Mikä on tarpeeksi?

Olen viime aikoina paljon miettinyt, voisinko tehdä asioita paremmin, enemmän tai ehkä jopa eri tavalla? Unelmissani siintää kyllä haaveita mutta loppupeleissä kuitenkin välillä mietin, kuinka paljon olen valmis näkemään vaivaa niiden eteen? Teenkö ihan oikeasti tarpeeksi?

Olen aina ollut vähän sellainen hetkessä eläjä joka ei tee pitkän tähtäimen suunnitelmia. Tämä on omalla tavallaan vahvuus, mutta pahimmillaan myös heikkous. Kun et suunnittele, et myöskään useinkaan tavoittele asioita samalla tavalla, kun ihmiset jotka kirjoittavat  paperille unelmansa tavoite päivämäärineen. Sitä ikäänkuin ajattelee, että elämä vie. Elämä tuo eteen mielenkiintoisia asioita jos on tuodakseen.

Tavallaan tuossa ajattelutavassa ei siis ole mitään väärää. Uskon johdatukseen ja siihen, että asiat menee kuten niiden kuuluukin mennä. Silti uskon myös siihen, että meidänkin tulee tehdä asioita saavuttaaksemme jotain. Eteemme avautuu mahdollisuuksia ja joskus niitä tulee jopa itsenäisesti hakea. Kuten nyt vaikka uusi työ. Jos et itse sitä hae, olet seuraavat kaksikymmentä vuotta paikassa jossa inhoat olla. Moni asiat on kiinni meistä itsestämme, vaikka loppupeleissä joku meitä johdattaakin.

Vaikka teenkin tällä hetkellä paljon asioita ja kalenteri on melkein täynnä, mietin silti voisinko tehdä jotain vielä enemmän? Tai ehken enemmän mutta paremmalla panoksella? Nähdä vieläkin suuremmin vaivaa saavuttaakseni unelmat?

Me nimittäin annetaan itsellemme helposti vähän liikaakin anteeksi. Tai siis ainakin minun tyyliset ihmiset antavat. En tosiaan ole suorittaja, joka vetää itseään piippuun vaan ennemminkin tyyppi joka tykkää tehdä asioita rennommin. Monesti selittelenkin itselleni, että olen kyllä tehnyt kaikkeni, vaikken ole oikeasti tehnyt lähellekään. Tavallaan hassua myöntää se mutta kyllä, voisin tehdä monetkin asiat vielä paremmin.

Mikä sitten elämässä riittää tai on tarpeeksi? Jokainen meistä määritelköön sen oman linjansa itselleen. Toisilla rima on korkeammalla, kuin toisilla. Toiset joutuvat puurtamaan hikihatussa saavuttaakseen se saman, jonka toinen saa jo syntyessään. Elämä on joskus epäreilua mutta toisaalta, jokainen ponnistakoon niistä lähtökohdista jotka on annettu.

Tärkeintä on mielestäni elämässä kuitenkin se, että tekee riittävästi. Jos haluaa saavuttaa asioita, kurottelee niitä kohden. Ei pelkästään puheillaan hifistellen, vaan ihan konkreettisestikin.

Koetteko te joskus samankaltaisia tuntemuksia, että ette ehkä tee tarpeeksi? Tai, että voisitte tehdä jotain vieläkin paremmin?