Ensikosketukseni luonnonkosmetiikkaan

Minulta on usein täällä blogissani kyselty mitä mieltä olen luonnonkosmetiikasta tai olenko sitä ylipäänsä koskaan kokeillut? Ihan ensikosketukseni luonnonkosmetiikkaan ei ole ollut häävi. Muutama vuosi sitten kokeilin erään nimeltä mainitsemattoman sarjan vartalovoidetta ja tämä kokeilukerta ei ollut millään tapaa mieluisa. Voide oli niin paksua ja rasvaista, että se jätti ihon valkoiseksi ja mikä ikävintä, tuoksui suoraan sanoen aivan kamalalle. Metsälle. Okei, metsä tuoksuu kyllä raikkaalle mutta silti en ole sen tyylinen ihminen, että haluaisin levitellä itseeni jotain mikä saa minut tuoksumaan koivulle. Ei kiitos, ei minun juttuni.

IMG_8255-001

Aikaa on kulunut ja luonnonkosmetiikka kasvattanut markkinaansa. Nyt, kun ylipäänsä luomuruoka ja kokonaisvaltainen hyvinvointi on kokoajan suuressa kasvussa, ovat kyseiset kosmetiikkatuotteetkin kehittyneet. Tänä päivänähän löytyy luomukosmetiikkaa hyvin laidasta laitaan. On erilaisia tuoksuja, tuoksuttomia versioita, sekä useita eri merkkejä. Ihonhoitotuotteita, sekä meikkejä. Itsehän en voi edelleenkään sanoa tietäväni genrestä kovinkaan paljon, mutta yksi merkki johon olen tehnyt lähempää tuttavuutta on Dr. Hauschka. Olen saanut blogin kautta heidän tuotteitaan testiin ja enpä olisi uskonut, mutta tällä hetkellä käytössäni on mm. heidän deodoranttinsa, suihkugeeli, päivävoide, meikkivoide, silmien virkistäjät, sekä poskipuna. Ja mikä parasta, pidän näistä kovin!

Olen tosiaan ollut positiivisesti yllättynyt. Sarjan meikkivoide ja poskipuna ovat ihan super hyviä paitsi laadultaan ja pysyvyydeltään, myös tuoksultaan. Poskipuna tuoksuu lempi kukalleni ruusulle ja meikkivoide puolestaan pähkinöiden, sekä kookoksen sekoitukselle. Deodorantti on minttuinen ja suihkugeeli sitruksinen. Nyt ollaan aika kaukana siitä metsästä vaikka edelleen luonnon läheisyydessä! ;) Myös sävyttävää päivävoidetta on pakko kehua, jolla olen pelastanut monta meikitöntä päivää. Voide nimittäin tasoittaa ihoa ja luo sen pinnasta freesin. Vapailla jaksan harvoin meikkailla, joten tämä tuote onkin oiva kikka saada kasvoihin hieman väriä ja tasoitusta.

IMG_8278

Luonnonkosmetiikassa itseäni viehättää ajatus siitä, että kosmetiikka on puhtaampaa. Samalla tavoin kuin esimerkiksi luomuruoka. Paremmista oloista kotoisin ja laadukkaammista raaka-aineista valmistettua. Paljon on puhuttu myös siitä kuinka kemikaalit imeytyvät ihomme kautta elimistöön ja sen vuoksi kosmetiikankin laadulla on väliä. Tottakai tämä mietityttää… Luonnonkosmetiikkaa ei ole myöskään testattu eläimillä mikä on mielestäni todella upeaa. Näissä tuotteissa on useita plussia, itseasiassa näemmä enemmän kuin miinuksia.

Se, että olen saanut nyt positiivisia fiiliksiä ja käyttökokemuksia kyseisen genren kosmetiikasta ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jättäisin samantien muiden merkkien meikki- ja ihonhoitotuotteet kokonaan. Ajatuksenani on kuitenkin lisätä pikkuhiljaa luonnonkosmetiikan käyttöä. Tutustua erilaisiin tuotteisiin ja löytää sieltä itselleen sopivia vaihtoehtoja. Minulle on nimittäin tärkeää, että käyttämäni kosmetiikkatuotteet ovat aidosti hyviä ja itselleni sopivia. Vaikka ajatus näiden takana onkin hyvä ja tärkeä, en tule koskaan rasvaamaan itseäni sillä metsältä tuoksuvalla voiteella. :) Vaadin nimittäin kosmetiikalta tiettyjä ominaisuuksia ja niiden tulee täyttyä oli kyseessä mikä tuote tahansa.

IMG_8250

Mitäs mieltä te olette luonnonkosmetiikasta? Onko teillä ehkä käytössänne joitain tuotteita joita voisitte minullekin suositella? :) Myös hiustenhoidon luomutuotteet kiinnostavat!

*Postauksen tuotteet saatu blogin kautta testattavaksi. 

On my way

6 vastausta artikkeliin “Ensikosketukseni luonnonkosmetiikkaan”

  1. Suosittelen lämpimästi Mia Höytön tuotteita! Etenkin silmänympärysvoiteeseen ja Lempeä Uni-seerumiin oon ihan koukussa :)

    • Mulla on itseasiassa hänen silmänympärysvoiteensa jääkaapissa ja sitä käytän välillä. :) Voide on toimivaa kyllä mutta en vakuuttunut senkään tuoksusta. Silmänympärysihoon menee, mutta muuten sen kaltainen tuoksu ei ole oikein makuuni…

      Aah, pitääpäs googlailla tuollainen seerumi! Kuulostaa hokuttelevalta. :)

  2. Zuii <3 Kannattaa Jolien valikoimaa tsekata. Nythän siellä on se luonnonkosmetiikan ylläriboksikin, vois olla hyvä keino testailla.

    • Kiitos vinkistä, pitää googlailla. :) Ja hei toi on hyvä idea. I will do it.

  3. Itse pyrin valitsemaan yleensä luonnokosmetiikan puolelta tuotteet, monia olen testannut ja useissa on se hinta aina kirpaissut, olen meinaan sellainen voiteilla lätrjääjä että en monen montaa kymppiä raaski pulittaa voiteesta :D

    Mutta nyt olen löytänyt oikeat aarteet, nimeltään sarja MOSSA. Sitä myy Sokos ja Sokos Emotion, tuotteet ovat paitsi ihanan tuoksusia (mustikka,vadelma,tyrni) niin myös todella toimivia ja edullisia, hinnat pyörivät meinaan kasvojenhoitotuotteissa 12e-30e. Suosittelen sieltä etenkin vadelma miselli-vettä, lakka-kasvoöljyä ja mustikkapäivävoidetta :)

    Vartalonhoitopuolella suosikkini ovat kookoselta tuoksuvat Urtekramin suihkugeeli,vartalovoide ja käsisaippua (hinnat n. 5e/purkki)

    • Hei kiitos tästä kovasti! Mä tsekkaan tuonkin sarjan, ehdottomasti. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta