Lupa olla heikko

Olen todella pahoillani, että blogini on tänään kaikkea muuta kuin hyvän fiiliksen ja motivaation lähde. Viikon alussa päätin etten kirjoita tällä viikolla mitään negatiivista tai ikävää blogiini, vaan keskitän energiani kaikkeen hyvään. Niihin postauksiin, joita olin jo muutenkin tälle viikolle miettinyt. Ihan sama miltä minusta aidosti tuntuisi tai mitkä asiat oikeasti päässäni pyörisivät.

Tänään olikin tarkoitus kirjoittaa hyvinvointini kulmakivistä, jota luonnostellessani purskahdin kuitenkin itkuun. Ei, nyt en oikeasti pysty kirjoittamaan hyvinvoinnista, kun voin itse niin huonosti.

Lupa olla heikko

Minulla on todella paha tapa kätkeä paha olo. Kun voin huonosti, teen kaikkea muuta kuin voin huonosti. Itseasiassa vaikka muuten rakastan yksin olemista, huonovointisena pelkään sitä. Koko viikon olenkin porhaltanut paikasta a paikkaan b ja puuhannut kaikkea mahdollista. Olen jutellut ihmisten kanssa ja kysellyt niin monta kysymystä siltä toiselta osapuolelta, ettei hän ole ehtinyt kysymään kuulumisiani. Olen nimittäin huono valehtelemaan ja tällä hetkellä tuntuu, etten kykene kertomaan puolillekaan edes läheisistä ystävistäni näistä tuntemuksistani. Jotenkin en vaan halua, pysty, tahdo tai kykene. Olen ehkä vielä itsekin jonkunlaisessa prosessissa.

Tämä kaikki johtunee osittain myös siitä, että minut on kasvatettu selviämään kaikesta. Vahvan naisen rooli on lähtöisin kotoa ja sitä olenkin noudattanut aika pitkälti elämässäni. Eipä ole tullut eteen tilannetta, josta en olisi selvinnyt sillä olenhan vahva. Siskoni sanoi joskus viisaasti, että ”hei ei meidän oikeasti tarvitse olla aina niin vahvoja”. Että ei se vahvuus ole mikään ihailtava asia, johon tulisi pyrkiä. Muistan tuolloin pysähtyneeni ajattelemaan asiaa. Niin. Vaikka olen koko elämäni ajatellut, että pusken läpi vaikka pahimman paskan, niin voinkin oikeasti joskus olla huonona, heikkona. Minullakin on lupa masennella, itkeä ja olla palasina ilman, että kokoajan takaraivossani huudetaan, että sinä selviät tästä. Tuo on oivallus jota olen nyt koittanut oikeasti ymmärtää. Minun ei ole pakko olla ookoo nyt, eikä edes ensi viikolla jos vaan en ole.

Lupa olla heikko

On itseasiassa jollain tavalla myös tärkeää olla joskus heikkona ja rikki, jotta voimme ymmärtää itsestämme jotain uutta. Jos emme koskaan olisi hajalla, emme välttämättä tekisi samanlaista tutkimusmatkaa itseemme ja sisimpäämme. Olen miettinyt myös sitä, kuinka tavallaan hajalla oleminen ja sen myöntäminen onkin jonkunlaista vahvuutta. Ei vahvuutta ole olla aina täydellisen eheä ihminen ja selvitä kaikesta. Vahvuus saattaakin olla sitä, että myöntää tarvitsevansa apua, tai ymmärtää oman heikkoutensa.

Palasiksi hajoaminen avaa meille mahdollisesti jotain uutta ja ei, se ei kasvata meistä entistä vahvempia vaan tekee meistä eheämpiä ja moninaisempia ihmisiä. Itse en halua enää ihailla vahvuutta, vaan sensijaan haluan ihailla herkkyyttä ja sitä, että kykenemme särkymään.

Rakkaudellista viikonloppua kaikille! Jos koette kanssani samoja fiiliksiä, lähetän sinne virtuaalihalauksen ja ison kasan tsemppejä. <3 Kohdataan rohkeasti myös ikävät tunteemme ja käydään prosessia niiden kanssa. 

Kommentit (24)
  1. Mä siihen sun tunne lukkoja käsittelevään postaukseen jo aiemmin kerroinkin mun tän hetkisestä tilanteesta. En voi kuin samaistua sun fiiliksiin. Toisaalta tekee mieli olla vaan yksin, kun ei haluaisi muita vaivata omilla ajatuksilla. Siitähän se noidankehä sitten syntyykin. Mulla vähän saman tyyliset taustat, että oon kasvanut kanssa siihen, että on oltava vahva. Aina ei tarvisi, mutta jotenkin se tulee niin takaraivosta. Mäkin kuvittelen olevani suht avoin, mutta jotenkin nyt oon ihan sekasin näiden fiilisten kanssa. Tosiaan kärsin tossa unettomuudesta ja vielä pidempään vaan huonosta unesta, joka mut sitten viimein työterveyteen alkuviikosta ajoi. Vitsi miten ihanaa oli, kun lääkäri otti mun fiilikset ihan todesta. Mä oon todella huono ilmaseen mitään tälläsiä fiiliksia ja perinteisesti kun itsekin hoitaja olen niin pahana tapana ja vähätellä näitä omia vaivoja mihin ikinä sitten liittyikin. Lääkäri oli todella ymmärtäväinen ja kuunteli oikeesti ja oikeilla apukysymyksillä sai mut kertomaan fiiliksistäni. Se kivi mikä mun sydämeltä vierähti ton käynnin jälkeen oli jotain sanoinkuvaamatonta.. Huomenna olis taas uus käynti lääkärissä. Taas jännittää ja pelottaa suunnattomasti, mutta uskon, että fiilis on taas sata kertaa parempi ton käynnin jälkeen.
    Hemmetin syksy ja pimeys. Mä syytän sitä tästä. Toisaalta rakastan näitä pimeitä iltoja kun voi vaan polttaa kynttilöitä ja maata viltin alla, mut sit toisaalta.. Ja tätä synkkyyttä ei helpota yhtään edes, että tätä on vielä tuhottoman pitkä aika edessä. Huh. Mutta kaikin puolin täältä super tsemppihalit myös sinne. Me supernaiset taatusti selätetään nämä fiilikset niin kuin kaikki muutkin ajan kanssa, mutta kuitenkin. What doesn’t kill you makes you stronger, näinhän se on.

    1. Kuulostaa oikeasti hyvältä! Ei siis ongelmasi vaan nimenomaan se, että olet saanut apua ja olet nyt tilanteessa jossa asioita selvitetään. <3 Aivan mahtavaa!! Joskus tulee raja vastaan ja silloin se todella tulee vastaan.

      Ja syksy on tosiaan mitä on. Onneksi on kuitenkin ystäviä ja ihmisiä ympärillä! <3 Ja sinnekin halaus ja hurjasti tsemppejä! Kaikesta selviää ja maailma muuttuu vielä valoisammaksi, usko pois.

  2. Ei sun tekstien tarvitse ollakkaan aina hyvän fiiliksen ja motivaation lähde! Paljon kivempaa on lukea miltä oikeasti tuntuu kuin sellaisia ”täydellisiä” blogeja 🙂 Ei aina tarvitse jaksaa.

    1. Kiitos <3 Aivan super lohdullinen kommentti tämäkin!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *