Black Friday tulee taas!

*Kaupallinen yhteistyö: CupoNation. 

Enää viitisen viikkoa jouluun mikä tuntuu aika uskomattomalta. Yhtään joululahjaa en ole muuten vielä hankkinut ja se joka vuotinen päätös siitä, että tänä vuonna aloitan lahjojen hamstraamisen ajoissa kutkuttelee kummasti takaraivossa. Olen kuitenkin vähän sellainen, että haluaisin hankkia joululahjat aina alennusmyynneistä. Mieluiten vieläpä silloin, kun parhaat tarjoukset pyörivät – tai vaikka ihan vasta pari päivää ennen aattoa. Tuntuu niin tyhmältä ostaa tavaraa normaalihinnalla jos ne kohta kuitenkin ovat alennuksessa.

Black Friday

Yksi erinomainen päivä hankkia joululahjoja tuntuvalla alella on Black Friday. Muistan tuon perjantain jo muutaman vuoden takaisesta, mutta tänä vuonna olen tutustunut kyseiseen ilmiöön hieman paremmin. Kyseessä on tosiaan marraskuinen perjantai, joka on nimensä mukaisesti musta – ilman sen suurempaa kauhutarinaa. Tänä vuonna tuo maaginen päivä on viikon päästä, eli 25.11. Tuolloin kaupoissa suorastaan räjähtää! Joka paikka on täynnä kuumia alennuksia ja kyseessä on todellakin ostospäivä, jota ei kannata sivuuttaa.

Koska työskentelen osan viikosta asiakaspalvelutyössä, olen todella laiska vapaa-ajallani kiertelemään liikkeitä. Muutenkin inhoan ryysistä, sovittelua ja ihmispaljoutta mikä on joulun alla oikeastaan enemmänkin sääntö, kuin poikkeus. Teenkin ostoksia nykyään pääasiallisesti netistä käsin. Myöskään Black Fridayna en ajatellut tehdä poikkeusta ja keskitänkin shoppailuni tänne netin ihmeelliseen maailmaan. CUPONATION tarjoaa nimittäin tuolloin ihan huikean määrän alekoodeja eri verkkokauppoihin, joiden hyödyntäminen todella kannattaa! Alekoodeja tulee julki nyt jatkuvasti viikon sisään, mutta etenkin perjantaina 25.11. kannattaa olla linjoilla.

Koko Black Fridayn alekoodisysäyksen näette TÄÄLTÄ. Ja huomioittehan, että koodeja tulee tosiaan jatkuvasti lisää, nyt siellä näkyy vasta muutama!

Black Friday

Black Friday

Alla muutama oma suosikki verkkokauppani, joiden alekoodeja suosittelen ehdottomasti seurailemaan:

  • Zalando, muotia ja tyyliä. Jos hakusessa on pehmeää pakettiin, suosittelen lämpimästi Zalandoa! Nopeat toimitukset ja kaikin tavoin erityisen toimiva verkkokauppa.
  • Fitnesstukku, terveystuotteita, raakapatukoita, superfoodeja ja treenikuteita… Kyseisestä verkkokaupasta löytyy laidasta laitaan kaikkea mielenkiintoista hyvinvoinnistaan kiinnostuneille! PS. Fitnesstukku on muillekin, kuin fitness-ihmisille.
  • Bangerhead, meikkejä, hiustuotteita ja ihonhoitoa. Aivan ihania juttuja pakettiin siskolle, äidille –  tai mikseipä ihan itselleenkin. Valikoimissa on mm. NYX ja Vita Liberata.
  • Ellos, kaikkea kotiin, muotia, kenkiä, lastenvaatteita… Ellos on varmaan yksi kattavimmista verkkokaupoista, joita tiedän ja nostanut ihan huimasti tasoaan parin viime vuoden aikana. Etenkin sisustustuotteille annan isot suositukseni!
  • Nelly.com, muotia ja tyyliä, etenkin pikkujoulujen pelastajana toimii Nelly! Valikoima on sen verran laaja, että sieltä löytyy aivan varmasti jokaiselle jotakin.
  • Junkyard, muotia, muotia ja muotia. Yksi uusimmista verkkokauppa suosikeistani on ehdottomasti Junkyard! Valikoima on ihanan urbaania ja persoonallistakin. Myös useimmat merkit löytyvät heidän valikoimistaan.

Black Friday

Pieni kikka säästää aikaa näin joulun alla on tosiaan tehdä ostoksia verkossa. Itse pidän sitä ylipäänsä aivan mielettömän hyvänä tapana kiireisille! Palautteleminenkin on tehty nykyään niin helpoksi, että edes siitäkään ei tarvittaessa koidu ongelmia. Uskon myös, että verkossa shoppaillessa voi tehdä selvää säästöä nimenomaan alekoodien avulla. Sellaista säästöä, jota harvemmin suoraan liikkeissä pystyy tekemään.

Viikon päästä perjantaina kannattaakin viettää päivä koneella koodeja selaillen – tai ainakin ilta. 😉 Jos on jotain tiettyä mielessä jota on jo vaikka Zalandolta katsellut, suosittelen ehdottomasti odottamaan perjantaihin ja olemaan ajoissa liikkeellä! Veikkaisin, että tuo on aika kuuma shoppailupäivä verkossa ja parhaat viedäänkin päältä.

Energistä perjantaita jokaiselle! 🙂

Kommentit (2)
  1. Nyt pitää iiihan pikkasen nussia pilkkua ja kertoa että Black Friday-nimi ei todellakaan tule siitä että marraskuussa olisi synkkä ilma tai lumetonta ja loskaa ja skeidaa ja sensellaista.
    ”Black Friday” juontaa juurensa Philadelphiaan 1950- tai 1960-luvulle. Tuolloin kiitospäivän jälkeistä päivää alettiin kutsua mustaksi johtuen vilkkaasta liikenteestä, joka työllisti poliisia. Myöhemmin termi levisi ympäri Yhdysvaltoja ja sen merkitys yhdistettiin kirjanpidossa käytettäviin väreihin. Alkuvuosi on useille kaupoille vielä tappiollista eli tilinauhoissa punaista, mutta Black Fridaysta eteenpäin tehdään voittoa – eli mustalla kirjattavaa tulosta. Ei mulla muuta, jatkan edelleen innokkaana blogisi lukemista <3 😀

    1. Ei millään pahalla mutta missä kohtaa tekstissäni niin muka väitin? 🙂 Olen kyllä tietoinen tuosta nimen taustasta mutta en nähnyt mitään syytä alkaa sitä postauksessa sen tarkemmin avaamaan.

      Nimensä mukaisesti musta tarkoitti nimenomaan sitä, että se on Black Friday – johon ei liity mitään sen kummempaa kauhutarinaa jatkan. En todellakaan viitannut sillä mihinkään loskaan tai ilmastoon muutenkaan.

      Kivaa viikonloppua! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *