikuisiksi. Siksi mielestäni ne asiat joita olen sanonut kovaan ääneen blogissani aikaisemmin, eivät ole välttämättä enää voimassa.

Hyvänä esimerkkinä voisin mainita nimenomaan ruokaan liittyvät seikat. Olen kirjoittanut hyvin jyrkästi makeutusaineista, rasvoista, rasvattomista tuotteista ja vaikka esimerkiksi proteiinijauheista. Jokaisesta näistä minulla on tänäkin päivänä mielipide mutta se ei ole jokaisen kohdalla enää samanlainen kuin aikaisemmin. Taannoin sain ihmetystä siitä, kuinka voin syödä mustikkapiirakassani proteiinirahkaa joka sisältää makeutusaineita, vaikka olen kirjoittanut makeutusaineita vastaan. Niin. Mielipiteeni on muuttunut jyrkästä lievempään. Ajattelen nimittäin ruokaan liittyvissä asioissa tänä päivänä enemmänkin niin, että jokainen valitsee miten itselleen parhaaksi kokee.

IMG_7364

Olen ihminen joka innostuu asioista mutta jonka into saattaa myös lopahtaa yhtä nopeasti. Esimerkiksi terveyteen liittyvät jutut saavat minut aina kiinnostumaan ja uudet ilmiöt ovat kohdallani sellaisia, jotka herättävät mielenkiinnon. Saatan mennä asioissa toisinaan jopa ojasta allikkoon. Olin lapsenakin sellainen, että aloitin juttuja mutta harvoin saatoin niitä loppuun. Kiinnostuin aina uudesta jutusta ennenkuin sain vanhan valmiiksi. Tämä piirre on minussa aina olemassa vaikka se on iän myötä tasoittunut. Osittain bloggaamisen myötä olen joutunut tämän piirteeni kanssa koville. Toisinaan tuntuu, että se mitä olet kerran sanonut täällä julkisesti tulee säilymään kaikkien lukijoiden muistissa aina. Tavallaan pelottavaa. Minäkin muutun, elämäni muuttuu ja samalla mielipiteeni muuttuvat. Itse en esimerkiksi tuomitse ihmisiä sen perusteella mitä he ovat vuosia sitten tehneet tai olleet ja siksi itsekin sydämeni pohjasta toivon, että muutkin ihmiset kohtelisivat minua samalla tavalla.

Onneksi tänä päivänä on runsaasti blogeja mikä myös tarkoittaa sitä, että jokaiselle löytyy jotain luettavaa. Jollain tapaa haluankin voida ajatella, että tämä on minun blogini ja väyläni jakaa ajatuksia ja elämääni. Te ketkä sitä jaksatte seurata, ikäänkuin hyväksytte minut täällä virtuaalimaailmassa sellaisena kuin olen. En ole se rationaalisin bloggaaja joka seisoo jokaisen sanomansa asian takana lopun elämää. Ei, en ole sellainen. Olen ehkä jopa vähän ailahteleva, oikukas, suorasanainen ja saatan muuttaa mielipidettä vuosien saatossa. Elämäni saattaa osittain mennä rennompaan suuntaan ja ehkä joissain asioissa päinvastoin. Ei se ole niin vakavaa.

Toivottavasti siis jatkossa ymmärrätte jos mieleni joidenkin asioiden suhteen muuttuu, lievenee tai tiukkenee. Tottakai selityksen muuttuneelle mielipiteelle saa aina halutessaan kysyä, mutta mielestäni myös se mielipiteen muuttuminen tulee voida hyväksyä vaikkei itse mielipidettä hyväksyisikään. :)

Sellaisia ajatuksia. Piti kirjoittaa tästä jo reissussa mutta nyt vasta sain kunnolla ajatuksen langasta kiinni. Aurinkoa iltaanne! 

On my way

8 vastausta artikkeliin “Bloggaajahan ei saa muuttaa mielipidettään”

    • Niin, useampi meistä ei ole. :) Mä luulen, että todellisessa elämässä mielen muutokset hyväksytään helpommin, blogissa asioita joutuu ehkä perustelemaan enemmän. Ei vaan voi heittää, että hei en ajattele enää näin. Tai sitten minusta vaan tuntuu sille. :)

      Kivaa viikkoa sinnekin!

  1. Ymmärrän täysin että mielipiteet muuttuu kun ikää tulee ja kokemusta karttuu. Mutta yksi asia mikä muuttumisessa mua on harmittanut, on se että sun blogissa on nykyään enää pääsääntöisesti näitä super foodeihin yms terveysruokaan ja ehkä vähän meikkeihin liittyviä tekstejä ja kokonaan on jäänyt välistä millaisia vaatteita/laukkuja/kenkiä yms ihanuuksia nykyään enää ostat tai mistä haaveilet tällä hetkellä? Niitä kaipaisin kyllä kovasti lisää koska ne oli niitä juttuja mitkä mut joskus koukutti. Joo tiedän että sellaisia blogeja on maailma täysi, niin on myös terveyshömppää joten voisiko ne yhdistää :)
    Kiitos ja mukavaa loppuviikkoa.

    • Tämä oli jostain syystä mennyt roskaposteihin. Pahoittelut.

      Muoti on totta jäänyt vähemmälle joten hyvä vinkki. :) Kirjoitan kuitenkin mielestäni hieman laajemmin asioista ja pyrin siihen, että blogini pysyisi monipuolisena. Tämä oli kuitenkin todella hyvä palaute, kiitos siitä! Pidän kovasti muodista, joten se on kyllä osa elämääni mutta jostain syystä ”ostokset” tyylillä vaatteiden esittely on tuntunut vähän turhalta. Asupostauksissa toki sitten asuja näkyy mutta niitäkin on tietty ollut hieman vähemmän nykyään.

      Sinnekin mukavaa viikkoa!

  2. Totta todellakin, mielipiteet ja ajatusmaailmat voi muuttua. Samoin blogin sisältökin matkan varrella, kuten itelläni on käyny :)

    • Niinpä. Minulle on käynyt myöskin sama. Ilman siis, että hakisin jotain tiettyä linjaa… Voi olla joko hyvä tai huono juttu. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta