Seuraava matkakohde on…

Lyhyt kaupunkiloma jossain kivassa Euroopan kaupungissa jossa riittää nähtävää, on mukava tunnelma, suhteellisen edullistakin, lämmin… Tätä mietimme ystäväni kanssa hetken, kunnes päädyimme nappaamaan lennot Prahasta. Reissu tuli otettua aika extempore mutta kerta molempien vapaat samoille päiville osuivat, jäi ilmoille vaan yksi ajatus: miksipäs ei? Nyt sitä ollaan sitten matkaamassa Prahaan neljäksi päiväksi elokuun lopulla!

IMG_0519

Lennothan Prahaan ovat suorat ja kestävät vaan muutaman hassun tunnin. Helppoa ja nopeaa. Lähdemme matkaan maanantaina ja palaamme torstaina. Toki lentämiseen menee aina se oma hässäkkänsä, mutta loppupeleissä meillä on kuitenkin ainakin kaksi täyttä päivää aikaa kierrellä kaupungissa. Veikkaisin, että Prahaan nimenomaan riittää muutaman päivän reissu hienosti?

Sen verran mitä ehdin kohdetta Googlailla, kyseessä on kuitenkin suhteellisen ”pienehkö” kaupunki, etäisyydet suhteellisen lyhyitä ja kaikki hoituu helposti jalkaisin. Aika paljon on vielä etukäteen tutkimatta, joten ajattelinkin jälleen perinteiseen tyyliin heittää pallon teille! Prahassa käyneet, missä käydä, mitä tehdä ja mitä nähdä? Tarkempia ravintolasuosituksia ja myös parhaat shoppailukadut olisi kiva kuulla! Sephora tuli jo googlattua, hahah!

Kaikki vinkit ja ideat ovat tosiaan tervetulleita. :) Hotellikin pitäisi vielä varata, joten toki senkin suhteen saa antaa vihiä.

Kiitos jo etukäteen jokaiselle ihanalle kommentoijalle!

On my way

7 vastausta artikkeliin “Seuraava matkakohde on…”

  1. Hei! Praha on aivan ihana kaupunki! Olin viime kesänä viikonloppu lomalla siellä ja nyt ensiviikolla matkustan 5päiväksi taas sinne. Prahassa on loistavat shoppailumahdollisuudet juuri keskustassa (Mango, Zara, Bershka jne.) sekä myös tunnetut merkkiliikkeet lv, cartier jne. Ruoka on älyttömän hyvää ja edullista. Prahan ”kalliit” ravintolatkaan eivät vastaa Suomen hintoja. Älyttömän hyviä salaatteja, pastaa, pizzapaikkoja.. Ihmiset Prahassa ovat ystävällisiä ja kaupunki on illalla tunnelmallinen. Nataliaoona postasikin juuri Prahasta ja vinkkejä sinne matkustaville kannattaa tsekata! :)

  2. Hei!
    Mä oon itseasiassa perjantaina suuntaamassa kanssa Prahaan!
    Samoilla linjoilla lähettiin ja naurettavan halvalla saatiinkin lennot+hotelli neljäksi päiväksi:)
    Itseänikin ehdottomasti shoppailu kadut ja sephora liike kiikarissa!
    Matka vinkkejä heitän reissun jälkeen!
    Ehdottomasti me ainakin käydään sillä turre sillalla, joka on kuulemma auringonlaskun aikaan upeimmillaan!
    Aurinkoa Jutta!

  3. Moi!

    Juuri eilen saavuin itse Prahasta, 3(kokonaisen) päivän reissu riitti mainiosti!
    Corinthia-hotellia voin suositella, oli ihan huippu, tosin hinnasta en tiedä kun pakettina lentojen kanssa ostettiin.

    Vinkkejä noin muuten:
    Joen(Vltava) toisella puolella sijaitsee Prahan linna, toisella puolella vanha(ja uusi) kaupunki. Vanhan kaupungin puolella menee iso ”päätie” jota pitkin mm. punainen metrolinja kulkee. Saimme paikalliselta taksikuskilta vinkin, että tämä tie ikään kuin ”jakaa” hinta-alueet niin, että joen puoleinen osa on huomattavasti kalliimpi. Tähän kuuluu tietysti itse vanha kaupunki, joka kaikessa hienoudessaan on ainakin osittain törkeästi yli-hinnoiteltua ja jäätävien turistirysien kansoittamaa :D Itsekin kävin pyörimässä ja toki shoppailukaupat sijaitsevat siellä(metrosta kun jää Museon kohdalla), mutta ruokailua suosittelen tien itäpuolella, kauempana joesta. Toki vanhan kaupungin alueella varmasti myös hyviä paikkoja.. :)
    Perinteinen Tsekkiläinen ruokahan on mm. porsaanlihaa kermakastikkeessa, ”pulla”-lisukkeella. Erikoisuutena lihan päälle on laitettu jotain hilloa ja kermavaahtoa tai jotain? Oluen kanssa alas tietenkin! Noh, ei ihan omaan suosikki-osastoon kuulunut ja tulikin testattua myös muun tyylisiä ruokapaikkoja.
    Lämmin suositus I.P Pavlovan lähellä sijaitsevasta kiinalaisesta ”Lan”-ravintolasta, mielestäni erinomaista kiinalaista ja sushia! Eikä pelkoa matkaripulista :D(Käytiin 3 kertaa reissun aikana). On siis siisti ja söpö ravintola läheisen kirkon(Nam Miru) lähellä, Kadunnimi on käsittääkseni Anglicka. Korunoista euroiksi muunnettuna sai 15 eurolla kahden ihmisen illallisen ja juomat.

    Noin muuten vinkkinä että lounastarjouksia kannattaa ehdottomasti hyödyntää, sillä siellä ihmiset käyvät ulkona syömässä kesken työpäivän sillä työpaikkaravintoloita ei juurikaan ole. Hyvän aterian saattaa saada siis yli puolet edullisemmin kuin A la cartesta.
    Annoksissa kannattaa huomioida että usein ruoka on erikseen, ja erikseen tulee ottaa vielä jokin ”Side dish” esim. riisi, salaatti, perunat. Perusannos voi siis olla esim. 150-200 korunaa ja side dish 30-50 korunaa. Ei siltikään siis pahanhintainen, sillä 200 korunaa on n. 8e.

    Siltä oli hieno kauempaakin katsottuna mutta olen lukenut että siellä lähtee nopsaan tavarat käveleen kun on niin jäätävä turistirysä. Siltä näyttikin! Eli keskellä päivää ei kannata mennä..

    Ihana lämmin kaupunki, täynnä tunnelmaa myös iltasella. Tulipas sepustus, toivottavasti jotain auttaa!
    Mukavaa reissua jo näin etukäteen, raporttia odotellessa :)

  4. Innolla ootan sun reissupostauksia – Praha on ollu mun checklistillä jo parin vuoden ajan, enkä oo vieläkään päässyt sinne. En tajua miksi, kun sinne tosiaan on suht edullista ja tosiaan helppo matkustaa :D Ehkä mä vielä repäsen ja varaan syksylle jonku miniloman!

  5. Itse olin kuukausi sitten Prahassa ekaa kertaa ja tykästyin kovin kaupunkiin! Majoituimme Grand Majestic Plaza hotellissa, joka sijaitsee 200 m päästä Palladium ostoskeskuksesta. Minulle oli tärkeää että ollaan porukan kanssa lähellä kaikkea ja päästään kävellen helposti paikkoihin. Emme käyttäneet kertaakaan 5 päivän aikana taksia koska hotelli sijaitsi täydellisellä paikkaa. Ihanan rauhallinen sivukatu, josta pääsi 2 minuutissa shoppailemaan siihen Palladiumiin, missä tosissaan on 200 erilaista liikettä. Myöskin astronomiselle kellolle käveli 5 minuutissa ja Wenceslas aukio ihan nurkan takana. Hotelli muutenkin oli hyvä, jossa maittava aamupala sekä ystävällinen henkilökunta. 3 hengen huone oli jopa aika iso, missä todella siisti kylpyhuone :) Suosittelen kattomaan tätä hotellia. Nimittäin sijaintia en voi olla kehumatta!

    Itse olen kova shoppaaja ja sitä pitää löytyä oli matkakohde mikä tahansa. Prahassa parhaimmat shoppailut tein Palladiumissa sekä Wenceslas aukiolla, jossa oli ympärillä aika paljon kauppoja. Sivukaduilla en niinkään löytänyt oikeaa shoppailtavaa eli minun mielestä näistä kahdesta paikasta löytyy tarvittava. Totesinkin reissun jälkeen viiden päivän olevan maksimiaika Prahassa. Nimittäin siinä kerkesi hyvin käymään kaikki pakolliset nähtävyydet sekä shoppailla yllin kyllin :D Toki aika kannattaa käyttää viisaasti jos haluaa nähdä paljon nähtävyyksiä.

  6. Prahassa olin juuri kolmatta kertaa viime viikolla. Parin päivän reissu. Vaikka Prahassa on lyhyet matkat niin se on todella tiivis ja siellä on paljon nähtävää. Ihan mun suosikki kaupunkilomakohde, josta en saa tarpeekseni :D Multa tulossa vielä ravintolapostaus ehkä tänään :) Jos haluaa syödä vähän fiinimmin, niin ehdottomasti suosittelen Cafe Louvrea!!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta