Suhteeni mekkoihin

Olen aina ollut farkkutyttö. Tai siis suomennettuna viihdyn housuissa. Tämä on vahvistunut kohdallani vaan vuosi vuodelta ja nykyään päälläni näkeekin aniharvoin hameita. Itseasiassa en montaa hametta/mekkoa edes omista ja kaapistani löytyy esimerkiksi vaan ja ainoastaan yksi perinteinen musta ”coctailmekko”. Klassinen tyyli vaan ei ole minua eikä minua varten. Monesti olen yrittänyt mutta sitten kuitenkin vaihtanut ennen lähtöä asuni housuihin, haalariin tai johonkin kaksilahkeiseen.

Viime aikoina on kuitenkin käynyt jotain tavatonta. Olen nimittäin pukenut päälleni mekon kerran jos toisenkin, vaikkakin omalla hieman rosoisemmalla tyylilläni.

img_5048-003img_5049-003img_5072-003

Tämä Moss Copenhagenin tummanharmaa (kuvissa nähtävästi musta) matalalla poolokauluksella varustettu trikoomekko on nimittäin vienyt sydämeni. Se on niin rento, mukava ja mikä parasta vielä omaan silmääni erittäin syksyisen tyylikäs. Mekko yhdistettynä bikereihin, nahkarotsiin ja hapsulaukkuun on juuri sitä mistä pidän. Mietin itseasiassa, että tässä on pitkästä aikaa ensimmäinen mekko jota voisin hyödyntää vaikka juhlakäytössäkin ylipolven saappaiden tai korkeiden nilkkureiden kanssa. Siihen, kun vielä yhdistää siromman pikkulaukun niin kyllä! Myös revittyjen farkkujen kanssa tämä toimii kivasti ikäänkuin tunikana.

Tässä on itseasiassa nimenomaan sitä vaatteiden monikäyttöisyyttä josta alkuviikosta kirjoitin. Sama mekko palvelee niin arjessa kuin juhlassakin ja kun kyseessä on yksinkertainen vaatekappale, sen yhdisteleminen on helppoa. Tällaisiin vaatekappaleisiin tulisi ehdottomasti satsata useammin.

img_5057-003img_5077-003img_5068-003img_5050-003

Vielä tuohon suhteeseeni mekkoja kohtaan palatakseni on pakko mainita, että olen muutamaankin otteeseen kuullut kommenttia niin naisilta kuin miehiltäkin, että pukeutuisit useammin mekkoon. Kait se mekko on siis edelleen tässä 2016 vuodenkin yhteiskunnassa jonkunlainen viesti naisellisuudesta, etenkin hieman vanhemmalle ikäpolvelle? Niin absurdilta kuin se kuulostaakin. Vai miksi muuten se mekko tulisi useammin päälle pukea? Ei ainakaan  läheskään aina mukavuussyistä.

Itsehän siis naurahdan tuollaisille puheille sillä pukeutuminen on asia, jota muut eivät vaan voi ohjailla. Tai muiden ei kuulu ohjailla. Olen itsekin elänyt aikaa jolloin pukeuduin nimenomaan miesten mieliksi lähes pyllyn paljastavaan mekkoon mutta sitä en tekisi enää. Haluan pukeutua juuri kuten mieli tekee ja vaatteisiin, joissa viihdyn parhaiten. Tämä lienee aika monelle ihan itsestäänselvyys mutta itselleni se ei ole aina sitä ollut. On kyllä aika hieno kokea pukeutumisen suhteen itsensä itsevarmaksi ja nimenomaan kantaa vaatteensa ”ylpeänä”. Kun löytää oman tyylinsä, tuntuu se nimenomaan siltä.

img_5062-003 img_5067-003img_5053-001

Bootsit Alexander McQueen / Mekko Moss Copenhagen / Nahkatakki Saints & Mortals / Laukku Rebecca Minkoff 

Oletteko te enemmän hame vai housuihmisiä? Niin ja mitä mieltä asusta noin muuten? Löytyykö teidän kaapistanne vastaavaa vaatekappaletta, jota voi yhdistellä melkeinpä minkä kanssa tahansa? :)

On my way

12 vastausta artikkeliin “Suhteeni mekkoihin”

  1. Olisi kiva jos joskus tekisit kuvapostauksen siitä miten tyylisi on vuosien mittaan muuttunut :)

    • Siis ihan samaa ajattelin! :D Mä ainakin saan hyvät naurut kun selaan noin 7-10 vuotta takaisia kuviani :)

    • Mulla ei ole ”valitettavasti” oikein kuvamatskua enää aikaisemmilta vuosilta. Blogi on ainut mesta. Kaikki vanhat kuvat ovat vanhoilla PC-koneilla jotka ovat delanneet jo ajat sitten. Toki niitä voisi joku kerta kärsivällisesti koittaa availla… :D

  2. Mä käytin tosi pitkään lähes ainoastaan mekkoja ja hameita arkipukeutumisessakin. Mulla on pituuteen nähden aika vahva tiimalasivartalo ja mekot/hameet korostaa parhaiten vyötärön ja lantion suhdetta. Reidet on mulla ongelmakohta, joten hameella ne on helpoin piilottaa. Istuva paita yhdessä tiukkojen farkkujen kanssa ei oikein sovi mulle, joten jos paita on istuva, laitan alaosaan hameen/suorat väljät housut. Ja nykyisin kun käytän pillifarkkujakin, valitsen niiden kanssa yleensä pitkän neuletakin.

    Tykkään muutenkin naisellisesta pukeutumistyylistä, mutta viime aikoina tyyli on muuttunut rennommaksi ja särmemmäksi. Mitään teiniaikojen superavonaisia yläosia mulla ei kyllä enää nähdä :D

    • Kuulostaa hyvältä. :) Ja etenkin se, että pukeudut nimenomaan siten miten parhaalta tuntuu. Tiimalasia todellakin kannattaa korostaa jos sellaisen omistaa! ;)

      Itse pidän myös nimenomaan särmemmästä tyylistä. Naiselliset mekot ovat kyllä kauniita muilla, mutta itse en vaan itselläni tykkää. Ja samaa mieltä myös tuosta tissien korostamisesta/avonaisista paidoista. Vaikka rinnat omaankin, esittelen niitä hyvin vähän. Syy tähän on yksinkertaisesti se, etten halua rintojen olevan se asia joka minussa ensimmäisenä huomataan. :) Eli samoilla linjoilla. Tosin eihän sitä tiedä miten tuo läpikuultavien paitojen trendi ottaa otettaan… ;D

  3. Siis mitä, hameet ja mekothan on rentoa pukeutumista parhaimmillaan!:D mikään ei paina tai kiristä tai hierrä. Istuminen on tiukempien hameiden kanssa toki vähän varovaisempaa mutta muuten..ai ettäää. Mullekin siis usein kommentoidaan että pukeudun tosi söpösti tai oonpa nättinä vaikka oikeesti isoin syy mun helma-addiktioon on mukavuus. Mutta jokaisella on oma makunsa!

    • Niiden kanssa joutuu aina miettimään vilahteluvaaraa. :D Mutta sukkisten kanssa ovat kyllä oikein mukavia nimenomaan rennoissa malleissa. Sellaisia pikkumekkoja ja coctailasuja ehkä enemmän tarkoitin tuolla epämukavuudella. Ehkä minulla on ylipäänsä vaan joku nuoruudesta jäänyt trauma nimenomaan lyhyistä mekoista. Sitä se varmaan on? :D

      Ihanaa kuitenkin, että pukeudut mekkoihin ja nimenomaan oman tyylisi mukaan! :))

  4. Toi mekko on kyllä tosi nätti ja semmonen kivan rento. Sopii sulle hyvin ja muutenkin sulle kyllä sopii mekot ja ehkä juuri noin kuten olet yhdistellytkin :) Ite tykkään käyttää mekkoja ja välillä on farkkukausi ja välillä mekkokausi.

    • Kiitos, pidän siitä myös. :) Niin. Toisaalta ehkä mekkoihin saattaisi myös löytää sen ”fiiliksen” jos niitä vaan alkaisi käyttämään. Eihän sitä tiedä jos tässä syksyllä vaikka enemmänkin innostuisi! ;) Sukkikset tuovat nimittäin tiettyä turvaa ja siksi niiden kanssa mieluummin hameita ja mekkoja käytän.

  5. Luin taannoin kauneutta koskevan kirjoituksesi. Mielestäni olet aika miehekkään näköinen kasvoistasi, enkä oikein ymmärrä niin kuin yleisestikään, miksi huulia täytyy pitää törröllä… Ja tuo botoxin tms täyteaineen määrä huulissa, eikö mikään riitä vai sokeutuuko ihminen omalle ulkonäölleen ja ei siksi osaa lopettaa hyvän maun rajoissa? Vaatteesi ovat kauniit, mutta miksi näin monta kuvaa samasta asusta?!:D hölmöissä asennoissa vielä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta