Mitä tapahtui Beautyblenderille?

Vieläkö muistatte Beautyblenderin Suomeen rantautumisen? Olisiko vuosi ollut 2014, kun täälläkin hullaannuttiin tuosta meikkaamisen ”ihmesienestä”. Nyt se varmaan löytyy jo joka toisen meikkipussista, vai löytyykö? Laimeniko huuma vuodessa, parissa?

Itsehän olin ensimmäisten joukossa tuotteesta aivan innoissaan ja pakko sanoa, että minä kyllä edelleen levitän meikkini päivittäin tuolla ihmesienellä. Muistan kuinka absurdilta ajatus Beautyblenderin toiminnasta alkuun kuulosti, mutta pakko se oli jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen todeta, että tämähän todella toimii!

IMG_0221

Beautyblenderin suurimpia plussia on nimenomaan se millä tavoin sieni meikin iholle levittää. Pohjasta tulee todella tasainen ja mitään railoja ei jää. Juju varmaan piileekin siinä, että sieni on kostea siinä vaiheessa, kun meikki ja peiteaineet iholle levitetään. Kostealla sienellä on helppo tuputella meikkivoidetta iholle ja saada se hyvin tasainen lopputulos. Itse käytän sienen suurempaa päätä meikkivoiteen levitykseen ja kapeampaa päätä taas silmänalusiin, sekä silmäluomien pohjustamiseen.

Käytännöllisyytensä lisäksi sieni on hyvin pitkäikäinen ja huomattavasti hygieenisempi, kuin kuivat ”perinteiset” meikkisienet. Beautyblender nimittäin pestään riittävän usein (jokaisen käyttökerran jälkeen) veden alla ja sen lisäksi se kannattaa pestä meikkisiveltimien pesuun tarkoitetulla aineellakin vähintään kerran viikossa. Myös meikkivoidetta sieni säästää, sillä se ei ihme sitä itseensä kuten kuivat sienipalat tekevät.

IMG_0235

Nykyään Beautyblendereita löytyy jos minkä kokoisia, mallisia ja merkkisiä. On ns. minimunia, suuria, sekä keskikokoisia. Lättyjä ja näitä muhkeita munia. Itse olen kokenut kaikista käytännöllisimmäksi kooksi tämän ns. keskikokoisen blenderin. Sieni on riittävän suuri mutta toinen pää kuitenkin sen verran pieni, että sillä saa helposti levitettyä peitevoiteen silmien alle ja luomiin. Niitä ihan minimaalisia munia en olekaan kokeillut, lienevät erinomaisia nimenomaan silmienalusiin ja esimerkiksi finnien peittämiseen?

Meikkisieniä on tosiaan myös useilla eri merkeillä, mutta itse muutamiakin kokeilleena liputan näiden ”originaalien” alkuperäisten perään. Sienissä on niin suuria eroja nimenomaan pehmeydessä, että se on aika huomattavaa… Kunnolliseen sieneen kannattaakin siis satsata, sillä se todella kestää. Oma punainen sieneni on ollut minulla käytössä jo useita kuukausia, ellei jopa kohta puolisen vuotta? Ainut syy hankkia uusi on nimenomaan hygieenisyys ja se, että itseä alkaa ällöttämään. :) Sieni ei helpolla siis rikkoudu tai murene.

IMG_8611

Täällä tosiaan edelleen hypetetään tämän ihmesienen perään, vaikken ole siitä hetkeen mistään enää mitään lukenutkaan? Yksi syy miksi mietin Beautyblenderin katoamista on nimenomaan se, että hype sen ympärillä on haihtunut. Ilmiö on kuitenkin jäänyt elämään ainakin osan meistä meikkipusseihin. Ja myydään sieniä ainakin Stockalla edelleen, onneksi.

Vai kuinka on? Löytyykö kyseinen meikkisieni vielä sinun meikkipussistasi? Ja jos niin mikä merkki ja koko on suosikkisi?

On my way

4 vastausta artikkeliin “Mitä tapahtui Beautyblenderille?”

  1. Enpä ole kokeillut, kun niin vähän meikkaan muutenkin. Sipaisen meikkivoidetta ”ongelmakohtiin” eli pääasiassa leuan ja nenän ja sormilla saa oikein hyvin levitettyä enkä huomaa kasvoissani mitään meikkirajoja. Toisikohan tuo jotain lisäarvoa, mitä mieltä olet?

    Ja hypetyksestä puheneollen – kaikki uusi aina kiinnostaa ja on luonnollista että ajan mittaan ”uutuus” on jo vanha juttu. Kun asiassa ei ole mitään uutisarvoa, niin se ei saa palstatilaa enää missään, vaikka toisten arkeen edelleen kuuluisikin.

    Muistellaan vaikka, kun Burger King rantautui suomeen. Huh, sitä hypetystä, johan se oli kuin maailman hienoin ja coolein ja ainutlaatuisin ravintola olisi alentunut Suomenmaan kamaralle rantautumaan :D Mutta entä tänä päivänä? Kuka niissä edes käy :DDD Niin se vain on :)

    • No ei välttämättä tapauksessasi. :)

      Se on totta. Kaikki toki laimenee aikanaan ja uudet jutut unohtuvat. Onneksi Beautyblender taitaa kuitenkin useamman meikkipussista löytyä eikä ihan tuhkatuuleen kadonnut. ;)

  2. Todellaki bb kuuluu arsenaaliin, kun sitä kokeili niin ei oo paluuta enää sormin meikkaamiseen! Jälki on niin hyvä!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta