Suosikkini viherjauheista

Taisi olla vuosi 2013, kun minä hurahdin superfoodeihin. Tuohon aikaan kaapistani löytyikin jos jonkunlaista nyssäkkää ja aamiaissmoothieni oli ympätty täyteen ainakin kymmentä erilaista superia. Vuosien kuluessa osa on jäänyt pikkuhiljaa kokonaan ruokavaliostani pois mutta muutama löytyy, joita suosin edelleen. Macan, MSM-jauheen, kookosöljyn, raakakaakaon ja tyrnirouheen lisäksi viherjauheet ovat superfood-listallani ihan siellä kärkipäässä. Chlorellaa, spirulinaa, vehnänorasta. Jokainen näistä aivan ihania kehoa puhdistavia viherjauheita mutta silti sieltä löytyy yksi ylitse muiden.

Spirulina

Tämä kärkipään superfood on ehdottomasti spirulina! Viherjauhe, jonka olen huomannut  konkreettisesti toimivan. Kyseinen levä onkin tänä päivänä se vihreä jota löytyy aina kaapistani. Muut viherjauheet, kuten chlorella ovat kyllä satunnaisessa käytössä mutta spirulina on itselleni se must have. Superfood josta en kovin helpolla luopuisi.

Mitä spirulina sitten ylipäänsä on ja mitä se sisältää?

Kyseessä on siis leväjauhe, jota kasvatetaan luonnonmukaisesti makeissa vesialtaissa. Se sisältää runsaasti mm. mineraaleja, aminohappoja, B-ryhmän vitamiineja, K-vitamiinia, beetakaroteenia, hyviä rasvahappoja ja proteiinia. Etenkin paljon liikkuville, urheilijoille ja kasvissyöjille spirulinaa suositellaan nimenomaan sen proteiinipitoisuuden vuoksi. Joskus jostain luin, että spirulina on äidinmaidon jälkeen maailman paras GLA:n lähde (gamma-linoleenihappo). Spirulina puhdistaa maksaa ja munuaisia kuona-aineista, sekä lievittää mm. tulehdusoireita. Kyseessä on siis todellakin aikamoinen terveyspommi jota ilman en suosittele ketään elämään!

Spirulina

Miten vaikuttaa ja millaisia kokemuksia itseltäni löytyy?

Kun aloitin spirulinan käytön, sain siitä erikoisia oireita. Olo oli hieman hutara ja ”outo” jauheen nauttimisen jälkeen. Laitoinkin tuolloin Googlen laulamaan ja löysin paljon vertaistukea. Spirulina saattaa tosiaan aloitettuna aiheuttaa hieman erikoisia tuntemuksia vahvuutensa vuoksi. Harvoin sitä oli silloin aikaisemmin levää syönyt, joten eipä mikään ihmekään! Toleranssi kasvaa kuitenkin aika nopeasti ja nykyään nautinkin spirulinaa jopa terapeuttisina annoksina välillä taukoa pitäen.

Koskaan et voi sanoa sataprosenttisen varmaksi ihmiskehossa mistä mikäkin asia johtuu. Niin moni asia vaikuttaa meihin kokonaisuutena mutta ehkä se selkein ero, jonka huomasin spirulinan käytön aloituksen jälkeen oli täysin erilainen vireystila. Olin energisempi, en kaivannut enää päiväunia ja tuntui, kuin maailma olisi auennut vallan uudella tavalla. Otinkin spirulinan aamukäyttöön sillä koin, että herään sillä jopa paremmin kuin kahvilla. Nyt vuosia spirulinaa käyttäneenä olen toki pitänyt siitä aina välillä tietoisesti viikon taukoja jotta en pääse tottumaan jauheeseen liikaa. Vähän kaikessahan se on niin, että jos keho tottuu et koe niitä positiivisia vaikutuksia enää niin vahvasti.

Myös ihon sävyssä olen huomannut eroa silloin, kun nautin spirulinaa todella säännöllisesti. Sitä ruskettuu paremmin ja oma ihonväri on ikäänkuin luonnostaan tummempi, kuin aikaisemmin. Spirulinahan sisältää aivan hurjat määrät beetakaroteenia, joten jos etelän reissu on tulossa niin suosittelen lämpimästi käytön aloitusta! Myös talvisin iho on tosiaan astetta pigmenttisempi mikä on ainakin itselleni positiivinen muutos.

Spirulina

Miten nauttia ja kuinka paljon?

Nautin spirulinaa tosiaan vuoroviikoin ainakin neljänä päivänä viikossa. Suosin sen käyttöä smoothieissa tai tuorepuristetuissa mehuissa jauheena, sillä tablettien muodossa kyseinen levä ei vaan itselläni alas mene. Alkuun aloitin tosiaan ihan teelusikan kärjellisellä, mutta nykyään käytän jauhetta 1-2 rkl per vuorokausi. Annostus on terapeuttinen, sillä tahdon siitä maksimaalisen hyödyn irti. Kannattaa kuitenkin aloittaa pienestä määrästä, ettei aikaansaa ns. kehon omaa puhdistusreaktiota, jolloin jauhe jää hyödyttömäksi.

Jos otat spirulinan jatkuvaan käyttöön, suosittelen pitämään välillä taukoja. Voit jaksottaa sen käytön nimenomaan vuoroviikkoihin tai vaikka kuukausi, jonka jälkeen vähän taukoa. Mikä nyt vaan parhaiten itsellesi sopii. Jokaisen keho, kun on niin erilainen. Spirulina sopii muuten todella hyvin myös leivontaan! Minulla on ainakin yksi resepti takataskussa, joka pitää lähitulevaisuudessa täällä blogissakin jakaa. ;)

Spirulina

Mitä maksaa ja mistä saa?

Tänä päivänä spirulinaa taitaa löytyä jopa hyvin varustelluista ruokakaupoista luontaistuoteliikkeiden ja verkkokauppojen lisäksi? Sitä on siis todellakin käden ulottuvilla ja yleensä hinta 100 g luomulaatuiselle pussukalle/purkille pyörii siellä 10-20 euron välillä. Tuosta syö kuitenkin suhteellisen pitkään eli ei hätää, jauhetta ei ihan joka viikko joudu kaupasta kotiin kantamaan. Pieni satsaus vaikka siitä yhden kuukauden palkasta omaan terveyteen. :)

Itse suosittelen lämmöllä ja rakkaudella spirulinan kokeilemista ihan jokaiselle! Olen aika varma, että saatat rakastua ikihyviksi. <3

Suosiiko moni teistä ruokavaliossaan spirulinaa? Jos heräsi muutenkin jotain kysymyksiä omaan käyttööni tai ylipäänsä superfoodiin liittyen, niin saa kysellä! Googlestakin löytyy toki paljon nippelitietoa tiedonjanoisille. :)

On my way

6 vastausta artikkeliin “Suosikkini viherjauheista”

  1. Halusin vain tulla kertomaan, että mielestäni sinä, Jutta, olet ahkerin ja paras bloggaaja, jonka tiedän – kiitos siitä! Ilman muuta riität meille lukijoille oikein hyvin jo nykyisellä postaustahdillasi. Erityisesti pidän syvällisistä pohdinnoistasi. :)

    • Voi ihana, kiitos. :) Aivan hurjan tsemppaava palaute, halaus!

  2. Olenkin aikaisemmin miettinyt jo että testaisin mutta ei ole tullut vielä ostettua :D Voikohan tätä käyttää satunnaisesti joinain päivinä kuukaudessa? Vai onko kuurit, esim kuukausi putkeen ja sitten tauko parempi vaihtoehto? Kiitos hyvästä vinkistä! :)

    • Voi käyttää ihan kuten haluaa eli ei ole mitään sääntöjä. :) Toki säännöllisellä käytöllä saat paremmin esiin ne positiiviset vaikutukset, kuin jos käytät kerran vaan silloin tällöin. Kuukausi putkeen on ihan hyvä vaihtoehto eikä silloinkaan tarvitse joka päivä nauttia, vaikka pari kolme kertaa viikossa. :) Rohkeasti vaan kokeilemaan!

  3. Olenkin pitkään miettinyt jonkun viherjauheen aloittamista ja pähkäillyt juurikin spirulinan ja chlorellan välillä :D. Täytyy varmaan lähteä siis spirulinaa ostamaan!

    • Suosittelen nimenomaan spirulinaa. :) Chlorellakin on kyllä hyvää mutta itse pidän enemmän spirulinasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta