Taltuta nestepöhö!

Monelle maanantai on kankea päivä. Viikonloppuna on tullut syötyä ehkä roskaisemmin ja  juotua muutama lasillinen alkoholia. Myös lyhyemmiksi jääneet yöunet tuntuvat painolastina jos viikonloppu on mennyt erilaisissa kissanristiäisissä. Pikkujoulukausikin on ihan oven takana mikä tarkoittaa monelle useamman viikonlopun menoputkea.

Itselläni on ollut meininkejä nyt parina peräkkäisenä viikonloppuna ja tällä hetkellä tuntuu, että ne seuraavat pari täysin menotonta viikonloppua tulevat niin tarpeeseen! Ei vanha enää jaksa. Tarvitsen nykyään huomattavasti enemmän lepoa, rentoutumista ja nimenomaan kokonaisvaltaisesti ravitsevaa ruokaa jotta voin hyvin ja jaksan arjessa. Vähäiset unet yhdistettynä alkoholiin ja laaduttomaan safkaan tekevät olosta aika kammottavan.

img_0581

Myönnetään, fiilis on tänään todella kankea ja ei laisinkaan fresh. Olo on nesteinen ja kropassa painaa pieni väsymys yhdistettynä tukkoisuuteen. Millä keinoin näitä oireita sitten hoitaa pois? Itse suosin tällaisina päivinä jonkunlaista detoxia. En nyt tarkoita mitään paastoa tai itsensä nälkiinnyttämistä, vaan ihan yksinkertaisesti PALJON vihreitä ja muita nesteet liikkelle laittavia keittiön antimia. Olen testannut tämän reseptin monta monituista kertaa ja aina se toimii yhtä hyvin!

Tässäpä siis maanantain ohjeet muille pöhöttyneille ja väsyneille:

Juo vihersmoothie. Päiväni lähtee niin käyntiin puhdistavan chlorella-smoothien voimin! Sekaan mm. ananasta, banaani, mangoja, macaa, MSM-jauhetta, loraus hunajaa, soijarahkaa, tyrnirouhetta, manteleita ja casheweja. Tänään on todellakin päivä, jolloin tuo vihreä tehojuoma tulee enemmän kuin tarpeeseen!

Nauti sitruunavettä ja tuorepuristettua mehua. Toisena kehoitan lämpimästi juomaan runsaasti vettä ja mieluiten vielä sitruunalla höystettyä sellaista. Myös appelsiineista puristettu tuoremehu toimii erinomaisesti! Mehu on raikasta ja se antaa kehollesi aimoisen kasan C-vitamiinia.

Käy kevyellä juoksulenkillä. Tämä kuitenkin oman harkintakyvyn mukaan. Jos kärsit esimerkiksi pitkistä krapuloista, anna itsellesi aikaa toipua vielä maanantai. Henkilökohtaisesti kuitenkin koen, että hikilenkki maanantaina saa nesteet kropassa liikkeelle ja ehdottomasti parantaa oloa! Aina mietin, että miksi en tehnyt sitä lenkkiä jo heti aamusta sillä sen jälkeen on niin hyvä olo. Keho saa pientä ärsykettä ja käynnistyy taas toimimaan normaalisti.

img_0569-2

Kuori kasvojen iho ja naamioi. Roskaruoka ja alkoholi näkyvät ennenkaikkea paitsi olossa, myös ihossa. Etenkin kasvojen iho on todennäköisesti samea, eloton ja mahdollisesti vähän turvonnutkin. Kuorinta poistaa kuollutta ihosolukkoa ja naamio kosteuttaa. Tämä yhdistelmä on aivan ehdoton jos halutaan ihoon parempi fiilis! Se turvotus hälvenee kyllä päivän mittaan.

Kurkut silmille. Jokainen tietää millaisen reaktion kylmät kurkut silmillä aikaansaavat. Ne todellakin poistavat turvotusta ja viilentävät. Tämä on aivan ehdoton kikka jos sinulla on kymmenen minuuttia aikaa herättyäsi! Myös jääkaapissa säilytettävä kylmä silmänympärysvoide toimii vähän vastaavalla tavalla.

Syö ananasta. Ananashan on tunnetusti tehokas diureetti, joka laittaa nesteet liikenteeseen! Itselleni kyseinen hedelmä on yksi lemppareista ihan jo makunsakin puolesta, joten tuoretta ananasta tulee nautittua vielä pienessä turvotuksessakin huomattavasti enemmän, kuin normaalisti. Laittaa todellakin kaiken kuonan liikkumaan ja pissalla saa ravata alituiseen.

Suosi ylipäänsä kevyttä ravintoa. Tänään ei ole ehkä se pastapäivä jos kropassa on tukkoinen ja väsynyt fiilis. Paljon salaattia ja muita vihreitä vaan koneistoon! Itse syönkin aina pienessä pöhötyksessä hyvin kevyesti vaikkakin usein. Nälässä en tietenkään ole mutta haen energiaa enemmänkin vihreistä, hedelmistä, hyvistä rasvoista kuten lohesta ja avokadosta, smoothieista ja superfoodeista. Kroppani suorastaan janoaa kaikkea terveellistä ja raikasta.

img_0579-3

Palauta tasainen unirytmi. Älä siis nuku päiväunia, vaan mene illalla ajoissa nukkumaan. Nuku maanantain ja tiistain välisenä yönä oikein kunnolla, mieluiten vaikka ihan 8-9 tuntia. Uni parantaa olon ja silloin, kun keho saa levätä se nimenomaan palautuu kaikesta rasituksesta.

Pidä mieli positiivisena! Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä, panosta mielen hyvinvointiin! Tukkoisena henkinenkään fiilis on harvoin paras mahdollinen, joten tee tänään asioita joista pidät ja hemmottele itseäsi. Ihan parastahan on niskahieronta kumppanilta, joku pieni ihana lahja itselle, tai vaikka ihan vaan koko kropan kauneusrutiinit. Naamioita ja muuta hemmottelua.

Toivottavasti oli apua muille tukkoisessa olossa pyöriville! Kyllä se maanantai tästä vielä käynnistyy vaikka ei ihan vielä sille tuntuisi. :) Siispä energistä päivää jokaiselle!

On my way

Yksi vastaus artikkeliin “Taltuta nestepöhö!”

  1. mun unirytmi meni sekasin taas tossa ja sitten aamulla kun ehrää o nse tukkonen olo päässä ja tulee huolai et vaati iehrätäkseen kauemmin aikaa et ei oo pata jäässä ja todellakin siis huomasi nsama et tossa kun syön tolalsne tulisen kana ceasar salaatin nii nolo ei tuu selalseks ähkysek vaan on hyvä olo sen ruuankin jälkeen noh sitten kun olin koritssa läsikiin tossa viimeviikolla ja otin parit bisset samalla sitten söin seuraavana päivänä viellä ptisaa ja vaik ei nyt hirveen lösö ookkaan niin silti heti tuntuu et ois sellane löysä nahka olo ja jsut se turvonnut olotila ja se on kyl vittumainen tunne mut en osaa kyl yhdistellä ythään noita vihreitä smoothei juttui vaik neonkin hyvää ku joku on tehnyt tai sitten kädestä kiinni ptiäen pitäsii oppia ja nähä ku vaik on ainekset niin jotenkin se menee aina ketuilleen ja hyvä msua ja tanssi omalal tyylillä kyl keventää ku menee transsiin sit ku välillä ne unohtuu ja jää vaan juttleese niin däämn siitäkin tulee tapa eli pitäisi muistaa myös treenaamisen tapa mut ku nse katkee tässä niin sitten se mene selalseks puolittaiseks ja lyhyeksi hommaksi eli siitä pitäisi kyllä itelel tulal rutiinia kun siitä tosiaan tulee ekvyt olo mut kun on järäpää niin on jääräpää tai sii unohtaa :D

    kun itte ei niin paljoo anaksesta tykkää niin mikäs ois samanlainen ku anans tai lähelel sitä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta