Elämäni viisivuotissuunnitelma

Luin taannoin jostain lehdestä, että todella moni ikäiseni tekee elämälleen viisivuotissuunnitelman. Kuten nyt vaikka useat taloyhtiöt ja yritykset, myös yksityishenkilöt suunnittelevat elämäänsä viiden vuoden ajanjaksolle. Tunsin jonkunlaisen piston sydämessäni, sillä eihän minulta tuollaista löydy. Ei itseasiassa ole koskaan löytynyt jos ei lasketa niitä 16-vuotiaana päätettyjä ”25-vuotiaana olen naimisissa ja kolme lasta” -aatoksia.

Asu

Olen aina ollut hetkessä eläjä ja minun on ollut jo iät ja ajat hankalaa tehdä suunnitelmia kovin pitkälle tulevaisuuteen. Blogin suhteen olen kovasti harjoitellut sellaista ”viikko eteenpäin- taktiikkaa”, jolloin postausten monipuolistaminen olisi järjestelmällisempää. Maanantaina ruokapostausta, tiistaina pohdintaa, keskiviikkona kauneutta… Ammattimaisempaa, eikö? Monta kertaa olen tosiaan tehnyt suunnitelman, mutta aina se vaan menee pieleen. Tavallaan en tiedä onko tuo huono asia, mutta ei minusta pääasiallisesti vaan ole suunnitelmalliseksi tyypiksi.

Olen enemmänkin sellainen, että tykkään kirjoittaa siitä mikä kulloinkin hyvältä tuntuu.  Ajatuksesta joka iskee päähäni keskellä metroa tai kuten tämä, jotain random lehteä lueskellessa. Toisinaan sitten istua jökötän ruudun äärellä ja kiroan etten ole tehnyt sitä suunnitelmaa. Sellaista se on, joskus tuo luovuus on se jonka avulla kirjoitan ne parhaat tekstini, toisinaan taas kaivan itselleni kuoppaa.

Välillä mietin sitä kuinka tietynlainen suunnitelmallisuus veisi ehkä pidemmälle, voisiko sen taidon oppia tai ylipäänsä sisäistää? Toisaalta en ole varma. Onko suunnitelmallisuus jonkunlainen sudenkuoppa, joka taas tappaa sen kaiken luovuuden ja yhtäkkiä me vaan noudatetaankin jotain ”visiota” ja unohdetaan moni muu asia sen rinnalla?

Asu

Jos mietitään myös perhettä, naimisiin menoa ja kaikkea aikuisuuteen liittyvää koen hurjalle, että minun pitäisi nyt tässä hetkessä suunnitella mitä kaikkea teen viiden vuoden sisään. Tai ylipäänsä miten tulen elämään. Eihän me voida edes tietää elämmekö sinne saakka? Elämä on muutenkin niin arvaamatonta, että moni suunniteltu voi muuttua täysin päinvastaiseksi. Toisaalta onko sillä väliä toteuttaako tuota suunnitelmaansa sataprosenttisesti, kunhan sellainen löytyy?

Kammoksun ylipäänsä ajatusmaailmaa, että tehdään kauheasti suunnitelmia mutta unohdetaan elää. Toisaalta ei kait se suunnitelmallisuus aina poissulje myös elämisen taitoa. On myös totta, että oma elämäni on hyvin irrallinen tällä hetkellä. Elämässäni oikeastaan ainut ns. täysin tasapainossa oleva seikka on työ, muuten koen aika suurta hukassa olemisen tunnetta. Se toki myös aikaansaa fiiliksiä, ettei edes halua miettiä elämäänsä viiden vuoden päähän. Tai, että sellainen ahdistaa enemmän kuin vaikka vuosi sitten ahdisti.

Asu

Syksy on aina itselleni tällaista aikaa. Mielessä vilistää vaikka ylipäänsä pimeneviä iltoja rakastankin.  Ehkä syksyssä on aina jotain ”uuden alun tuntua” ja siksi sitä itsekin miettii, että missä oma elämä nyt sitten meneekään. Mitä kuluneen vuoden aikana on tapahtunut ja mihin suuntaan se on minua vienyt?

Toki myös tuo ”kohta” häämöttävä 30-ikävuoden rajapyykki pistää näitä asioita funtsimaan. Voiko sitä enää vaan elää ilman suunnitelmaa vai tuoko tuo kyseinen ikä tietynlaisen ”aikuisuuden” tullessaan? En haluaisi. Oikein mitkään stereotypiseen aikuisuuteen liittyvät asiat eivät kiinnostaa, vaan saavat aikaan enemmänkin ahdistuksen tunteita. Onko pakko jos ei tahdo?

Asu

Kengät Adidas / Farkut Levi`s (Wedgie Fit) / Neule Mango / Kello MK / Aurinkolasit Ray-Ban / Laukku Rebecca Minkoff

Löytyykö teiltä oman elämän viisivuotissuunnitelma? Tuntuuko se hyvältä ja mitä ehkä pitää sisällään? Onko tällainen suunnitelma mielestänne välttämättön tai ylipäänsä hyödyllinen?

Kommentit (11)
  1. Mulla on vähän samoja fiiliksiä, ei ole 5 vuoden suunnitelmaa mutta tuntuu että oon jotenkin pysähtynyt elämässä ja kaikki muut menee eteenpäin… Toki menen itsekin joillain elämän osa-alueilla, olen ollut eri työpaikoissa ja suorittanut tutkintoani yliopistolla tavoite ajassa. Mutta parisuhteeni junnaa paikoillaan… Tulimme juuri yhteiseltä lomamatkalta ja olin aivan sata varma, että nyt se tapahtuu, tällä reissulla mua kositaan… Vaan ei kosittu ja pettymys oli aika kitkerä taas niellä… Ollaan kuitenkin seurusteltu jo pitkään… Mietin myös että milloin on sopiva aika sitten lähteä, jos tämä suhde ei mene eteenpäin? Kaikki on muuten hyvin, mutta oikeasti tuntuu tosi ahdistavalta katsoa muiden ottavan tiettyjä askelia elämässään, tunnen että minultakin odotetaan samaa, mutta silti mitään ei ole tapahtunut… Tiedän myös että stressaan ja ahdistun tästä asiasta nykyisin aivan liikaa ja toivoisin että voisin vaan antaa olla… Olin vain varma että olisin kihloissa ja naimissa ennen 30-rajapyykkiä ja nyt ahdistaa kun niin ei olekaan käynyt… Suunnitelmissa on siis hyvää ja huonoa, ne voivat auttaa hahmottamaan mitä elämältä haluaa, mutta tarkat aikarajat tuovat paineita…

  2. Itse en voisi kuvitella tekeväni mitään 5v suunnitelmaa ainakaan kovin tarkkaan. Ahdistavaa… Mielummin elää hetkessä. Kiva blogi sulla 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *