KIITOS JÄLLEEN

Blogistani taitaa löytyä ainakin pari postausta otsikolla KIITOS. Jälleen kerran on kuitenkin pakko kiittää ja ketäpäs muutakaan kuin teitä, juuri sinua siellä. <3

Kiittää kaikista niistä huikeista kommenteista, joita sain kuluneen viikonlopun aikana lukea. Olette kyllä ihan hurjan hyviä tsemppareita! Ja se, että sitä lukee jonkun toisen samaistuvan sinun ajatuksiisi tuntuu aina jollain tavalla niin kovin lohdulliselta. Vaikka en tokikaan toivoisi kenellekään samoja fiiliksiä, joita olen itse läpi käynyt niin silti.

img_7435-2

img_7425

Kun aikanaan aloitin blogin kirjottamisen en todellakaan arvannut minkälainen terapeutti tämä itselleni vielä joku päivä on. Motiivit kirjoittaa olivat hieman toisenlaiset, mutta onneksi iän myötä sitä on oppinut arvostamaan eri asioita ja uskon, että blogini suuntakin on muotoutunut tässä pikkuhiljaa nimenomaan itselleni (ja toivottavasti myös teille) mieluisampaan suuntaan.

Valintani kirjoittaa henkilökohtaisesta elämästä täällä on luonnollisestikin aina riski ja usein jännitänkin jonkun aran postauksen julkaisemista. Mietin, että mitä jos minulle nauretaan tai mitä jos joku alkaa levittämään jotain ikävää juorua? Kaikenlaisia turhia ajatuksia sitä päässä välillä pyöriikin, mutta loppupeleissä seison jokaisen postaukseni takana ja kerta toisensa jälkeen voin huokaista, että onneksi kirjoitin! Ja onneksi vielä julkaisinkin. Suurin syy tähän fiilikseeni olette nimenomaan te. Jos palaute olisi aina negatiivista, tuskin haluaisin enää mitään syvempää täällä jakaakaan. Koska palaute on kuitenkin aina niin hurjan myötätuntoista, tsemppaavaa ja samaistuttavaa, on minun helppo avautuakin teille. Jotenkin sitä jollain hassulla tavalla tuntuu, kuin tuntisin teidät vaikka en tietenkään tunne. 🙂

img_7428

Tämän postauksen tarkoitus on siis todella jälleen kerran kiittää siitä miten huikeita olette! Kommenttejanne perjantain postaukseen on ollut sydäntä lämmittävää ja terapeuttista lueskella. Kiitos siis vielä!

Alkanut viikko ainakin näin alkuun tuntuisi henkisesti helpommalta ja tänään itseasiassa kykenin nauramaan aidosti pitkästä aikaa. Jaksankin uskoa parempaan huomiseen ja siihen, että se rikki revitty sielu vielä eheytyy.

Halauksia sinne kaikille ja ihanaa maanantai-illan jatkoa! <3

Kommentit (6)
  1. Arvostan tosi paljon, että uskallat kirjoittaa niin henkilökohtaisistakin asioista täällä, se juuri erottaa blogisi monista muista 🙂 Useammin kuin kerran olen itsekin samaistunut tilanteisiin ja kommenttien perusteella niin on tehnyt moni muukin. Monesti varmasti sellaista moleminpuolista ”terapiaa”. Ja juuri siksi pidän blogistasi, antaa bloggaajastakin paljon inhimillisemmän kuvan kun koko ajan ei ole pelkkiä juhlia ja skumppaa. Mukava kuulla, että olet jo paremmalla fiiliksellä, ihan varmasti kaikki menee valoisampaan suuntaan! 🙂

    1. Kiitos! Kommenttisi merkkaa paljon minulle.

      Niin, tämä elämä on niin kovin inhimillistä. Välillä on vaikeita jaksoja ja sitten taas hyviä aikoja. Mukavaa, että lukijatkin arvostavat sitä, että täällä näkyy vähän koko kirjoa. Ainakin tällä hetkellä tämä tyyli tuntuu luontevalta!

      Ja sitä itsekin toivon. Toki mieli ailahtelee nyt aika paljon ja hetkessä saattaa hyvä fiilis muuttua huonoksi. Ihanaa syksyä sinne! :))

  2. Mä voisin kiittää sua, kun pidät näin hyvää blogia! Päivittelet useasti ja just sellasia juttuja jotka mua henkikökohtasesti kiinnostaa. Esim. treenijuttuja ( ja ettei treenaamista aina tarvitse ottaa niin tosissaan) , ruokajutut ja aina niin hyviä reseptejä, asukuvat jotka on tosi samantyylisiä miten itsekkin pukeudun ja että ne on ihan sun omia arkivaatteita, kun monissa blogeissa esitellään vaan ns kuvausvaatteita. Plus tietenkin meikkijutut (macin huulipunat <3 ).

    1. Ihana kuulla! <3

      Ja mahtavinta on, että pystyn tarjoamaan sisältöä joka sinua miellyttää! Huippua, toivottavasti näin on myös jatkossakin. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *