Kauneudesta

Sain eilen kommenttiboksiini jännän ja tavallaan aika mielenkiintoisenkin kommentin. Tässä kommentissa nimittäin ihmeteltiin sitä, kuinka saatoin tituleerata itseäni kauniiksi (tein näin siis toisessa kommentissa), sillä nöyryyshän tunnetusti kaunistaa. Hänen mielestään oli ”liikaa” kommentoida itseään kauniiksi, vaikka itsevarma olisikin. Hmm. Jäin miettimään asiaa ja en siksi, että katusin sanavalintaani vaan ylipäänsä siksi, että miksi joku (aika monikin varmasti) näin ajattelee?

Kauneudesta

Jokainen minut tunteva nimittäin tietää, että en ole ulkonäölläni millään tavalla kerskuva tai oikeastaan edes mitenkään muita itsevarmempi. Nuorempana nautin enemmän saamastani huomiosta joka kohdistui nimenomaan ulkonäkööni, nykyään tuollainen huomio ei ole enää samalla tavalla merkityksekästä. Nautin itseasiassa enemmän siitä, että joku kehuu minussa mitä tahansa muuta kuin pintaa. Tämä siis aika pitkälti sen vuoksi, että itsekin näen tänä päivänä muissa ihmisissä ne muut ominaisuudet huomattavasti tärkeämpinä.

Siihen miksi tuohon kommenttiin kauneudestani mainitsin ei ole sen kummepaa selitystä kuin, että halusin vaan kirjoittaa jopa vähän ilkeällekin kommentoijalle suoraan mitään nöyristelemättä. Okei, olisi voinut laittaa vaikka ”ihan ok tai kivan näköinen” mutta valitsin sanan kaunis. Jäin nyt kuitenkin miettimään, että miksi ihmeessä sitä ei saisi joskus tituleerata itseään kauniiksi? Miksi se heti mielletään huonoksia asiaksi?

Kauneudesta

Minä en ole todellakaan aina kokenut olevani kaunis. Edelleenkään en voi joka päivä sanoa itselleni, että ”vau mikä nainen” mutta onneksi sitä kykenen tekemään useammin kuin aikaisemmin. Tykkään tänä päivänä monesta asiasta itsessäni ja koen, että ikä on kaunistanut minua useallakin tapaa. Eikä nyt siis puhuta pelkästä ulkokuoresta… Miksi ihmeessä sitä ei siis joskus voisi ääneen sanoa? Tekeekö se heti minusta ällöttävän itserakkaan? Mielestäni ei. On tervettä voida pitää itsestään ja viihtyä itsensä kanssa.

Olen kirjoittanut tästä aikaisemminkin mutta mielestäni Suomessa kehutaan liian vähän. Ihan siis jo lapsesta lähtien. Suomalainen kasvatus nimenomaan perustuu vähättelyyn ja siihen, että kohdistetaan enemmän huomiota niihin tehtyihin virheisiin kuin onnistumisiin. Mielestäni esimerkiksi tyttölapsia tulisi jo pienestä pitäen kehua näteiksi ja poikia komeiksi (toki muiden positiivisten ominaisuuksien lisäksi). Muistan niin elävästi aina sen lauseen, kun isoäitini kehui minua kauniiksi mutta sanoi heti perään, että ei saa ylpistyä. Niin tyypillistä suomalaista ajatusmaailmaa vaikka kuinka edesmennyttä isoäitiäni rakastinkin. Ja kyllä, minäkin olen saanut tyypillisen suomalaisen kasvatuksen ja siksipä en kyllä edelleenkään kovin usein itseäni positiivisilla adjektiiveilla kuvaile.

Kauneudesta

Onko kauneuden ääneen toteaminen sitten itserakkautta tai jonkun asteista lesoilua? Tätä tosiaan jäin funtsimaan. Mielestäni asioita ei tarvitse todistella. Eli ei, sinun ei tarvitse välttämättä päivittäin kehua ihmisille ulkonäköäsi tai muita hyviä ominaisuuksiasi. Kaunein kauneus onkin varmaan jotain sellaista vaiettua hiljaista kauneutta. Silti mielestäni ei ole väärin joskus sanoa ääneen, että näyttää omasta mielestään hyvältä tai on hyvä jossain. Sitä ei voida oitis yhdistää epäterveeseen itserakkauteen ja siihen, että tuo ihminen on täynnä itseään.

Tämäkin asia jakaa varmasti mielipiteitä. Toisten mielestä nöyryys on kaunista, toiset taas tykkäävät kehua itseään ja muita rohkeammin. Itsekin lukeudun ehkä enemmän noihin nöyristelijöihin, joten siksi pysähdyinkin. Mielestäni on nimittäin niin upeaa, että ylipäänsä tänä päivänä osa kykenee ajattelemaan olevansa kaunis, rakastamaan itseään ja pitämään itsestään!  Vieläpä sanomaan sen ääneenkin. Siinä ei vaan pitäisi olla mitään väärää.

Mitä mieltä te olette aiheesta? Saako itseään kehua vai onko se heti jo jonkunlaista ”väärää” itserakkautta? 

Kommentit (29)
  1. Ihana postaus ja hyvin kirjotettu!??
    Me ihmiset helposti ja useinki kehutaan esim meidän ystävii ja tuntemattomii vaikka salilla tai bussipysäkillä. Se voi olla ihan pienikin sana.
    Me voidaan vaikka huomata meidän kaverissa, että on saanu tuloksii treeneistä, uudet hienot housut tai vaikkapa miten se ihminen merkitsee sulle. Ja onko siinä mitään pahaa? Tekeekö se susta huomioo hakevan ihmisen, joka haluu vain näyttää toisen silmissä ystävälliseltä? Ei todellakaan. Niin miksi kehuminen itseä kohtaan olis huono juttu? Miksi se olis väärin jos rakastaa itseään ja haluu nähdä ihanii puolii itestään? Se ei tee susta itserakasta, se tekee susta terveen ihmisen joka osaa nähdä hyviä ja kauniita puoli itsessään.
    Sä OLET kaunis, ja ihanaa jos voit noin sanoo itelles!:)
    I’m sorry tuli aika pitkä kommentti..

    1. Juurikin näin! Ihana kommentti kaikinpuolin ja kiitos. 🙂 Kaikkea hyvää elämääsi!

  2. Miksei sais sanoa itseään kauniiksi, jos siltä tuntuu.
    Osallistu Riviera Maisonin pyyhkeiden arvontaan mun blogissa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *