Vertailussa huulipunan pohjustajat

Olen useampaan otteeseen blogissakin maininnut, kuinka pohjustustuotteilla on minulle merkitystä. Erilaiset primerit, niin huulille kuin ihollekin ovat meikissä kaiken a ja o. Syy tähän on se, että ne lisäävät huomattavasti meikin pysyvyyttä ja kestoa. Kun pohja on hyvä, pysyy kaikki sen päälle rakennettukin siinä huomattavasti paremmin.

Sanoisinkin, että primerit on luotu helpottamaan naisten elämää! Ei jatkuvaa huulipunan lisäämistä tai meikin korjailua. Kun teet esimerkiksi huulimeikin kerran, se pysyy hyvänä kovin pitkään. Puhutaan siis useista tunneista, lähestulkoon koko päivästä.

IMG_9486

Tällä kertaa ajattelin esitellä teille huulien primer-tuotteet, joita olen käyttänyt jo vuosia. Tai itseasiassa toinen näistä on vuosia meikkipussissani majaillut ja toinen sen sijaan vasta sinne ystävän suosituksesta eksynyt. Pidempään blogiani seuranneet saattavatkin arvata, että tämä pidempiaikainen suosikkini on Guerlainin KissKiss Liplift. Rakastuin tähän pohjustustuotteeseen heti ensi kokeilukerrasta ja niin on muuten käynyt usealle ystävällenikin…

Se ero huulimeikin pysyvyyden suhteen on aika huomattava jos primeria ei käytä! Puhutaan oikeasti niin selkeästä erosta, että minä huulipunia päivittäin suosivana ja niitä rakastavana en osaisi enää elää ilman. Sanoisin niin, että vaikka primer hieman extraa maksaakin voi sen avulla taas pidentää huulipunien ostoväliä. Punaa ei tarvitse kokoajan olla lisäilemässä mikä on taas selvää selvää säästöä.

IMG_9493

Gurlainin KissKiss Liplift on koostumukseltaan mattainen ja hyvin huulten pintaan tarttuva. Se on jopa niin mattainen, että kuivempi huuliset saattavat tarvita päivittäistä huulten kuorintaa. Voide nimittäin nappaa huuliin kiinni ja antaa ns. valkoisen pinnan. Mielestäni tämä on erinomainen primer nimenomaan punaisen huulipigmentin omaaville! Se neutralisoi punaisuutta ja antaa huulelle sellaisenaan vaaleammanpunaisen pinnan. Joskus käytän tätä myös sellaisenaan.

Tuote antaa huulten pintaan niin hyvän pohjan, että siihen on helppo levittää pitkäkestoinen huulipuna. Tämän pohjustajan kanssa huulet on myös helppo rajata sen laitonkin jälkeen, koska tuote ei tee huulten pinnasta liukasta. Ainut miinus tuotteessa on sen suolainen hinta. Puhutaan siis noin 26 eurosta kentillä ja suunnilleen 33 eurosta Stockalla. Guerlain on ylipäänsä merkkinä hintava mutta rehellisesti sanottuna niin hyvä! Myös merkin aurinkopuuterit ja muut aurinkotuotteet ovat aivan priimaa. Itsehän olen hamstrannut tuotetta aina Hullareilta joissa se on ollut alessa, sekä vastaavasti lentokentiltä tai laivalta. Kun ostaa verovapaana useamman purkin, säästää siinäkin jo ihan mukavasti.

IMG_9526

Jos taas kaipaat hyvää mutta hieman edullisempaa tuotetta, voidaan jälleen kääntyä MACin puoleen. MACin PREP + PRIME -sarjan huulimeikin pohjustustuote on hinnaltaan suhteellisen edullinen (noin 20 euroa) ja mielestäni myös toimivuudeltaan ihan jees! Tutustuin tähän tuotteeseen tosiaan vasta viime viikolla, mutta parin kokeilukerran jälkeen vakuutuin. Pohjustaja on kuitenkin hyvin erilainen kuin Guerlain, mutta ei välttämättä huonolla tavalla. Tämä nimittäin on koostumukseltaan liukkaampi eikä niin mattamainen. Pohjustustuote kosteuttaa huulia ja sopii erinomaisesti kuivahuulisillekin!

Ero on tosiaan eniten koostumuksessa. Huulille levitettäessä tuote liukuu hyvin ja on kuin huulirasvaa. Se antaa huulten pintaan läpinäkyvän kalvon jonka tulee antaa hetken aikaa kuivua. Itse suosittelen myös rajauksen tekemistä ennen tämän levitystä sillä voimakkaamman sellaisen tekeminen saattaa olla jälkikäteen jopa hieman hankalaa (väri ei siis tartu). Kun voide on kuivunut huulille, levitetään huuipuna. Pitkään huulet tuntuvat pehmeiltä ja kosteutetuilta jopa mattapunan kanssa. Jossain kohtaa huulet muuttuvat hieman tahmaisiksi jolloin sitä tietää, että on aika fiksailla. Pysyvyys ei siis mielestäni ole aivan samaa luokkaa kuin Guerlainin mattaisessa tuotteessa mutta ehdottomasti hyvä kakkonen! Erityisplussaa antaisin nimenomaan siitä kosteuttavuudesta joka toimii etenkin kuiville huulille erinomaisesti.

IMG_9520

Mielestäni hyvän primerin ominaisuus on nimenomaan se, että huulipuna pysyy huulilla pidempään. Osa kokeilemistani tuotteista on ollut valitettavasti todella huonoja. Yhtenä esimerkkinä NYX-merkin vastaava tuote johon petyin totaalisesti. Aivan surkea. Ehdin innostua NYXistä jo sen verran, että luotin heidän kaikkien tuotteiden toimivuuteen. Toisin kuitenkin kävi… Toisaalta kokeilemallahan sitä löytää ne omat suosikit.

Suositteko te primereita huulipunan alla? Jos niin mikä on teidän ehdoton suosikkinne?

On my way

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta