Ihmeellinen valkosipuli

Muistan kuinka isovanhempani suosivat valkosipulia päivittäin ja sairastivat vaan aniharvoin. Aina heillä kylässä ollessamme meillä oli tapana syödä iltasella valkosipulileipiä sillä tuo ihmeaine kuului heidän päivittäisiin ruokailutottumuksiin. Aika mielenkiintoinen traditio. He eivät tosiaan eläkeläisinä pelänneet hengityksen haisemista. Terveys ennenkaikkea!

img_8552

Veikkaan, että nimenomaan tuolta itsellenikin on jäänyt takaraivoon ainainen muistutus siitä millainen ihmeaine tuo valkosipuli onkaan. Aikaisemmin söin valkosipulia vain flunssan aikana tuoreina kynsinä, mutta nykyään syön sitä jatkuvasti myös kapseleiden muodossa ennaltaehkäisemään sairastumisia. Valkosipulihan on mieletön antioksidantti joka kohottaa vastustuskykyämme ja sen jatkuva nauttiminen on ehdottomasti enemmän, kuin suositeltavaa!

Valkosipulin on sanottu vaikuttavan myös kolesterolia alentavasti, ehkäisevän useita syöpiä ja ihon sieni-infektioita, sekä toimivan kehossamme jopa antibiootin tavoin. En todellakaan voisi enempää suositella tuon terveysboosterin nauttimista. Ehdottomasti erinomainen lisä probioottien, sinkin, B-, C -ja D-vitamiinin rinnalle näin syksyn tullen. Jylläävää flunssa-aaltoa vastaan on taisteltava!

img_8549

Itse syön päivittäin valkosipulia nimenomaan hajuttomien kapseleiden muodossa, joista suosikkini on *Hankintatukun Biolic Strong valkosipuliöljykapselit. Päivän annos sisältää 2 mg hajutonta valkosipuliuutetta. Kyseisistä kapseleista on siis poistettu ne pahaa hajua aiheuttavat aineosat ja siksi niitä voi huoletta nauttia ilman hajuhaittojen pelkäämistä. Tämän lisäksi ei myöskään tarvita enää tuoretta valkosipulia, ellei vartavasten halua sitäkin nauttia. :)

Oma vastustuskykyni on noussut puolivuotisen aikana aika tavalla ja uskon vahvasti, että siihen vaikuttaa huomattavasti se, että olen lisännyt ruokavaliooni antioksidantteja. Hyviä antioksidantin lähteitä valkosipulin lisäksi ovat mm. suomalaiset marjat, vihannekset, hedelmät ja inkivääri. Ruoasta voi siis hamstrata antioksidantteja vaikka kuinka paljon, sillä niitä ei ole mahdollista saada koskaan liika! Ravintolisistä haetaan sitten tukea monipuoliselle ravinnolle. Mielestäni esimerkiksi valkosipuli on huomattavasti miellyttävämpää nauttia kapselina, kuin tuoreeltaan.

Tuleeko teidän suosittua valkosipulia päivittäisessä ruokavaliossanne vai nappaatteko sen ravintolisänä? Entä millä keinoin te kohotatte vastustuskykyänne?

*Hankintatukun tuotteet saatu blogin kautta testiin. 

On my way

2 vastausta artikkeliin “Ihmeellinen valkosipuli”

  1. Hei!
    Tiedätkö saako tota mistään kaupasta ja paljon maksaa? :) mua kiinnostaa kovasti kyseinen tuote! Itse vedän päivittäin aika paljon vitamiineja ja valkosipulia kyllä vaan kun olen sairas, mutta kaikki millä saisi paremman vastustuskyvyn ovat tervetulleita!

    • Saa Luontaistuotekaupoista, melkein mistä vaan. :) Olisko hinta joku parisen kymppiä per purkki? Ja voin todellakin lämmöllä suositella! Ainakin omaa vastustuskykyä valkosipuli on kohottanut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta