DIY – Supernaamio spirulinasta

Aikanaan haaveilin lentoemännän ammatista ja olen pitänyt sitä edelleen jonkunlaisena pienenä kaukaisena mahdollisena ”haaveena”. Ehkä joku päivä? Eilen kuitenkin jälleen kerran ymmärsin kuinka omaa kehoani ei ole luotu sellaisiin lentokorkeuksiin. Sen lisäksi, että kroppani kerää aika nopsaa nestettä myös iho ja silmät joutuvat koetukselle. Eilisellä lyhyelläkin lennolla etenkin iho ja silmät kuivuivat, jonka seurauksena iho oli samea ja ei niin freesi koko loppu päivän ajan.

spirulinamask

Mitä vanhemmaksi tulen, huomaan olevani yhä tarkempi ja tarkempi ihoni suhteen. Laadukkaita tuotteita niin hoidossa, puhdistuksessa, kuin meikissäkin. Haluan antaa iholleni vain parasta. Myös ruokavaliolla ja veden juonnilla on niin suuri merkitys!

Matkalla tulee lähes aina syötyä hiilaripainotteisesti ja varsinkin kaupunkilomalla, vedenjuonninkin aina välillä melkein unohtaa. Vaikka tuo miniloma oli kaikin puolin hyvin onnistunut oli tänä aamuna ihossa fiilis, että nyt tarvitaan jotain jytyä jotta kasvot ”heräävät henkiin”. Mikäpä olisikaan siis parempi keino kuin kotitekoinen superfoodien kuningattarella höystetty naamio? Kyllä, tein bravuuriani spirulina naamiota.

spirulinamask

Tässä naamiossa ehkä parasta on se, että naamio on helppotekoinen ja sen lisäksi luonnon antimista valmistettu. Aina ei välttämättä tarvita mitään sen ihmeellisempiä kalliita erikoisnaamioita, vaan parhaat ja puhtaimmat välineet naamioiden tekoon saattavat löytyä ihan sieltä kotikeittiöstä. Etenkin tällaiselle ”spirulina hullulle” tuosta superfoodista valmistetut naamiot ovat jotain niin parasta! Ihosta tulee tämän naamion avulla todella raikas, eheytynyt ja sileä. Oikein tunnen kuinka spirulina ravitsee ihoani myös ulkoapäin.

Naamio valmistetaan tosiaan vaan kahdesta raaka-aineesta: spirulinasta ja hunajasta. Muuta et tarvitse. Toki voit halutessasi heittää joukkoon hieman luomu kookosöljyä tuomaan pehmeyttä, mutta sekään ei ole välttämätöntä. Naamio on aika stydiä tavaraa, joten jos omaat hyvin herkän ihon niin ole varovainen! Spirulinaa voi aina laittaa vähemmän näin halutessaan.

Spirulina mask

Spirulina-hunaja naamio

  • 1 tl spirulinaa
  • 1 rkl suomalaista luomu hunajaa

Aineosat sekoitetaan kulhossa keskenään ja levitetään sormin iholle. Mieluiten kasvoille ja kaulalle, mutta etenkin kasvoille (itse jätin kaulan tällä kertaa, koska silloin pesu vaatii melkeinpä suihkukeikan). Naamiota ei tarvitse levittää kovin paksua kerrosta, vaan suhteellisen ohut kerros riittää jotta se ei ala valumaan. Vaatteiden turvaamiseksi kannattaa kuitenkin pukea jotain ei niin parasta, tai kietaista vaikka varuilta pyyhe kropan ympärille.

Annetaan vaikuttaa noin 10-20 minuuttia. Jos koet kirvelyä vaikutuksen aikana, pese naamio ehdottomasti pois! Tämä ei siis ole mikään herkimmistä herkimpien ihojen naamio. :)

spirulina mask

Toivottavasti moni muukin saa tästä uuden naamiosuosikin! Itselleni spirulina toimii paitsi sisäisesti, myös ulkoisesti viikottain kasvojen ihon freesaajana. Suosittelen lämmöllä kokeilemaan.

Tuleeko teidän muuten suosittua kotitekoisia naamioita vai turvaudutteko aina kaupan purnukoihin?

Oikein ihanaa perjantaita kaikille ja hali!

On my way

4 vastausta artikkeliin “DIY – Supernaamio spirulinasta”

  1. Mulla tulee välillä tehtyä joitain omatekoisia. Yleisimmin tulee varmaan käytettyä kookosöljyä pohjana, muuten sitten mitä luonnollista nyt kaapeista sattuukaan löytymään. Välillä enemmän onnistunutta ja välillä vähemmän.

    • Ovat kyllä käteviä. :) Ja kookosöljy on aivan ihana pohja! Se on niin hellävarainen ja hoitava. Spirulina hieman stydimpää tavaraa. ;)

  2. Mitkä ovat tämän hetkiset kosmetiikkasuosikkisi?, joistain uusista huipputuotteista olisi kiva lukea ja saada itsekin vähän vinkkiä :)

    • Niitä on aika monta… Nimimerkillä Sephorassa tällä viikolla shoppaillut. :D Postausta on tulossa, lupaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta