Lupa olla heikko

Olen todella pahoillani, että blogini on tänään kaikkea muuta kuin hyvän fiiliksen ja motivaation lähde. Viikon alussa päätin etten kirjoita tällä viikolla mitään negatiivista tai ikävää blogiini, vaan keskitän energiani kaikkeen hyvään. Niihin postauksiin, joita olin jo muutenkin tälle viikolle miettinyt. Ihan sama miltä minusta aidosti tuntuisi tai mitkä asiat oikeasti päässäni pyörisivät.

Tänään olikin tarkoitus kirjoittaa hyvinvointini kulmakivistä, jota luonnostellessani purskahdin kuitenkin itkuun. Ei, nyt en oikeasti pysty kirjoittamaan hyvinvoinnista, kun voin itse niin huonosti.

Lupa olla heikko

Minulla on todella paha tapa kätkeä paha olo. Kun voin huonosti, teen kaikkea muuta kuin voin huonosti. Itseasiassa vaikka muuten rakastan yksin olemista, huonovointisena pelkään sitä. Koko viikon olenkin porhaltanut paikasta a paikkaan b ja puuhannut kaikkea mahdollista. Olen jutellut ihmisten kanssa ja kysellyt niin monta kysymystä siltä toiselta osapuolelta, ettei hän ole ehtinyt kysymään kuulumisiani. Olen nimittäin huono valehtelemaan ja tällä hetkellä tuntuu, etten kykene kertomaan puolillekaan edes läheisistä ystävistäni näistä tuntemuksistani. Jotenkin en vaan halua, pysty, tahdo tai kykene. Olen ehkä vielä itsekin jonkunlaisessa prosessissa.

Tämä kaikki johtunee osittain myös siitä, että minut on kasvatettu selviämään kaikesta. Vahvan naisen rooli on lähtöisin kotoa ja sitä olenkin noudattanut aika pitkälti elämässäni. Eipä ole tullut eteen tilannetta, josta en olisi selvinnyt sillä olenhan vahva. Siskoni sanoi joskus viisaasti, että ”hei ei meidän oikeasti tarvitse olla aina niin vahvoja”. Että ei se vahvuus ole mikään ihailtava asia, johon tulisi pyrkiä. Muistan tuolloin pysähtyneeni ajattelemaan asiaa. Niin. Vaikka olen koko elämäni ajatellut, että pusken läpi vaikka pahimman paskan, niin voinkin oikeasti joskus olla huonona, heikkona. Minullakin on lupa masennella, itkeä ja olla palasina ilman, että kokoajan takaraivossani huudetaan, että sinä selviät tästä. Tuo on oivallus jota olen nyt koittanut oikeasti ymmärtää. Minun ei ole pakko olla ookoo nyt, eikä edes ensi viikolla jos vaan en ole.

Lupa olla heikko

On itseasiassa jollain tavalla myös tärkeää olla joskus heikkona ja rikki, jotta voimme ymmärtää itsestämme jotain uutta. Jos emme koskaan olisi hajalla, emme välttämättä tekisi samanlaista tutkimusmatkaa itseemme ja sisimpäämme. Olen miettinyt myös sitä, kuinka tavallaan hajalla oleminen ja sen myöntäminen onkin jonkunlaista vahvuutta. Ei vahvuutta ole olla aina täydellisen eheä ihminen ja selvitä kaikesta. Vahvuus saattaakin olla sitä, että myöntää tarvitsevansa apua, tai ymmärtää oman heikkoutensa.

Palasiksi hajoaminen avaa meille mahdollisesti jotain uutta ja ei, se ei kasvata meistä entistä vahvempia vaan tekee meistä eheämpiä ja moninaisempia ihmisiä. Itse en halua enää ihailla vahvuutta, vaan sensijaan haluan ihailla herkkyyttä ja sitä, että kykenemme särkymään.

Rakkaudellista viikonloppua kaikille! Jos koette kanssani samoja fiiliksiä, lähetän sinne virtuaalihalauksen ja ison kasan tsemppejä. <3 Kohdataan rohkeasti myös ikävät tunteemme ja käydään prosessia niiden kanssa. 

On my way

24 vastausta artikkeliin “Lupa olla heikko”

  1. Rohkea kirjoitus eikä todellakaan haittaa ettei jokainen postaus ole niin motivoiva ja postiivinen! Mullakin on viime aikoina ollut enemmän huonoja fiiliksiä kuin tavallisesti ja olen joutunut turvautumaan muiden tukeen ja apuun. Mielestäni se ei ole heikkoutta vaan nimenomaan vahvuutta kuten sinäkin tekstissäsi totesit. Toivottavasti mielesi paranee ja pystyt nauttimaan viikonlopusta kaikesta huolimatta! 😊

    • Kiitos! Niin, ehkä se on tosiaan täysin inhimillistä. Ja tulee jollain tapaa myös vähän epäaito fiilis, koska tällä hetkellä päässä tosiaan pyörii paljon muuta, kuin se pelkkä hyvinvointi. Toisaalta taas, muusta kirjoittamalla saa myös ajatukset muualle. Kaksipiippuinen juttu jonka suhteen tulee varmaan toimia kuten parhaaksi kokee.

      Sinullekin tsemppiä! Monella on nyt vaikeaa, sen olen huomannut. Mutta onneksi selviytyminen on myös mahdollista. Ei siis luovuteta!

      Halaus! <3

  2. Tuttuja fiiliksiä varmaan yllättävän monelle – hyvä että sinä uskallat puhua avoimesti :) Ikävien fiilisten tunnistaminen ja oivaltaminen on varmasti jo puoli voittoa! Itselläkin on välillä noita kausia ja tunnistan myös itsessäni tuon että ei haluaisi olla yksin ja viilettää joka paikkaan ja sekin usein kuluttaa ja väsyttää entisestään.
    Tajusin taas että hirveän harvoin tulee mitään kommentoitua blogiisii, vaikka aktiivinen lukija olenkin. Kiitos taas kivasta blogista, jatka samaan malliin! Ja se on ainakin minusta ihan OK että välillä sivutaan vähän negatiivisempiakin asioita, sellaista se elämä on :)
    Tsemppiä syksyn pimeyteen (sitä tarvitsee yksi jos toinenkin :D )! Kohta alkaa onneksi jo joulun odotus :)

    • Ihana kommentti myös tämä sinun kommenttisi! Kiitos siis siitä. :)

      Onneksi vertaistukea löytyy ja itseasiassa yksi ystäväni on melkein samanlaisessa tilanteessa, joten hänen kanssaan tuleekin asioita jaettua eri tavalla kuin muiden kanssa. Ja negatiivisetkin jutut ovat tosiaan osa elämää. Onneksi myös te ihanaiset ymmärrätte sen ettekä odota aina jotain ihmeellistä. :)

      Sinnekin ihanaa syksyä ja hali!

  3. Tsemppihalit sinne! Oon samaa mieltä siitä, että omien heikkouksiensa ja rajallisuutensa tunnistaminen ja avun pyytäminen on todella sitä vahvuutta. Ajattelen myös, että jokainen meistä on joskus heikko ja siihen on oikeus. Se myös lähentää ja vahvistaa niitä tärkeitä ihmissuhteita, että uskaltaa olla ja näyttää ne heikkoutensa toiselle.

    • Kyllä, allekirjoitan jokaisen sanan. Ja kiitos vielä sinullekin tsemppaavasta kommentistasi! Ilo lukea näitä. <3 :)

  4. Iso halaus sulle Jutta<3 Itselläni on vastaava tapa yrittää pysyä kiireisenä, jotta ei tarvitsisi ajatella asioita. Nyt kuitenkin tässä kuussa olen lopettanut työt ja palannut täysipäiväiseksi opiskelijaksi, eli vapaa-aikaa on huomattavasti enemmän kuin täysipäiväisessä työssä ja olen kokenut ihan romahduksen kun kokoajan ei olekaan tekemistä ja muuta ajateltavaa vaan on ollut pakko pysähtyä… On ollut tosi raskas kuukausi täälläkin, mutta nyt oikeastaan tuntuu paremmalta kuin aikoihin taas, kun en pakene mitään vaan oon tavallaan yrittänyt kohdata niitä negatiivisiakin asioita itsessäni ja elämässäni… Mutta eniten olen vaan pysähtynyt olemaan… Olet oikeassa että vahvuus on vaan illuusio ja oikeasti vahva uskaltaa olla myös välillä heikko<3 Musta on myös tosi kiva että uskallat kirjoittaa tällaisia postauksia, niin me muutkin nähdään että muillakin ihmisillä on samanlainen olo! Kun välillä blogeissa näkee vaan sen kiiltokuvan ja huippuhetket niin voi luulla että on itse erilainen ja yksin ongelmiensa kanssa…

    • Hali sinnekin! <3 Niin. Kiireisenä sitä ei ehdi ajattelemaan asioita niin paljon. Mutta toisaalta taas, sillä tavoin niiden ajattelemista vaan siirtää eteenpäin. Ongelmathan tunnetasolla eivät katoa niitä panttaamalla vaan päinvastoin.

      Niinpä. Kaikilla meillä on välillä vaikeaa. Ongelmia on varmasti jokaisen heidänkin elämässä, jotka eivät siitä blogissaan julkisesti kirjoita. Mulle tämä tuntuu luonnolliselta ja helpottavalta mutta jollekin nimenomaan tällainen kirjoittaminen voi olla ahdistavaa.

      Ihanaa syksyä ja paljon tsemppiä huolien kanssa!

  5. Miunkii piti ihan pysähtyä kiittämään siuta rehellisen avoimestä tekstistä.
    Täälläkin rikkinäisiä ajatuksia ja tunteita. Välillä ihan oikeesti yritin pyytää apua, mutta en oikein saanu vastakaikua nii nyt oon ollu muille sitten aika hiljakseen.
    En oikein puhu edes miesystävälle vaikka hän loppupeleissä tietää tilanteeni, nii tuntuu etten haluu lisätä sen tai muidenkaan taakkaa puhumalla.
    Tiedän kyllä, että tästä selvitään mutta just nyt tähän hetkeen se ei kuitenkaan auta.
    Kiitos sie ja voimia <3

    • Eipä kestä! Kiitos, kun kommentoit!

      Puhuminen on todella tärkeää mutta ymmärrän pointtisi. Itsellenikin nimenomaan jokaiselle avautuminen ei tunnu luontevalta. Ei halua murehduttaa muita ja tavallaan myös tuntuu etten edes kaipaa kaikkien neuvoja. Ja osa nimenomaan reagoisi mainitsemallasi tavalla… Kamala sanoa näin ehkä mutta näin se vaan on.

      Yksi hyvä ystäväni on todella samanlaisessa tilanteessa joten hänen kanssaan juttelu on ollut todella helpottavaa!

      Hurjasti tsemppiä sinnekin! Eiköhän kaikesta selvitä. <3

  6. Tiedän todellakin nuo tunteet mistä kirjoitit, ja sen kuinka kamalilta ne tuntuu (vaikkakin jokainen kokee asiat erilailla). Iso voimahali sinulle, kaikki ratkeaa vielä vaikka siltä ei aina tuntuisikaan.

  7. Mulla on vähän samanlaisia fiiliksiä, mutta en edes tiedä mistä ne aina tulevat.. yhtäkkiä vain tulee päivä jollon kaikki elämässä tuntuu olevan huonosti:(

    • Veikkaan, että ne ovat ehkä hormonit tai mielialat. Toki kyseessä voi olla joku menneisyytesi käsittelemätön asia tai nykyisyyden oikku, mutta jos et varmaksi sen lähdettä tiedosta, veikkaan hormoneja.

      Me naiset ollaan niin outoja kapistuksia. :) Jos elämässäsi on muuten kaikki hyvin en huolestuisi! Kuvaamasi tunteet kuulostavat aika normaaleilta.

  8. Hei!

    Tsemppihalauksia täältäkin. Mä voin todellakin samaistua sun tunteisiin, olen itsekin sellainen patoaja ettei toista. Osittain tämä kumpuaa kotoa aivan mahtavan äitini esimerkistä. Toisaalta osa tulee siitä että opin jo lapsena, että kun kiusaajille ei näytä että mikään sattuu niin ne lopettaa, kun se ei ole enää hauskaa kun ei reagoi.

    Itselläni on ollut todella raskas 6kk ja ystävieni tuki on ollut kultaakin kalliimpi. Silti on vielä sellainen turta epätodellinen olo. Mä vaan en osaa itkeä enää kunnolla. Helpompi vaan porhaltaa eteenpäin kuin käsitellä tuo jäätävän suuri tunneryöppy joka taka-alalla häämöttää.

    • Kiitos. <3

      Tunteet tulee ja pitää käsitellä! Itse olen nimenomaan padonnut asioita ja vieläkin koen, että sisälläni on paljon sellaista jota en ole edes kyennyt avaamaan. Jatkoa ajatellen on kuitenkin tärkeää, että nämä asiat läpi käydään. Jos siihen ei itse kykene niin onneksi on olemassa myös ammattiapua!

      Iso halaus sinne ja tsemppiä! <3 Kaikki järjestyy. On kuitenkin otettava itseään niskasta kiinni ja päätettävä, että nyt mä hoidan nämä asiat ja selvitän ne itsekin kanssa. Sen se vaatii.

  9. Ei sun tekstien tarvitse ollakkaan aina hyvän fiiliksen ja motivaation lähde! Paljon kivempaa on lukea miltä oikeasti tuntuu kuin sellaisia ”täydellisiä” blogeja :) Ei aina tarvitse jaksaa.

    • Kiitos <3 Aivan super lohdullinen kommentti tämäkin!

  10. Mä siihen sun tunne lukkoja käsittelevään postaukseen jo aiemmin kerroinkin mun tän hetkisestä tilanteesta. En voi kuin samaistua sun fiiliksiin. Toisaalta tekee mieli olla vaan yksin, kun ei haluaisi muita vaivata omilla ajatuksilla. Siitähän se noidankehä sitten syntyykin. Mulla vähän saman tyyliset taustat, että oon kasvanut kanssa siihen, että on oltava vahva. Aina ei tarvisi, mutta jotenkin se tulee niin takaraivosta. Mäkin kuvittelen olevani suht avoin, mutta jotenkin nyt oon ihan sekasin näiden fiilisten kanssa. Tosiaan kärsin tossa unettomuudesta ja vielä pidempään vaan huonosta unesta, joka mut sitten viimein työterveyteen alkuviikosta ajoi. Vitsi miten ihanaa oli, kun lääkäri otti mun fiilikset ihan todesta. Mä oon todella huono ilmaseen mitään tälläsiä fiiliksia ja perinteisesti kun itsekin hoitaja olen niin pahana tapana ja vähätellä näitä omia vaivoja mihin ikinä sitten liittyikin. Lääkäri oli todella ymmärtäväinen ja kuunteli oikeesti ja oikeilla apukysymyksillä sai mut kertomaan fiiliksistäni. Se kivi mikä mun sydämeltä vierähti ton käynnin jälkeen oli jotain sanoinkuvaamatonta.. Huomenna olis taas uus käynti lääkärissä. Taas jännittää ja pelottaa suunnattomasti, mutta uskon, että fiilis on taas sata kertaa parempi ton käynnin jälkeen.
    Hemmetin syksy ja pimeys. Mä syytän sitä tästä. Toisaalta rakastan näitä pimeitä iltoja kun voi vaan polttaa kynttilöitä ja maata viltin alla, mut sit toisaalta.. Ja tätä synkkyyttä ei helpota yhtään edes, että tätä on vielä tuhottoman pitkä aika edessä. Huh. Mutta kaikin puolin täältä super tsemppihalit myös sinne. Me supernaiset taatusti selätetään nämä fiilikset niin kuin kaikki muutkin ajan kanssa, mutta kuitenkin. What doesn’t kill you makes you stronger, näinhän se on.

    • Kuulostaa oikeasti hyvältä! Ei siis ongelmasi vaan nimenomaan se, että olet saanut apua ja olet nyt tilanteessa jossa asioita selvitetään. <3 Aivan mahtavaa!! Joskus tulee raja vastaan ja silloin se todella tulee vastaan.

      Ja syksy on tosiaan mitä on. Onneksi on kuitenkin ystäviä ja ihmisiä ympärillä! <3 Ja sinnekin halaus ja hurjasti tsemppejä! Kaikesta selviää ja maailma muuttuu vielä valoisammaksi, usko pois.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta