Kun tavoitteena on hankkia rikas mies

Muutama päivä sitten törmäsin Hesarin sivuilla tähän kolumniin ja suorastaan närkästyin. Kolumnin pääpointti oli siis räikeasti sanottuna siinä, että suomalaisnaiset haluavat hyvätuloisen (lue rikkaan) miehen. Vaikka sitä ei välttämättä ääneen myönnetä, niin halutaanhan me se varakas mies kuitenkin. Vähintään alitajunnassamme.

IMG_0564-001

Itse uskallan lähteä väittämään vastaan. En tokikaan muiden kuin itseni puolesta, mutta kuitenkin. En ole koskaan ollut toisen ihmisen rahojen perässä. Minut on kasvatettu siihen, että töitä tehdään ja omat rahat ansaitaan. En itseasiassa voisi koskaan kuvitellakaan, että lööbailisin vaan kotosalla, kun mies toisi leivän pöytään. Haluan tehdä itse ja omaa juttuani. Toki on eri asia olla esimerkiksi tilapäisesti äitiyslomalla tai muuta, mutta kyllä naisella pitää omat tavoitteet ja päämäärät olla! Olenkin aina elämässäni ostanut omat ruokani, kustantanut  osuuteni matkoista, hankkinut kotiin sistustustavaraa omilla pennosillani ja ylipäänsä maksanut kaikesta oman osuuteni. Useimmiten ravintoloissakin vieläpä oman laskuni, tai edes jälkikäteen osuuteni yhteisestä laskusta. Nämä ovat mielestäni itsestäänselvyyksiä vaikka sitä kuinka ajatellaan, että miehen kuuluisi ”kohteliaisuuttaan” maksaa esimerkiksi ravintolassa koko helahoito.

Se mitä minä taas olen aina ihmetellyt on se, että miksi miehet ottavat elätettäviä? Miksi he alkavat seurustelemaan naisen kanssa josta paistaa jo kilometrien päähän, että rahaahan tässä ollaan hakemassa? Okei, saatetaan kyllä mahdollisesti rakastua toiseen mutta voiko rakkaus sitten rakentua hyötymiseen? Vaikka ihan puolin ja toisin? Pakko sanoa henkilökohtaisesta kokemuksesta, että useimmiten nämä naisia elättävät miehet ovat aivan vässyköitä. Heitä, jotka ovat tossun alla ja loppupeleissä varmaan vielä nauttivat siellä olostaan. Siinä tilanteessa hommassa ei kait ole mitään muuta väärää kuin se, että näitä miehiä kohtaan tunnen suurta sääliä. Joskus sitä toivoisi, että ihmiset arvostaisivat itseään edes piirun verran.

IMG_0610

Itse en hae rinnalleni rikasta miestä. En itseasiassa välitä kenenkään miehen rahoista, sillä minulla on omanikin. Tähän ehkä liittyen toki minultakin muutama kriteeri löytyy, haluan nimittäin ihmisen jolla on kunnianhimoa. En halua ihmistä joka haluaa menestyä -koska raha- , vaan haluaa ihmisen joka tekee omaa intohimoaan koska rakastaa sitä. Rahan tulee olla sivuseikka kaikessa ja sitä joko on vähän, keskiverrosti tai paljon. Tuon asian ei tarvitse tulla räikeästi esiin, sillä minulle asia ei ole merkityksekäs.

Oma elämäntyylini on hyvä ja en koe, että jäisin mistään elämässäni paitsi. Voisihan sitä tietysti matkustella ja lomailla enemmän, mutta loppupeleissä reissaan nytkin jo ihan mukavasti.  Olen tyytyväinen. Monelle se materia on kovin tärkeää mutta kuten tänään kirjoittelin -minä en loppupeleissä välitä. Olen huomannut myös sen, että mikäli ympäröit itsesi ihmisillä joilla on tuollainen päämäärä elämässä, saastuttaa se helposti oman mielesikin. Kun ympärilläsi keikkuu vaan Luikkareita ja Pradoja alat itsekin ajattelemaan, että tarvitset ne ollaksesi jotain. Tuo on kuin joku mätä omena, nimittäin pahimmillaan seura mädättää myös sinut. Itsekin olen joskus ollut  nuori ja ympäristöni uhri, enää en aio sitä olla.

IMG_0597

Pakko muuten vielä sanoa, että itselleni ihmiset jotka puhuvat rahasta ovat iso ”turn off”. Miehet jotka tulevat iskemään rehvastellen veneellä tai muulla materialla, ovat ehdoton ei. Tekisi melkein mieli sanoa, että hyi. Olen sitä mieltä, että rikkauksista ei kuulu huudella. Jotenkin vähän veikkaan, että ne ”oikeasti rikkaat ihmiset” eivät lesoile rahoillaan. He enemmänkin piilottelevat sitä jos mahdollista, saadakseen ihmisiltä oikeanlaista kohtelua. Vai mitä mieltä te olette?

Tiedän, että moni ajattelee nyt jälleen, että olipas taas jyrkkä teksti minulta. :) Tätä mieltä kuitenkin asiasta olen. Kolumni oli tehty aika yleistävällä moodilla ja se jos mikä nosti kyllä karvani pystyyn. Kyllä Suomesta siis edelleen löytyy naisia, jotka ihan itse elättävät itsensä ja hakevat rinnalleen muutakin kuin pankkitililtään rikasta miestä. Ja uskallan (sekä tiedän) väittää, etten itseasiassa ole edes ainut.

Haetteko te rinnallenne rikasta miestä? Ajatuksia?

Materiaonnellisuus vai ihan onnellisuus?

Olen viime aikoina miettinyt kovasti materiaa ja millä tasolla se tekee minut onnelliseksi? Miettinyt myös sitä onko materialla loppupeleissä mitään tekemistä onnellisuuteni kanssa?

Ajatus lähti oikeastaan liikkeelle siitä, kun muutama viikko sitten aloin määrätietoisesti tyhjentämään asuntoani kaikeasta turhasta. Vaatteista ja muusta rojusta. Sitä on nimittäin kertynyt ihan huomaamattani hurjat määrät ja esimerkiksi vaatteita niin paljon, ettei monikaan ole kertaa enempää päällä käynyt. Ja miksi? Tuskin ainakaan siksi, että olen näitä tarvinnut? Suurin osa kuteista oli hutiostoksia, osassa vielä laputkin kiinni.

IMG_0681

Olen kausittainen shoppailija. Toisinaan putki vaan jää päälle ja ostelen jatkuvasti jotain. Välillä jopa viikottain. Tuollaisella rytmillä vaatteista ei enää ole iloa, ei todellakaan. Nyt taas, kun olen muutaman viikon elänyt lähinnä kotia tyhjentäen enkä sinne mitään lisää kantaen, on olo ollut jollain tavalla todella vapauttava. Tänään huomasin kaupungissa ennen töitä pyöriessäni, etten enää katsellutkaan vaatteita samalla tavalla. En enää miettinytkään, että tuon minä haluan vaan lähinnä etten tuota kyllä tarvitse. Aika nopeasti se ajatusmoodi vaihtuu säästölinjalle niin päättäessään. Lopulta sitä tuleekin todella pihiksi ja hain vetenikin kahvilan sijaan kaupasta, hahah. Ennenkuulumatonta ja ne ketkä minut tuntee tietää, että minähän en pennosia laskeskele muuta kuin veskipaperissa ja tiskiaineessa!

Tällä en nyt tarkoita sitä etten enää koskaan mitään ostaisi, mutta tällä hetkellä materian kotiin hamstraaminen ei tunnu mieluisalta. Vähemmän on enemmän. Haluan järjestystä ja selkeyttä. En kaaosta ja sekasortoa. Loppupeleissä materia ei tuo aina automaattisesti elämäämme onnellisuutta, vaan jopa päinvastoin. Se saattaa ajaa meidät esimerkiksi rahaongelmiin ja sitä kautta henkisiin vaikeuksiin. Rahalla hankituista hyödykkeistä ei ole enää aitoa iloa jos kaiken saa ja vähän liikaakin. Tai tätä mieltä itse olen, olenko väärässä?

IMG_0659-001

Ja vaikka omalla kohdallani rahankäyttö ei ole ongelma, eli en koskaan elä yli varojeni niin silti ostan paljon turhaa. Eikai siinä auta kuin se myöntää. Turhana en kuitenkaan pidä matkoja, elämyksiä, kokemuksia ja esimerkiksi ulkona syömistä tai leffassa käyntiä. Nuo ovat elämyksiä, elämästä nauttimista. Myös työhön liittyvät hankinnat ovat tärkeitä. Jos minun pitäisi siis valita satsaanko uuteen parin tonnin objektiiviin vai merkkilaukkuun, valitsisin ehdottomasti sen objektiivin. Mutta nämä ovat siis minun valintojani. En missään nimessä tuomitse ketään joka monta tonnia laukkuun laittaa, mutta itse en koskaan hannoisi. :)

Olen välillä saanut kommenttiboksiinikin kysymyksiä siitä miksei blogissani ole enää muotia ja ostosten esittelyä? Blogini sisälsi tuota aika paljon vuosia sitten, kun olin nuorempi. Nykyään koen sen pääpiirteittäin vaan vähän turhaksi. Mieluummin esittelen hyviä meikkejä tai muita tuotteita, kuin vaatteita. Yhtä turhaahan meikit kai ovat, mutta jotenkin niiden ympärille pystyy rakentamaan enemmän syitä miksi hankin tämän? Toki vaatteistakin voisi enemmän kirjoittaa jos on hankkinut aidosti jonkun hyvän vaatekappaleen. Tai vaikka löytänyt jonkun upean farkkumallin, kuten olen itse esimerkiksi Leviksien suhteen tehnyt. Niistä mun pitääkin muuten kirjoittaa lähiaikoina! Ainakin yksi vaatepostaus siis tulossa niistä pitäville. ;)

IMG_0683

Aiheeseen vielä palatakseni, useimmiten tuollaiset kiihkeät shoppailujaksot kertovat tosiaan elämässä myös jostain negatiivisesta. Ehkä tunteista, joita paetaan tai jostain henkisestä ahdistuksesta sekä mahdollisesta onnettomuuden tuntemuksista. Kyllä, tiedostan senkin erittäin hyvin. Siksi mielestäni jokaisen meidän on hyvä välillä pysähtyä ja funtsia mitä aidosti tarvitsee ja miksi? Tarvitsetko ystävien kanssa enemmän aikaa, rakkautta ja läheisyyttä vai uuden Vuittonin? Valintoja, joita kannattaa toisinaan pysähtyä miettimään.

Koetteko te välillä materia ”overdoseja”? Ajanjaksoja jolloin haluatte päästä suunnilleen kaikesta eroon ja elää ostamatta mitään turhaa?