Ei niin hyvällä fiiliksellä

Kulunut viikko on ollut rehellisesti sanottuna todella raskas. Mieleni on käynyt niin synkissä maailmoissa etten tiennyt sen sellaiseen edes kykenevän. Itseasiassa ensimmäistä kertaa elämässäni mietin aidosti, että mitä jos masentuisin ja jokainen päiväni tuntuisi tältä?  Tunnemaailmani on tosiaan mennyt niin alamaailmassa ja edes parhaimmatkaan piristys yritykset eivät ole parantaneet fiilistäni.

Mieli ei ole vieläkään mitenkään kovin korkealla, mutta parempaan päin. Tähän tunteeseen ei  myöskään löydy mitään yhtä yksittäistä syytä, vaan se on kokonaisuus. Muutama asia vahvemmin kuin toinen. Jännä juttu muuten kuinka alavireisellä mielellä joka ikinen ns. tavallinen arjen vastustus tuntuu aivan jäätävältä. Kuten nyt vaikka toissa päivänä piilolinssin hajoaminen, hiusten hidas kuivuminen ennen töihin lähtöä, kiire, nälkä, jano… Ihan kaikki. Sitä haluaisi vaan nukkua. Treenaaminen ei suju koska ei ole voimia, ihmissuhteet tuntuvat raskailta ja kaikki niin kovin hankalalta.

En ole koskaan ollut alamaissa muutamaa päivää pidempään, joten en oikein osaa käsitellä tuntemuksiani. Tämä kaikki tuntuu niin vieraalta, ikävällä tavalla uudelta. En nimittäin ole se tyyppi joka kerran kuussa masentuu ennen menkkoja, tai ylipäänsä rypee pettymyksissä kovin pitkään. Olen se nainen joka selviytyy, nousee sieltä kuralätäköstä ja heilauttaa hiuksiaan kaikelle sille paskalle. Nyt vaan on tuntunut sille, että se kaikki voimat ovat kadonneet. Olo on ollut niin heikko ja hauras. Riittämätön. Onneksi tänään on kuitenkin ollut jo parempi päivä ja uskon, että huominen on vieläkin parempi.

Monellehan bloggaajalle blogi on paikka jonne ei haluta tuoda henkilökohtaisuuksia tai sen enempää yksityisasioitakaan. Itsekin vedän rajan siihen etten nyt kovin tarkasti asioitani ruodi mutta koen, että jonkunlainen avoimuus on se juttu jota haluan täällä ylläpitää. Jos tuntuu paskalta niin kerron sen ja jos taas olen onneni kukkuloilla, kerron senkin. Kaikki tämä on inhimillistä, sillä kenekään elämä ei ole aina täydellistä. Ja toisaalta tällainen minä myös olen. Koen todella vahvasti erilaiset elämänmuutokset, tilanteet, tunne-elämän käänteet… Reagoin aina vahvasti koko kehollani enkä sitä häpeä myöntää.

Uskon, että tällaiset tunnemaailman kuohut vievät meitä kuitenkin loppupeleissä eteenpäin. ”Vastoinkäymisistä voimaa” vai miten sitä sanotaankaan? Tiedän, että omat murheeni ovat pieniä monien suurien maailman murheiden rinnalla, mutta omassa päässä ne toki tuntuvat aina niin suurilta. Jos huono fiilis ottaa yliotteen, se vaan ottaa. Onneksi huomenna on kuitenkin päivä uusi ja mieli tosiaan ollut positiivisempaan päin. Jaksan uskoa ja luottaa siihen, että vanha Jutta on kohta taas puikoissa.

Erityiskiitos muuten sinulle joka tänään kommentoit ikäänkuin ”tilauksesta” ihanan positiivista kommenttia riittämisestä. Se tuli niin oikeaan saumaan ja jotenkin silti kovin puskista. Kiitos. <3 Joskus tuollaisella palautteella on vielä suurempi merkitys, kuin normaalisti.

Mukavaa alkavaa viikonloppua jokaiselle ja lupaan postailla huomenna pirteämmin. <3