Epäonnistunut

Tajusin tänään töiden jälkeen jotain. Tänäänhän on 29.7, eli päivä jolloin olisimme viettäneet entisen mieheni kanssa 4-vuotis vuosipäivää. Vaikka elämässäni on kaikki hyvin, ollaan todella hyvissä väleissä ja vietetään edelleen aikaa yhdessä, iski minuun valtava epäonnistumisen tunne. Siis ihan käsittämätön sellainen ja koin, että olen aivan hurjan epäonnistunut yksilö. Eronnut, sinkku, hylkiö, surkimus ja epäonnistuja.

IMG_0708

Nyt tuosta tunneryöpystä selvinneenä jäin miettimään ylipäänsä tätä epäonnistumisen fiilistä. Mistä se kumpuaa ja miksi? Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kaikki tunteet tulee kohdata -aina. Vaikka tunne olisi nimenomaan negatiivinen, ei sitä saa missään nimessä työntää pois vaan käsitellä. Purkaa, tuntea ja kokea. Tokikaan negatiiviset tuntemukset eivät ole koskaan miellyttäviä mutta ne ovat osa elämää. Ne ovat osa meitä ja mielestäni yhtä tärkeitä kuin muutkin tunteet.

Aina tunteista ei kuitenkaan tarvitse puhua muiden kanssa. Olen opetellut aika paljon itsetutkiskelua ja omassa itsessäni asioiden läpi käymistä. Tottakai toisinaan ulkopuolinen apu ja ystäville purkaminen on tarpeen, mutta meissä itsessämme on myös paljon viisautta ja voimaa. Nyt onkin jo ihan hyvä olla, kunhan sain tuntea nuo tunteet. Annoin itselleni luvan siihen ja koin ne. Kasasin itseni ja kävin asiaa läpi. Tiedän etten ole epäonnistunut ja eroaminen on normaalia. Se ei ole merkki siitä, että olet huonompi kuin toinen. Se ei itseasiassa ole merkki yhtään mistään, vaan on ihan vaan luonnollinen osa elämää.

IMG_0688

En ole tosiaan hetkeen taistellut epäonnistumisen kanssa. Viimeisen puolen vuoden aikana elämässäni monikin asia on lutviutunut hienosti ja eteeni on tullut enemmän hyvää kuin huonoa. Eipä ole oikeastaan tarvinnut tuntea surua tai pahaa oloa, koska elämä on antanut parastaan. Myös eron olen siis käsitellyt, ymmärtänyt ja oikeasti tuntenut läpi. Tottakai asioita on helpottanut se, että toinen on edelleen elämässä ja tukemassa. Itseasiassa tästä vuosipäivästäkin ja omista fiiliksistäni pystyin avoimesti sanomaan sille toiselle osapuolelle.

Tästä kaikesta huolimatta ehkä suurin voimaantuminen on tapahtunut minussa itsessäni. Olen oppinut käsittelemään itseäni ja omia tunteitani. Aina siihen ei tosiaan tarvita muita ihmisiä taputtamaan olkapäälle, vaan voit todella käydä asioita myös itsessäsi läpi. Joku semmonen viisauden siemen on minussa kasvanut ja olenkin ollut varmempi kaikesta kuin aikoihin. Varmempi myös tunteistani ja tästä kaikesta. Ei haittaa vaikka välillä kokeekin epäonnistuneensa. Kaikki tunteet ovat osa elämää ja niitä on lupa tuntea.

IMG_0709-001

Positiivisen aamupäiväisen postauksen jälkeen fiilikset vaihtuivat vähän toiseen suuntaan. :D Enpäs olisi aamulla postausta kirjoittaessani uskonut, mutta tällaista se elämä on. Koskaan et voi tietää… Tunteet, elämä, ajatukset… Ne kulkevat omia polkujaan.

Tuntuuko teistä muuten välillä, että olette epäonnistuneet? Mikä on viime aikaisin asia, jonka suhteen olette tällaista kamppailua käyneet?

On my way

9 vastausta artikkeliin “Epäonnistunut”

  1. Mutta toisinaan eroaminen on itseasiassa hyvin optimistinen teko, maailmaan ja tulevaisuuteen luottavan ihmisen teko. Jotain parempaa on tulossa… Leffateatterissa pyörii parhaillaan 45 vuotta, katso se! Todella koskettava elokuva, joka kertoo ”onnistuneesta” avioliitosta, mutta epäonnistuneista sydämistä.

    • Kyllä, ehdottomasti. Tunteet nyt tulevat ja menevät. :) Pitääkin katsoa, kiitos vinkistä!

  2. En kyllä edes muista. Tai ehkä joku oma elopaino ja kehonkoostumus, mutta en mä jää sellasiin tunteisiin rypemään koskaan. Ne tulee ja menee justiin niin nopeasti kuin mä itekin.

    Ei kannata kokea olevansa epäonnistunut siksi, että on yksin. Sehän nimenomaan on onnistumista, koska olet vahva. :)

    • Ei kannatakaan. Se vaan iski, salakavalasti jostain. Itse kuitenkin alunperin aloitin seurustelun sillä mentaliteetilla, että naimisiin joku päivä. Ehkä joku sellainen ”mitä tapahtui?” -fiilis vaan pääsi yllättämään. Mutta sellaista se elämä on. Tunteet tulevat ja menevät mutta niitä on oikeus kokea ja tärkeääkin kokea.

  3. Mulla on ollut epäonnistuminen koulujen kanssa. En oo vieläkään (28v) päässyt kouluun johon haluan. Olen hakenut 4 kertaa :/ mutta eiköhän se vielä.
    Tuo on kyllä niin hyvä että voitte olla hyvissä väleissä. Itse en eksieni kanssa pysty oleen. Saako kysyä että mikä oli eroonne syy ja kun vielä näette niin onko se ihan kaverillista vai onko jtn muuta kenties vähän? Pussailua, kädestä pitämistä?
    Itse olen nyt 3 vuotta ollut suhteessa ja kaikki on kyllä hyvin mutta nyt ison riidan jälkeen on ollut outo olo. Sellanen et on vaikee saada sitä fiilistä takas. Kummatkin kauheen etäisiä. Mutta eiköhä sekin pikkuhiljaa. Emme vaan ole riidelleet näin pahasti ennen. Oho tulipa avautuminen :D
    Kiitos ihanasta blogista! :)

    • Kyllä se vielä tärppää, usko ja luota vaan itseesi! Jos haluat jotain, ei sinun kannata tyytyä vähempään.

      Me erosimme ystävinä. Huomasimme vaan ettei parisuhde enää toiminut, ajauduttiin tilanteeseen jossa toinen enemmän ärsytti kuin aiheutti parisuhteeseen kuuluvia tuntemuksia. Nykyään meillä menee paremmin kuin suhteessa. :) Tarkemmin en julkisesti välitä nykyisestä suhteestamme puhua, koska en ole siinä kuitenkaan yksin. Mutta ystäviä olemme.

      Tiedän tuon tunteen. Puhukaa riitä läpi, puhukaa ja oikeasti kannattaa vaikka itse tehdä aloite. Pakko sanoa, että oma virheeni oli parisuhteessani nimenomaan se etten lopulta enää minäkään jaksanut puhua ja selvitellä. Asiat kasaantuivat ja kasaantuivat. Nyt vasta ymmärrän miten pahasti se vei meidän suhdetta alaspäin. Jotenkin sitä eli ihan jossain ihme sumussa…

      Ja kiitos, kun lueskelet! Kaikkea ihanaa kesääsi. :)

    • Hei Jutta, kuullostaa tosi tutulta, itse erosin reilu vuosi sitten tuolloin 29 vuotiaana vajaa 6v suhteesta, ja näitä samoja fiiliksiä on ollut nyt itselläkin viime aikoina… Erottiin myös ystävinä ja suhteen loppupuolella toisen läsnäolo tosiaan ärsytti ja oli helpotus päästä pois, välimme siis myös parani eron jälkeen, ei hengailla yhdessä, vaan nähdään aika harvoin, mutta muuten pysytään ystävinä ja ollaan yhteydessä.. Aluksi minulle iski ilmeisesti joku kriisi kun erosin niin ”vanhana”, kaikki kun odotti jo että mennään pian naimisiin ja hankitaan lapset, oli yhteinen oma asunto ja kaikki.. Rupesin siis ahkerasti käymään Tinder-treffeillä yms :D Vuoden aikana tullut tavattua monta uutta tyyppiä ja lopulta väsähdin kun huomasin ettei sitä oikeaa ole löytynyt ja loppuvuodesta täytän jo 31.. :D No itsellä ei ole koskaan ollut vauvakuumetta, vaikka ainakin yhden lapsen joskus haluan, joten ei tässä nyt enää ole niin kiire siihen parisuhteeseen, kun tajusin että se ei tule pakottamalla, vaan sitten kun on oikea aika ja tarkoitus.. Välillä muistelen parisuhdettamme ja harmittaa että menetin niin hyvän miehen, mutta sitten yritän muistaa miksi erosimme, kun suhde ei enää toiminut, vaan oli enemmän kämppäkaverisuhde, josta puuttui lopussa kaikki parisuhteen piirteet.. Nyt minulla on kuitenkin mahdollisuus saada nämä kaikki, silloin oli enää se taloudellinen puoli joka oli paremmalla tolalla, mikä myös huoletti eroa miettiessäni, mutta huomasin että pärjään hyvin yksinkin.. Kuitenkin yli 5v asuttiin yhdessä eli ihan luonnollista.. Myös se yksinolo pelotti, mutta huomaan viihtyväni tosi hyvin yksin… vaikka välillä tietysti kaipaa sitä tukea toiselta, kun tulee rankan päivän jälkeen kotiin… Mut kyl kaikki järjestyy ja lopulta oli kuitenkin oikea ratkaisu meille molemmille, nämä tunteet tulee ja menee ja niitä koitan myös käsitellä niin olo helpottuu ja osaa myös jatkossa kohdata niitä eri tavalla… Tulipas mullakin avautuminen :D

  4. Moi Jutta ja kiitos ihanasta blogista. Just eilen mietin, kuinka kiva seurata sua blogisi kautta, kun kirjoituksesi ovat menneet todella syvälliselle tasolle eivätkä ole ns. ”ootd- postauksia”. Nää kirjoitukset saavat todella ajattelemaan asioita ja näihin tilanteisiin ja tunnelmin on helppo samaistua. Olet mielettömän kaunis sisältä ja ulkoa. Jatka samaa rataa. Tsemppiä ja aurinkoa elämääsi <3

  5. Et todella ole epäonnistunut! Itsekin valitettavasti sorrun miettimään välillä ihan samanlaisia asioita…minulle ja poikaystävälleni tuli ero..minut jätettiin. Se on ollut kova kolaus itsetunnolle. No eihän sitä koskaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan :) voi olla että sieltä löytyy jotain paljon parempaa myös sinulle!:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta