Uusi raakapatukka suosikki!

Rakastan raakapatukoita ja melkeinpä päivittäin niitä ruokavaliossani suosin. Raakapatukoissa parasta on se, että ne eivät sisällä lisättyä sokeria vaan patukoiden makeus on tavallisesti peräisin hedelmistä (esim. taatelista). Patukoiden koostumus ja maku on myös kovasti mieleeni, kaikin tavoin. Jos verrataan raakapatukoita proteiinipatukoihin veikkasin, että tuo hype prodepatukoiden ympärillä on alkanut laantumaan. Ihmiset haluavat aitoja makuja, ei mitään keinotekoista heralta maistuvaa ”suklaapatukkaa” joka jää kitalakeen kiinni.

IMG_0273

Olen kirjoittanut raakapatukoista blogissani aikaisemminkin mutta nämä patukka suosikithan aina elävät. En muista vinkkasiko joku teistäkin minulle Lidlin Sportyfeel-raakapatukoista erään ystäväni lisäksi, mutta nykyään tosiaan haen kaikki patukkani heiltä! Aivan mielettömän hyviä, juuri sopivan kokoisia ja mikä parasta hintakaan ei ole suolainen. Voin sanoa, että joskus tuo herkullisten mutta suhteellisten hintavien patukoiden ostaminen hieman kirpaisi… Vaikka ruoan suhteen en periaatteesta tingikkään, mutta onhan se nyt kiva saada patukka alle 1,40 € kuin maksaa siitä melkein kolme euroa. Tämä on sitä fiksua säästämistä jota minunkin on hyvä pikkuhiljaa opetella. 😉

Nämä kyseiset patukat ovat luonnollisesti myös gluteenittomia, laktoosittomia ja lisäaineettomia. Makuja löytyy neljä: taateli-kookos, appelsiini-raakasuklaa, omena-kaneli ja mausteinen sitruuna. Jokainen neljä ovat mielestäni todella herkullisia, mutta omat suosikeista suosikkini ovat ehdottomasti omena-kaneli, sekä appelsiini-raakasuklaa. Hintaa yhdellä patukalla on tarkkaan ottaen vaivaiset 1,35 euroa.

IMG_0269

Vaikka kuinka näistä patukoista pidänkin, pyrin syömään niitä ainoastaan yhden päivässä. Toisinaan saattaa mennä kaksikin pitkin päivää jos ruokavälit sattuvat venymään, mutta pääasiallisesti tuo yksi riittää. Ei sillä, että patukoiden syömistä mitenkään pelkäisin mutta lähinnä sen vuoksi, että tuo ruokavalio pysyy riittävän monipuolisena.

Yksi erinomainen vinkkini on muuten nautiskella raakasuklaa-appelsiini patukkaa makeanhimoon! Toimii mielettömän hyvin. Kahvin kaverina tai ilman, iso NAM! Itseasiassa sen jälkeen, kun olen raakapatukoita alkanut ruokavaliossani suosimaan, kärsin vain harvoin makeanhimosta. Toinen on se raakasuklaa. Kun näiden syömisen sallii itselleen, ei sitä oikeastaan edes kaipaa mitään sen makeampaa tai ”karkkimaisempaa”. Sallittuja makeita ja aidosti hyviä herkkuja syö enemmän kuin mielellään. 🙂

IMG_0271

Tällainen hurahdus täällä tällä kertaa tapahtunut. Käyn ainakin kerran parissa viikossa hamstraamassa Lidlistä ison satsin patukoita ja samalla itseasiassa olen tutustunut kaupan muihinkin tuotteisiin. Minulla on pitkään ollut mielikuva, että Lidl on vähän sellainen roskakauppa. Paljon eineksiä ja huonoa tavaraa. Olenkin yllättynyt miten hyvät valikoimat siellä ovatkaan! Etenkin luomumunat, kasvikset, hedelmät, makeuttamaton soijajuoma ja nyt nämä patukat ovat niitä joita heiltä käyn usein hakemassa. Kaikissa erinomainen hinta-laatusuhde.

Mites onko joku muukin ehkä hurahtanut näihin kyseisiin raakapatukoihin? Mikä mahtaa olla teidän suosikki makunne? 🙂

Kommentit (6)
  1. Lidlissä tulee käytyä sijainnin takia usein ostoksilla mutta erityisesti nämä patukat on aina korissa! Myös kauramaito, soijamaito ja gluteenittomat kaurahiutaleet ja pasta on lidlissä edullisia ja hyviä!

    1. Jep, tuo kauramaito onkin ollut loppu joka kerta kun olen siellä käynyt. Todellakin edullista ja hyvää, peukut Lidlille. 🙂

  2. Kiitos vinkistä! Itse pidän Lidlistä nykyään ruokakauppana todella paljon, etenkin HEVI-osastolla hedelmät ja vihannekset ovat aina tuoreita ja kotimaisia löytyy paljon, ei ole kertaakaan tarvinnut ostaa ”löllöjä” persikoita tai tummuneita banaaneja :D. Myöskin leipäosaston leivät ovat aina tuoreita, paketit ovat yleensä vielä lämpimiäkin! Iso peukku Lidlille 🙂

    1. Kyllä, samaa mieltä! Positiivinen yllätys. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *