Vinkkini täydelliseen huulimeikkiin

Kuten teiltä ei varmaan keneltäkään ole jäänyt huomaamatta, rakastan huulimeikkiä ja huulet ovat itselleni meikissä heti pohjan jälkeen se tärkein osa-alue. Aina näin ei ole kuitenkaan ollut ja olenkin opetellut niiden meikkaamisen aikanaan ihan sieltä alkutekijöistä lähtien.

IMG_2608-002

Huulimeikin avulla voit saada meikissäsi ihmeitä aikaan, joten siihen kannattaa ehdottomasti panostaa! Se on myös erityisen helppoa jos homman opetteluun malttaa edes hieman aikaa käyttää. Haluankin tässä postauksessa jakaa teille omat vinkkini nimenomaan täydellisen huulimeikin loihtimiseen. Kuinka sen teen ja millaisilla tuotteilla? Miten saada huulimeikki kestämään jopa tunteja?

  • Huulten säännöllinen kuorinta. Kuten muukin iho, vaativat huuletkin kuorintaa. Tämä on ihan kaiken a ja o. Minähän omaan suhteellisen kuivat huulet ja joudunkin kuorimaan niitä melkein päivittäin. Silti kuollut ihosolukko harvoin täysin irtoaa ja etenkin alahuulessani on lähes aina pieni kuivuus ja rosoisuus. Tuon kanssa olen kuitenkin oppinut elämään ja nimenomaan huulipunalla sitä saa vähän piilotettua.
  • Huulirasvan käytön välttäminen. Olin aikanaan todella pahassa huulirasva koukussa ja rasvasinkin huuliani alituiseen. Puikko piti olla aina mukana. Nyt tuo addiktio on ehkä vaihtunut huulipunaan ja ilman punaa en osaakaan kovin usein olla. Toki ilman meikkiä meiningillä olen aina ilman huulipunaa mutta meikin kanssa, ei onnistu. Huulipuna ei itselläni kuitenkaan aiheuta huulten kuivumista vaikka mattapunia käytänkin. Huulirasva sen sijaan aiheuttaa ja siihen koukuttuu todella nopeasti. Suosittelen lämpimästi jättämään huulirasvan kokonaan ja kouluttamaan huulet siihen, etteivät ne kaipaa kosteutusta. Huulten pinta nimittäin itse kosteuttaa kyllä itsensä.
  • Pohjusta. Kuten muukin meikki, tulee huulipuna pohjustaa. Huulten omasta ”laadusta” riippuen puna joko pysyy hyvin, huonosti tai keskiverrosti omalla huulella ilman pohjustusta. Itselläni ei mitenkään kovin hyvin, joten käytän joka ikinen kerta pohjustustuotteita. Ihan parhaaksi pohjustajaksi olen kokenut Guerlainin KissKiss Lipliftin. Hyvänä kakkosena tulee MAC, josta en kuitenkaan ihan niin paljon pidä. Pohjustaja antaa hyvän pinnan huulille ja punakin tarttuu sen avulla paremmin. Kyseessä on tosiaan huulipunamaisesti huulille levitettävä tuote, joka ei vaadi edes sen kummempaa imeytymisaikaa.

huulimeikki

  • Rajaa. Yhtä tärkeää kuin pohjustus on, on myös huulten rajaaminen. Rajauksen avulla näet selkeämmin huulten linjan ja punan levittäminen on huomattavasti helpompaa. Huulipuna pysyy huulilla myös paremmin rajauksen avulla eikä lähde karkailemaan! Tai tämä on ainakin minun mielipiteeni. Rajauksella voi hakea myös uusia ulottuvuuksia huulimeikkiin ja varjostaa, sekä luoda kontrasteja.
  • Älä lisäile liian usein. Yksi suurimmista huulimeikkimokista on lisäillä huulipunaa liian usein. Huulipuna kerrostuu ja pahimmillaan alkaa näyttämään aika raffilta. Itse teen aina niin, että pyyhin kaikki pois jos haluan korjailla huulimeikkiä enemmänlaisesti. Aloitan sen ikäänkuin alusta uudestaan ja täten saan jälleen siistin lopputuloksen.
  • Mieti mitä haluat huulipunalta? Mattaa, kiiltoa, semikiiltoa vai semimattaa? Itsehän rakastan mattaisia huulipunia joista omat ehdottomat suosikkini ovat MAC:in matte-sarja, NYX:in mattaiset huulivoiteet, sekä Rebecca Stellan mattapunat. Matta sopii omille huulilleni parhaiten ja sen pysyvyys on paras laatuaan. Liian hoitavat huulipunat sen sijaan lähtevät nopeammin ja karkailevat muutenkin helpommin huulilta.
  • Panosta laatuun. Laadulla en nyt tarkoita välttämättä korkeaa hintaa vaan laadukkaita punia noin yleensäkin. Ne jotka pysyvät huulilla pitkään ovat niitä parhaita! Eron kyllä huomaa jos kerran päätyy kokeilemaan laatua ja sen jälkeen sitten kokeilee surkeampaa sellaista. Itselleni nimenomaan tuo pysyvyys on se juttu josta olen tarkka. En halua lisäillä huulipunaa pitkin päivää vaan korjailla sen maksimissaan pari kertaa.

IMG_2593-002

No sitten vaihe vaiheelta huulimeikin luominen:

  1. Kuorinta, mieluiten jonkun verran ennen kuin huulet meikkaa.
  2. Pohjustusvoide, joka levitetään puikosta huulille kuten huulipuna. Itse en levitä voidetta juurikaan huulten yli sillä haluan saada myös onnistuneen rajauksen aikaan.
  3. Huulten rajaaminen. Rajauskynän valitsen huulipunan sävyn mukaan. Suurin osa huulipunistani on nudeja, joten samat rajauskynien sävyt käyvät vähän kaikkien kanssa. Niitä voi miksailla keskenään. Yhtenä esimerkkinä nyt vaikka se lempparini MAC Pro longwear lip pencil sävyssä Etcetera.
  4. Huulipunan levitys. Tämä tosiaan luonnollisesti ihan meikin lopussa. Kuvissa huulillani on yksi ehdoton lempparini, MAC Honeylove.

Sellaisia kikkakolmosia! Toivottavasti näistä oli jotain apua teille, jotka ette ole vielä tuota huulimeikin ihmeellistää maailmaa löytäneet. 🙂 Jos heräsi jotain kysymyksiä niin niitäkin saa laittaa tulemaan? 

Kommentit (11)
  1. Well now I know how to take care of my lips properly!! I do enjoy your blog and seems that you are definitely knowledgable in many topics and have done your trials and research. I know you are a big fan of MAC lip products. Are you aware that those are not cruelty fre? I.e the ingredients are tested mostly in bunnies eyes which causes unimaginable suffering. Hate to be graphic but sometimes that is the only way people get the picture, There are several cruelty free lipstick brands that are fantastic! Keep up the good work and sometimes us readers can educate you too:-)

    1. Oh, I did`n know that. 🙁 Not nice, are you sure? I`ve heard that they`re not animal tested? Maybe Im wrong… Very sad.

      1. Not really. The seem to be honest on their website at least. https://www.maccosmetics.com/animaltesting

  2. No hyvä ettei se alahuulen rosoisuus haittaa, ajattele miten ikävää olisikin stressata koko ajan siitä!

    1. Huoh, älä ota liian vakavasti. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *