Jouluinen kardemumma-kanelileipä (GL, M)

Huomenna vaihtuu kuukausi mikä tarkoittaa sitä, että jouluun on enää muutama hassu viikko! Aaton läheneminen saa aikaan täällä bloginkin puolella ainakin osittain jouluisemmat jutut ja varsinkin reseptien osalta ajattelin kantaa korteni kekoon. Pitkin kuuta siis luvassa gluteenittomia, maidottomia ja vieläpä terveellisempiä reseptejä, jotka sopivat kivasti joulunajan tunnelmaan.

Jouluinen kardemumma-kanelileipä

Jouluinen kardemumma-kanelileipä

Tämän joulunajan ensimmäinen resepti on kardemumma-kanelileipä, joka hurmaa tuoksullaan! Itselleni nimenomaan joulun mausteet ovat niitä, joita tahdon leivonnassani runsaasti hyödyntää. Kanelia, kardemummaa, piparkakkumaustetta ja inkivääriä. Siinä neljä sellaista maustetta, joista todella tunnistaa joulun!

Itselleni myös sellainen makean ja suolaisen liitto on aika horjumaton. Rakastan leipoa erilaisia leipiä, joissa yhdistyy nimenomaan nämä kaksi asiaa. Tämäkin leipomus on juuri sellainen – täydellinen yhdistelmä ruokaisuutta makealla vivahteella höystettynä. Kardemumma-kanelileipä sopiikin ihan joulun ruokapöytään limpun korvikkeeksi, kuten myöskin kahvipöytään vaikka kuivakakkuja korvaamaan. Lisää jouluisuutta leipään saa vaihtamalla cashewit mantelirouheeseen, puolukoihin tai rusinoihin. Oma kaappini vaan sattui ammottamaan tyhjyyttä nimenomaan noiden osalta, joten turvauduin casheweihin – mikä ei sekään muuten ollut huono valinta!

Jouluinen kardemumma-kanelileipä

Alla reseptiä tähän herkkuleipään.

Jouluinen kardemumma-kanelileipä (GL, M)

  • 1 luomu kananmuna
  • 2 suurehkoa banaania (mahdollisimman kypsiä)
  • 2,5 tl kanelia
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 0,5 tl ruokasoodaa
  • 0,5 tl kardemummaa
  • 0,5-1 tl piparkakkumaustetta
  • 1,5 rkl The Ginger Peoplen inkiväärihilloketta
  • 1 dl luomu kaurahiutaleita
  • 1-1,5 dl luomu kaurajauhoja
  • 0,8 dl *Luontaistukun kookosöljyä
  • 1 dl *Luontaistukun mantelijauhoja
  • 2 kourallista *Luontaistukun casheweja
  • Luomu vaniljauutetta
  • Hyppysellinen *Luontaistukun himalajan vuorisuolaa

Muussataan banaanit kulhossa ja lisätään joukkoon ruokasooda, leivinjauhe, suola ja muut mausteet. Sekoitetaan huolella. Seuraavaksi sulatetaan kookosöljy vesihauteessa ja kaadetaan se, sekä kananmuna taikinan joukkoon. Sitten loput aineet – jauhot ja kaurahiutaleet kuitenkin vasta viimeisenä. Makeutta tähän ei kannata lisätä, sillä inkiväärihillokkeessa ja banaanissa sitä on ihan riittämiin! Halutessaan inkiväärihillon voi tietysti korvata vaikka hunajalla tai agavella, mutta mielestäni nimenomaan tuo hilloke sopii tähän aivan erinomaisesti! Cashewit laitetaan muuten kahdessa erässä, eli kourallinen taikinan sekaan ja toinen ripotellaan ennen uunia leivän päälle. :)

Kaadetaan taikina kookosöljyllä voideltuun vuokaan (älä säikähdä vaikka taikina vähän löysähköä) ja paistetaan uunin keskitasossa 175 asteessa noin 30-45 minuuttia – uunin tehoista riippuen. Älä kuivata leipää, vaan jätä se mieluummin hieman kosteaksi! Vuoan koolla voit muuten vaikuttaa luonnollisestikin leivän kokoon ja paksuuteen, joten suosittelen hieman pienempää vuokaa (itse käytin 21 cm x 11 cm). Jos haluat tehdä leivän isommalle porukalle, tuplaa ainesten määrät.

Leipä nautiskellaan mieluiten mahdollisimman tuoreena heti paistamisen jälkeen. Halutessaan voit kuitenkin säilöä sitä viileässä tai vaikka pakastaakin. Päälle sopii erinomaisesti jouluinen sinihomejuusto ja/tai marmeladi! Etenkin tuo Ginger Peoplen Inkiväärihilloke saa täältä lämpöiset suosittelut, toimii erinomaisesti paitsi taikinan joukossa – myös leivän päällysteenä. :)

Jouluinen kardemumma-kanelileipä

Jos päädytte leipää kokeilemaan niin kertokaahan mitä olitte mieltä!? Itse pidin niin kovasti, että toivottavasti myös muille maistuu. :)

Mukavaa keskiviikkoa!

*Luotaistukun luomutuotteet saatu blogin kautta testiin. 

Herkullinen kaura

*Kaupallinen yhteistyö: Uotilan Kauraleipä.

Olen maininnut tämän useasti ennenkin: Kaura on yksi keittiöni suosikeista. Pidän sen mausta, koostumuksesta, ravinteikkuudesta ja siitä, kuinka hellävarainen raaka-aine se on vatsalle. Koska itselläni ei koskaan keliakiaa todettu, kykenen syömään kauratuotteita jotka on valmistettu samalla linjalla muiden viljojen kanssa. Siispä ihan tavallinen kaura ilman gluteeniton -etuliitettä toimii vatsalleni erinomaisesti!

Uotilan kauraleipä

Uotilan Kauraleipä

Uotilan Kauraleipä

Käytänkin kauraa aika monipuolisesti ja varsinkin leipää tulee suosittua ruokavaliossa ihan päivittäin. Minulle on kuitenkin hyvin tärkeää, että se leipä on nimenomaan jauhojen osalta  sataprosenttisesti kaurasta valmistettua – eikä pidä sisällään esimerkiksi vehnä -tai ruisjauhoja. Onneksi nykyään tältäkin osin kuluttajien toiveisiin vastataan kokoajan paremmin ja markkinoilta löytyykin jo leipää, joka on valmistettu 100 % kaurajauhoista. Yksi tällainen uutukainen löytyy Uotilan Leipomolta ja on itseasiassa ihan vasta markkinoille lanseerattu!

Kyseessä on suomalainen puhtaista raaka-aineista valmistettu lisä- ja säilöntäaineeton kauraleipä, jonka aineosat ovat tosiaan viljojen osalta 100 % täysjyväkauraa (kaurajauho, jyvä ja lese). Tuote ei kuitenkaan ole täysin gluteeniton, sillä se on valmistettu linjoilla joilla käsitellään muitakin viljoja. Leipä sopiikin erinomaisesti etenkin kaikille meille, jotka emme keliakiaa sairasta – mutta vatsamme ehkä reagoi herkästi useimpiin viljoihin. Kauraleipä on myös oiva tapa vähentää vehnän syöntiä ja valita arjessaan paremmin.

Uotilan Kauraleipä

Uotilan Kauraleipä

Uotilan Kauraleipä

Uotilan Kauraleipä

Kaurahan on ylipäänsä ravinto-arvoiltaan erinomainen valinta! Se pitää sisällään runsaasti kuituja, alentaa veren huonoa kolesterolipitoisuutta ja täyttää nopeasti. Etenkin kauran kuitupitoisuudesta puhutaan paljon ja henkilökohtaisesti pakko sanoa, että kaura toimii kyllä erinomaisesti suoliston hyvinvoinnin ylläpidossa. Tässä Uotilan leivässä on mukana myös psylliumia ja pellavansiemeniä, joiden roolia suoliston terveyden suhteen en voisi enempää korostaa!

Vaikka ravintosisältö olisikin kohdillaan, vaadin leivältä ehdottomasti myös makua. Kokemukseni täysin gluteenittomista leivistä ovat aika huonoja ja siksipä nimenomaan kaura on tarjonnut itselleni erinomaisen vaihtoehdon! Tässä Uotilan leivässä onkin todella aito maku ja limppuhulluna itseeni iski nimenomaan tuo leivän limppumainen rakenne. Leipä on tiivistä tavaraa ja maistuu aidosti kauralle. Leivästä maistuu selkeästi läpi nimenomaan se, että lisäaineita ei ole käytetty ja kyseessä on puhdas kauratuote!

Uotilan Kauraleipä

Uotilan Kauraleipä

Uotilan Kauraleipä

Uotilan Kauraleipä

Uotilan Kauraleipä

Suosin kauraleipää päivittäin ja pääasiallisesti muutaman palan päivässä. Täytteinä ovat poikkeuksetta erilaiset kasvikset ja vihreät, avokado, laktoositon- tai kaurapohjainen levite, kananmuna ja erilaiset yrtit. Rakastan ripotella leivän päälle lopuksi vielä mausteita, kuten pippurirouhetta tai Herbamarea – nam! Kannattaa oikeasti kokeilla ellet ole vielä testannut. :)

Pidän leipää ylipäänsä erinomaisena välipalana ja nimenomaan tuomaan ruokavalioon monipuolisuutta. Sen päällä on helppo syödä mm. vihreitä tai pari kananmunaa – jos ne ovat muuten päivän ruokavaliosta uupuneet. Leivästä saa energiaa ja sen voimalla jaksaa toimia. Myös treenit kulkevat parin kauraleivän voimin aivan mahtavasti! Itsehän en enää leivästä mistään hinnasta luopuisi ja koen, että se sopiikin keholleni erinomaisesti.

Onkos täällä muita kauraleipään hurahtaneita? Tai mitä mieltä olette ylipäänsä leivän syömisestä? :)