Krapula

Päätä särkee, väsyttää, olo on tukkoinen ja saamaton, tukka takussa, ruoka ei maistu ja huulet ovat rutikuivat. Peiliin ei uskalla edes katsoa. Uskaltaako joku tunnustaa, että potee nimenomaan samaista olotilaa juuri nyt?

img_0093

Tästä syystä en juo enää nykyään alkoholia kovin usein. Krapulat, kun ovat vuosi vuodelta pahempia. Okei myönnetään, että välillä on ajanjaksoja jolloin on parinakin peräkkäisenä viikonloppuna jotain kosteaa menoa ja meininkiä, mutta pääasiallisesti käyn ulkona kerran kuussa. Ihan kauhistuttaa kuinka sitä joskus kykeni joka viikonloppu tuolla yössä heilumaan.

Olen monesti miettinyt miksi omalla kohdallani krapula iskee melkein poikkeuksetta sillä pahimmalla mahdollisella tavalla? Olen aina se tyyppi porukasta, jonka päätä särkee ja joka ei kykene syömään mitään ennen iltaa. Toisinaan laattakin lentää. Toiset taas ovat kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, vaikka ihan samaa tahtia muiden kanssa juonkin. Vältän tiukkoja ja juon oikeastaan vaan viiniä valkoisena tai kuohuvana. Siitä huolimatta. Oikeastaan ainut keino lieventää krapulaa on kohdallani pasta-annoksen nauttiminen ennen iltaa, jolloin alkoholia nautin. Jostain syystä tuo toimii kohdallani edes hieman oloa lieventävänä.

img_0096

No jokatapauksessa eilen oli aivan huippu ilta ja sen voimalla sitä jaksaakin tämän vähän kankeamman päivän. Aloitettiin iltaa ystäväni Lotan kanssa A. Tillanderin koru -tilaisuudessa Aleksanterinkadulla ja jatkettiin siitä halloweenkemuihin Lauttasaareen. Lähdettiin tuolta vielä keskustaankin, mutta himassa olin silti jo yhden aikaan. Tavallaan ihan hyvä, sillä nyt on edes vähän elinvoimaisempi olo mitä se voisi olla. Kohta ajattelinkin hakea pizzan (tämä on oikeasti darrassa tosi harvinaista näihin kellonaikoihin…) ja mehua. Tuoremehu on itselleni sellainen juttu jota krapulassa on pakko saada! Ja pizza lähdes poikkeuksetta myöskin. Muistan itseasiassa joskus hakeneeni sushia darraan ja ai kauhea miten huono olo siitä tuli! Pizza on yksinkertaisesti se juttu joka parantaa. <3

Tällainen hyvinvoinnista bloggaava esimerkki minä olen. 😀 Noh, onneksi elämässä saa välillä olla vähän paheitakin eikä meininki ole niin vakavaa. Tai ei ainakaan omassa elämässäni. Huomenna sitten taas treenailemaan ja päivä käynnistetään vihersmoothien äärellä. Nyt en voisi muuten kuvitellakaan, jo spirulinapussin näkeminen nostaisi palan kurkkuun! YÖK.

Tsemppiä kaikille muillekin darrapeikoille! Muistakaa nauttia paljon vettä vaikka se kuinka pahalta maistuisikin. 🙂

Kommentit (14)
  1. Jeba, mulle tulee myös aina hirvee darra. Olin syönyt tai en. Meni myöhään tai ei. Ei ole mikään maailman mukavin olotila 😀

    1. Joo. 🙁 No lohdullista sentään kuulla etten ole se ainoa jonka sunnuntai menee suuremman alkoannoksen takia pilalle. 😀

  2. Itse lukeudun enemmän niihin,jotka eivät saa krapulaa baari-illan jälkeen. Syynäkin voi olla se,että ennen nukkumaan menoa juon kunnolla vettä ja syön jotain pientä iltapalaa. Ja riippuu myös siitäkin onko tullut enemmän mietoja vai väkeviä juotua. Onneksi on niin huono viinapää,että baarissa tulee vain 2 juomaa tilattua,ihan myös hinnankin vuoksi.

    1. Lucky you! 😀 Täällä ei auta vaikka söisi ja joisi lasin vettä. Ehkä sitä vettä pitäisi juoda litra kerrallaan? Tai baarissakin joka toinen lasillinen kuten sitä sanotaan.

      Itsekään en tilaile baarivaiheessa enää, kuin juoman tai pari. Mutta toki ennen baaria sitä on sitten tullut juotua ainakin se juoma tai pari. 😀 Jänniä juttuja mutta ilmeisesti aika yksilöllisiä sellaisia.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *